Alppireissut 2009 ja 2011

4585,1 km, kotona ollaan

2011-07-01T11:53:00.002+02:00

Tultiin itseasiassa jo eilen (torstaina) illalla. Loppumatkasta nyt ei ole kauheasti sanottavaa. Malmön jälkeen ajeltiin n. 600km Tukholmaan. Saavuimme joskus viiden aikaan iltapäivällä Tukholmaan, joten menimme vielä keskustaan kirjaostoksille ja syömään, ennen kuin kotiuduimme jälleen Formula 1 halpishotelliin.

Nyt täytyy pistää muistiin, ettei enää koskaan tonne F1:een. On se vaan niin kuppanen.. Ei ilmastointia joten aivan pirun kuuma kesällä, ikkunaa voi tietysti pitää auki mutta vieressä on motari joten sitten ei saa metelin ja lämmön takia unta. Yhteiset vessat ja suihkut ja nekin ovat lähempänä bajamajaa kuin laivahytin loistokasta vessaa. Eikä se edes ollut kuin n. kympin halvempi kuin halpa hotelli Hotels.comin kautta. Noh, saatiin me kai pari tuntia nukuttua, sitten siirryttiin satamaan laivajonoon ja nukuttiin lisää laivassa.

Yhteenvetona reissu oli hauska. Saatetaan ehkä vielä kirjottaa joku pidempi yhteenveto, tai sitten ei.

//Edvin

Tanskan läpiajo

2011-06-28T22:33:00.003+02:00

Hohhoijaa, tänään olemme ensimmäistä kertaa hotellissa, jossa osataan kirjoittaa nimi oikein. Saksankieliset eivät jostain syystä tajua että suomen kielen ö on ihan sama kuin heidän oma ö. Jostain syystä kirjoitus ei aina onnistu, vaikka lykkäisi passin malliksi nenän alle :D Nyt nököttelemme siis Skånessa (Malmössä). Toistaiseksi ollaan saatu ihan hyvin selvää ihmisten puheesta.

Tämän päivän matkustelu on hoidettu aika pitkälti vuoden 2009 reittiä pitkin; tulimme taas Lübeckin ohi Puttgardeniin ja siitä laivalla Tanskaan sille saarelle, jolla Kööpenhamina on. Ensi kerralla kun tulee asiaa tälle suunnalle (jos tulee), niin me kyllä ajetaan kaikki Tanskan saaret. Lauttamatka Saksasta Tanskaan kesti siis noin 45 minuuttia ja se maksoi 86 euroa!!!! Ihan vaan vertailun vuoksi kaikille tiedoksi, että paluulippumme Tukholmasta Turkuun maksoi auton kanssa 53 euroa (hinta ei sisällä ruokailuja) ja Helsinkiinkin olisi päässyt noin 75 eurolla (ei ollut tilaa enää halutulle päivälle). No se hyvä puoli tossa Saksa-Tanska lautassa oli, että viinakset oli halvempia kuin Ruotsinlaivalla, mutta aika tyyriistä silti moinen reissaaminen. Ei voi kuin ihmetellä, miten Tanskasta ja Ruotsista ihmiset viitsivät käydä Saksan puolella ostamassa kaljaa noilla hinnoilla... Laskimme laivamatkalla ajan kuluksi että kaljaa pitäisi oikeasti tuoda EU-maksimi 110 litraa per nuppi, jotta touhussa olisi edes jotain liiketaloudellista kannattavuuspohjaa. Ja harva sitä kaljaa niin paljon kai juo että 330 tölkkiä viitsii ostaa autotalliin pinottavaksi.

Kolme tanskalaissetää näyttää mallia viinarallaamisessa. Peräkärry täynnä Carlsbergiä ja auton perä maassa.

Kävimme vertailun vuoksi ruotsalaisessa ruokakaupassa. Se oli kyllä joku superkauppa, siellä oli vaikka mitä! Harmi kun Edvinillä oli niin kiire pois, itse olisin voinut viettää siellä vähän kauemminkin aikaa, kun muut nähtävyydet olivat jo kiinni. Samaten apteekit, niin tänään emme päässeet tuhoamaan hotellihuonetta jääpussilla. Hyvä sinänsä, että sotkettiin jääpussilla vaan hotellihuone. Aiemmin päivällä hakattiin edeltävää pikajääpussia kaupungilla lounasravintolamme terassilla. Jos se pussi olisi räjähtänyt samalla tavalla ympäriinsä ympärillä olevien ihmisten päälle, ihmisten ruoka-annoksiin jne, niin siinäpä olisi ollut sekasotkua kerrakseen...

Ruotsalainen kauppa oli siis varsin hieno. Saksassa suurin osa kaupoista on Lidlejä, Hohereita ja Aldeja. Nämä kolme on sisustukseltaan ja valikoimaltaan hyvin saman tyyppisiä, vaikka eivät olekaan samaa firmaa. Lidlissä on muutamia paikallisia lisäyksiä lukuun ottamatta tasan samat kamat kuin Suomen Lidleissäkin. Aldissa ja Hoherissa on vähän eri tuotteita, mutta hyvin saman tyyppisiä. Yhteistä noille kaikille on, että kaikki "herkut" myydään erilaisina monipakkauksina.Eli esimerkiksi jäätelöä tai suklaapatukoita ei voi ostaa yhtä kappaletta, vaan pitäisi ottaa joku perhepakkaus. Toinen silmiinpistävä yhtenäisyys on myymälöiden suht väljä sisustus ja matalat hyllyt. Näin ollen valikoima on melko suppea verrattuna "normaaleihin kauppoihin" (esim Spar, PennyMarkt). Hauska kansallinen erikoisuus saksalaisissa kaupoissa on rajaton valikoima hapankaalia eri muodoissa. Ehdoton kuningas oli hapankaalimehu, jota oli myynnissä eräässä kunnollisessa kaupassa. Samaten säilykemakkarat olivat varsin viehättäviä (vaikutti kyllä siltä että ne näyttivät kivemmilta kuin todellisuudessa maistuvat). Mutta saksalainen ruokakulttuurihan on vähän kummallista. Kuten myös huoltoasemaruokien hinnoittelu; jauhelihapihvit 5 e, juoma 3 e, perunat 5 e, kastike 3 e ja kasvikset 5 e, tekee normaalista lautasellisesta äkkiä 15-20 euroa.

Palataan kuitenkin kuluneen päivän ohjelmaan. Aamulla kävimme yöpaikkamme lähistöllä Bad Segebergissa tutustumassa Lepakkokeskukseen. Näimme lepakoita ja lisäksi talossa kerrottiin (enimmäkseen saksaksi) hyvin seikkaperäisesti lepakoiden elämästä. Lähistöllä sijaitsi luola, johon tulee kuulemma talvehtimaan lepakoita 100 km säteeltä ympäri Pohjois-Saksaa. Lepakot ovat siis horroksessa talven yli. Itse lepakot olivat kovin kiireisiä. Niitä oli vaikea katsella kun ne vaan singahtelivat pimeässä ympäriinsä hirmuista vauhtia. Välillä ne pysähtyivät johonkin istumaan ehkä puoleksi sekunniksi ja singahtivat sitten taas matkaan. Ihan mielenkiintoisia ne joka tapauksessa olivat, harmi vaan että materiaalista oli englanniksi alle 10 %, joten suurin osa informaatiosta jäi meiltä valitettavasti ymmärtämättä.

Tanskalais-saksalaiseen viinaralliin tutustuttuamme ajelimme Kööpenhaminaan. Tällä kertaa oltiin tosiaan niin fiksuja, että tultiin Ruotsin puolelle yöksi, kun Tanska on niin tajuttoman kallis paikka. Kävimme Kööpenhaminassa syömässä tanskalaisia voileipiä, joissa voi siis olla mitä tahansa kokonaisesta pihvistä lähtien eli voileipä vastaa periaatteessa ihan ateriaa. Valitsimme perinteisen voileipäravintolan, jonka listalla oli noin 250 voileipää. Ovella tarjoilija ilmoitti, että vauhtia töppösiin, keittiö suljetaan 5 min kuluttua (eli kello 16). Emme siis saaneet edes ruokalistoja, vaan saimme valita ruokamme ravintolan top 20 valikoimasta. Edvin tilasi jotain ihan sokkona ja oli aluksi hyvin huolissaan siitä, saako lopulta jotain mistä ei yhtään tykkää. Molemmat voileivät olivat kyllä ihan maukkaita, mutta kokemus jäi tarjoilijan kiirehtimisen takia vähän orvoksi, sillä olisin halunnut fiilistellä 250 leivän listan kanssa vähän aikaa. Yritimme kiertää ongelmaa etsimällä voileipäkeittokirjaa, mutta emme löytäneet edes kirjakauppaa.

Voileipien jälkeen kävimme kävelyllä Kööpenhaminan keskustassa ja vierailimme myös Tivolissa. Tivolialueen sisäänpääsymaksu oli tanskalaiseen tapaan kallista, reilun kympin per henkilö. Tivolialueella näytti olevan enimmäkseen kahviloita ja ravintoloita eikä niinkään huvipuistolaitteita. Toki huvilaitteitakin oli, mutta ravintoloita taisi olla kappalemääräisesti niitä enemmän. Jostain syystä tivolissa oli kuitenkin todella paljon ihmisiä, joilla ei näyttänyt olevan mitään kiinnostusta huvilaitteisiin, esimerkiksi isoja eläkeläisporukoita. Nurmikot olivat täynnä auringonottajia. Me kävimme vedessä ajavassa "kummitusjunassa". Ensin luulimme, että se on jonkinsortin vuoristorata, mutta lopuksi selvisi, että kummitusjunatalon katolla ajava systeemi onkin erillinen laite, eikä kummitusjuna.

Huomisen päivän ohjelmassa meillä on 640 kilometrin autoilu Tukholmaan, josta laivaamme itsemme kotiin. Katsotaan keritäänkö vielä illalla tutustua pääkaupungin nähtävyyksiin vai meneekö koko päivä matkustamiseen. Seuraava blogaus saattaa tulla vasta kun ollaan kotona.

-Elssi

Hampuri, osa 2

2011-06-27T21:33:00.013+02:00

Tämän päivän teemana oli siis katsella lisää Hampurin nähtävyyksiä. Herättyämme hieman epäilyttävällä seudulla sijainneelta hotellilta (ihan päärautatieaseman lähellä) lähdimme siirtämään autoa lähemmäksi päivän nähtäävyksiä. Hampurin paheellinen toimintahan (prostituutio) on tietysti tuolla kuuluisalla Reeperbahnin alueella, mutta sitä aluetta sanotaan myös turvalliseksi sillä siellä on runsaasti poliiseja. Rautatieaseman lähellä pyöri kyllä ihan yhtä lailla näitä vanhimman ammatin harjoittajia, kuten myös huumekauppiaita. Päivällä alue oli ihan ok, mutta illalla tämä toiminta heräsi henkiin. Vaan eipä se nyt pahemmin meitä hotellihuoneessamme haitannut ja tuota toimintaa oli itseasiassa ihan mielenkiintoista tarkkailla ikkunasta.

Noniin, takaisin tähän päivään. Ensimmäisenä mentiin pienoismallikokoelmaa katsomaan, Miniaturenwunderland. Sinne saikin eka jonotella puoli tuntia sisään, mutta jonotus kannatti. Siellä meni rattoisasti melkein pari tuntia pienoismalleja ihmetellen. Pienoismallimaisemia oli Saksasta, Itävallasta, Sveitsistä, Yhdysvalloista, Norjasta, Tanskasta ja Ruotsista (tosin esitteen mukaan Kiirunan kaivos on Suomessa). Siellä oli siis kaupunki- ja maalaismaisemia ja paljon pienoisrautateitä. Maisemissa oli hurjasti pieniä hauskoja yksityiskohtia joten niitä jaksoi katsella pitkään. Lisäksi oli esim festarit, jossa oli 20000 pikku-ukkoa yleisössä. Rahaa tämän kaiken rakentamiseen oli mennyt yli 200t euroa ja se onkin maailman isoin moinen. Erityisen hieno oli lentokenttä josta lähti ja jonne laskeutui tasaisin väliajoin eri koneita.

Tulipaloa sammuttelemassa.

Pikkuisia ruotsalaisia.

Hienoja yksityiskohtia.

Nudisteja alpeilla.

Festariyleisöä.

Pienoismallien jälkeen oli tarkoitus tarkistaa naapurissa ollut "Hamburg Dungeon", eli joku kauhukammari. Sinne oli kuitenkin pitkä jono koko ajan ja liputkin oli aika kalliita, joten se sai jäädä väliin. Tämän jälkeen lähdimme nilkuttelemaan hiljalleen kohti seuraavaa nähtävyyttä (Elssi loukkasi hieman jalkansa eilen, joten eteneminen on ollut vähän hitaampaa mutta huolellista). Ennen kuin pääsimme metroasemalle törmäsimme sataman kiertoajeluun veneellä. Näitä oli runsaasti tarjolla ja ihan laidasta laitaan. Oli perinteistä turistiajeluvenettä, pikakyytiä kumiveneessä isolla moottorilla ja kunnon istuimilla vöineen sekä isoja siipiratasaluksia (ei tosin höyrytoimisia). Tunnin kiertoajelulla kierrettiin kanavia ja Hampurin satamaa katsellen kalliita taloja ja sataman toimintaa (isoja rahtialuksia sekä telakoita joissa niitä tehtiin). Se oli ihan mukava tapa viettää tunti ja satamassa tuuli mukavasti (tänään on ollut aika kuuma päivä, +25c). Veneemme kapteeni selosti jatkuvasti Saksaksi, joten emme ymmärtäneet ihan kaikkea, mutta jotain kumminkin. Lisäksi veneessä oli itsepalvelujääkaappi, joten ei tarvinnut kuivin suin olla.

Tällä Hansa III:lla veneiltiin.

Tällaisia isoja laivoja katseltiin.

Veneilyn jälkeen olikin jo aika nälkä ja ajattelimme mennä Hard Rock Cafeen syömään, mutta se olikin rempassa. Koska aloimme olemaan jo aika lähellä niin päätimme lähteä jalan Reeperbahnille etsimään ruokaa. Sitä ei heti löytynytkään, kaikki raflat keskittyivät lähinnä korjaamaan/siivoamaan viime öisten turistien jälkiä. Löysimme kuitenkin lopulta sivukujalta italialaisen ravintolan ja vedettiin pastat naamariin. Ruoka oli ihan ok. Meillä oli suunnitelmissa ehtiä tänään kolmanteen Sealifeen (kahden edellisen yrityksen kariuduttua) joten lähdimme takaisin kohti auton sijaintia. Tässä vaiheessa olimme tosin jo ehtineet sen verran kauas parkkihallista, että saavuttuamme autolle totesimme, ettemme millään enää ehdi Sealifeen ennen sen sulkeutumista. Eipä siinä auttanut muu kuin ottaa suunta kohti Bad Oldesloeta, pientä kaupunkia hieman Hampurista pohjoiseen, jossa siis tämänöinen hotellimme on.

Naisilta pääsy kielletty (paitsi työntekijöiltä, selvästikin).

Levättyämme hetken täällä käytiin vielä tuolla kylillä syömässä pizzat iltapalaksi. Sattuipa tässä vielä pieni haverikin. Ostimme apteekista tuollaisen pikajääpussin Elssin polvea varten, mutta se oli kai sittenkin joku pilailutarvike. Ohje käski puristamaan pussia, kuten yleensä, mutta puristettaessa se räjähti ja sotki lakanat, seinän ja verhot ikävällä ruskealla mömmöllä. Noh, onneksi tuo näyttäisi irtoavan aika helposti eikä hotellin henkilökuntakaan pahastunut liiemmin haverista. Huomenna huristellaan sitten aamulla ihmettelemään lepakoita, shoppaillaan vähän juomia Puttgardenissa ja ajellaan Köpikseen ihmettelemään. Koska tiedämme ennestään Tanskan olevan vähän ikävä maa, jatkamme huomenna vielä illalla Ruotsin puolelle yöksi.

//Edvin

Elssin ruokablogi

2011-06-26T23:21:00.002+02:00

Olemme muutenkin tutustuneet loistavasti erityisesti saksalaiseen ja itävaltalaiseen ruokakulttuuriin matkamme aikana. Olemme maistelleet kaikenlaista ahkerasti ja Edvinkin on syönyt reippaasti kaikenlaisia saksalaisia ruokia eikä pelkkiä snitzeleitä (wieninleikkeitä) ranskaisilla. Saksassa tykätään selvästi kovasti keitetystä lihasta. Olemme nähneet runsaasti keitettyjä pihvejä. Yleensä niitä tarjoillaan perunoiden kanssa (vaihtoehtoisesti röstinä, perunasalaattina tai sitten erilaisina kroketteina tai knöledeinä). Lisäksi kävimme pastaravintolassa, jossa pastakastikkeessa oli keitettyä pihviä.

Knödelit sinänsä ovatkin jo oma lukunsa. Sanakirjamme mukaan knödel tarkoittaa suomeksi pyörykkää. Söin Itävallassa Dölsachissa pinaattiknöledeitä, eli niitä voi siis leipoa aivan mistä aineksista tahansa. Yhteistä kaikille knödeleille lienee se, että ne tuppaavat olemaan melko jauhoisia. Esimerkiksi pinaattiknödelit olivat varsin kuivia. Koska niiden kanssa ei yleensä (jostain käsittämättömästä syystä) tarjota kastiketta, niin ihmettelen miten saksalaiset saavat ne alas ilman että jää suu täyteen jauhoja. Minun pinaattiknödelit paranivat huimasti, kun lisäsin niihin Edvinin annoksen mukana tullutta majoneesia. Selvennyksenä vielä mainittakoon, että näihin kasvisknödel-annoksiin ei yleensä kuulu varsinaisesti muuta kuin ne knödelit tai korkeintaan muutama tomaattisiivu tms pienimuotoinen "salaattiosio".

Toinen varsin mielenkiintoinen ilmiö täälläpäin on salaatti. Itävallassa lähes kaikissa annoksissa tuli mukana joku erillinen kulhollinen salaattia. Valitettavasti niissä oli myös vakiovarusteena ainakin desilitra balsamicoa tai jotain vastaavaa. Kastiketta oli siis niin paljon, että sitä jäi kulhon pohjalle noin 1 cm sen jälkeen kun kasvikset nosteli pois. Saksassa taas salaatti on sama asia kuin erilaiset kaalit raastettuina. Eilen söin kebab-ravintolassa salaatin, jossa oli lehtisalaattia, kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Muissa ravintoloissa emme ole nähneet tuommoista suomessa käytettävän tyyppistä salaattia vielä.

Olemme syöneet tällä matkalla todella vähän pikaruokaa, vain kolmesti. Kerran mäkkärissä, sitten eilisen kebabin ja Wienissä noodelikojusta laatikollisen nuudeleita. Näistä oma suosikkini oli ehdottomasti nuudelilaatikko. Sen sijaan olemme perehtyneet hyvin ravintoloiden tarjontaan. Olemme törmänneet mm aamiaiseen, jota tarjoillaan kello 8-18. Eräässä toisessa ravintolassa taas ei suostuttu tarjoamaan meille ruokaa kello 13 iltapäivällä, sillä heidän mielestä oli liian aikaista syödä tai jotain.

Erityisen hyvää ruokaa oli mm italiailaisessa ravintolassa Münchenissä. Siellä söin lohipastaa kermakastikkeella, joka oli kyllä varsin täyttävää, kuten kermapastat yleensäkin. Kermapasta kohtasi voittajansa Kasselissa; tässä pastassa oli kanaa, parsakaalia ja muita vihanneksia, eikä muuten mitään kermakastiketta. Allekirjoittaneelle on edelleen suuri mysteeri, miten ihmeessä noilla aineksilla saatiin aikaan niin rasvainen ruoka, että alkoi oikein tuntea kuinka verisuonet tukkiutuvat.

Mielenkiintoinen kokemus oli myös aito vasikkainen wieninleike. Itävaltalaiset eivät tarjoa kastiketta sen kanssa, koska se kuuluu perinteisesti syödä perunasalaatin kanssa. Perunasalaattiin ei täälläpäin käytetä majoneesia, vaan se muistuttaa enemmän kylmänä tarjottavia kermaperunoita, joissa kerma on korvattu maidon ja veden sekoituksella. Seassa on sipulia ja ruohosipulia.

Maitoa on vähän ikävä. Sitä ei ole tarjolla missään tai sitten sitä kutsutaan kermaksi. Tsekeissä söin hotellin aamupalalla jugurttia, joka muistutti oikeastaan enemmän jotain naminami vanukasta. Jugurtissa oli parisenkymmentä prosenttia rasvaa ja se oli hyvin makeaa. Itävallassa ja Saksassa jugurtti on lähempänä meikäläistä, vaikka siltikin rasvaisempaa. Sitä voi kuitenkin syödä (rasvaa on vain noin 4 %).

-Elssi

Hampurilaisella hampurissa - ja vähän muutakin

2011-06-26T23:09:00.006+02:00

Tänään olemme tutustuneet Hampurin nähtävyyksiin. Poikkeuksellisesti saavuimme kaupunkiin jo aamutuimaan. Olemme käyneet automuseossa ihastelemassa Porsheja ja Riemukupla Herbietä. Lisäksi vierailimme merenkulkumuseossa ja vielä Museum für Völkerkundessa. Ajelimme myös turistibussilla kierroksen kaupungin ympäri, ja ihailimme siinä yhteydessä mm Reeperbahnia, luksushotelleja (näitä selostajasetä jostain syystä esitteli innoissaan) sekä Saksan pienintä poliisiasemaa, joka oli ulkomitoiltaan Bajamajan ja nakkikioskin välimaastossa.

Automuseo nyt oli automuseo, ei siellä mitään hätkähdyttävän erikoista ollut, mutta Edvin viihtyi hyvin (hän kuulemma suosittelee sitä lämpimästi kaikille autoharrastajille - kyseessä oli siis Hampurin Prototyp-automuseo). Siellä oli lähinnä erilaisia Porscheja ja kerrottiin seikkaperäisesti Kuplavolkkarin syntyhistoriasta. Esillä oli myös erilaisia protyyppejä kehitetyistä automalleista sekä autotehtaiden tärkeiden ihmisten henkilöhistorioita. Ja tietysti se Riemukuplassa näytellyt Herbie. Muistelen kyllä, että Herbie oli esillä myös Wolfsburgissa VW:llä, joten leffassa on joko käytetty runsaasti stunt man -kuplavolkkareita (jotka on nyt siis ripoteltu ympäriinsä eri museoihin) tai sitten kaikki vaan omivat "alkuperäisen" Herbien itselleen :)

Herbie.

Automuseosta mainittakoon vielä, että siellä oli joku vanha kilpa-auto, joka oli kytketty pelikonsoliin siten, että autolla pystyi ajamaan kilpaa ja kilparata näkyi tv-ruudulla. Täällä oli autoilemassa innokkaana joku pikkupoika, oisko ollut 6-7-vuotias. Koska kuljettaja tosiaan istui oikeassa kilpa-autossa, tällä nassikalla oli suunnattomia vaikeuksia keksiä, miten pystyisi ajamaan tätä aikuisten kokoon tehtyä autoa siten, että ylettää kaasupolkimelle, mutta samalla näkee eteensä. Napero kykeni lopulta niin akrobaattisiin suorituksiin että puolet museokävijöistä naureskelivat salaa projektia seuratessaan.

Merenkulkumuseo puolestaan oli yllättävän iso ja mielenkiintoinen. Siellä kerrottiin mm navigoinnista sekä Eurooppalaisten maailmankuvan kehittymisestä. Vanhat kartat ovat kyllä huvittavia, yhdessä (jostain 1700-luvulta) Suomi, Ruotsi ja Norja oli piirretty yhdeksi palloksi, jossa oli klommo Pohjanlahden kohdalla. Tämä maa oli siis nimeltään Norja. Myös Pohjois-Amerikka oli monissa vanhemmissa kartoissa joko muutama noin viinirypäleen kokoinen saari tai sitten sitä ei ollut piirretty ollenkaan. Jenkkien kansallinen itsetunto varmaan murenisi totaalisesti, kun kävisivät katsomassa miten heidän maansa on nähty 1500-luvun Euroopassa. Samaten Australia on ilmeisesti hiffattu melko myöhään, sillä se oli piirretty väärin kaikissa kartoissa.

Queen Mary 2 legoversiona.

Lisäksi kokeilimme, miten sekstantilla määritetään millä leveysasteella ollaan. Se oli suhteellisen pitkä prosessi. Lisäksi ihmettelin, saako samalla apparaatilla jotenkin myös pituusasteet, sillä pelkkä leveys ei välttämättä aina riitä sijaintitiedoksi jossain keskellä Atlanttia. Tämä ei museossa kuitenkaan selvinnyt. Näin ollen on siis todella hyvä, että meillä on autossa navigaattori, vaikka se onkin välillä ihan pihalla tai ilmaisee itseään epäselvästi. Olisi ankeaa määrittää sijaintia ja tulevaa suuntaa sekstantilla...

Turistibussikierroksella meille selvisi myös, miksi Hampurin kaikki hotellit oli täyteen buukattu. Täällä on ollut perjantai-sunnuntai Harley Davidsonien kokoontumisajot, johon on osallistunut 50.000 moottoripyöräilijää! Ja sitten vielä lisäksi Scooterin keikka, niin siinähän on jo tungosta kerrakseen. Harrikat tosiaan näkyvät ja kuuluvat katukuvassa, koko ajan pörisee jossain.

Näkymää Reeperbahnilla, missä yllättäen oli paljon Harrikkaihmisiä.

Ja koska kerran olemme Hampurissa, päätimme mennä syömään hampurilaisia. Varsinaista hampurilaisravintolaa ei löytynyt lähietäisyydeltä, joten marssimme läheiseen pihviravintolaan. Siellä hampurilaiset olivat tosin vähän eri näköisiä kuin odotimme, mutta silti ne olivat tosi hyviä. Ja koska emme olleet syöneet mitään aamiaisen jälkeen, oli sen verran nälkä että pystyimme tilaamaan myös jälkiruokaa. Yleensä pääruuat on aina niin täyttäviä, että jälkiruokaa ei enää jaksa syödä. Pihviravintolan hampurilaisissa oli jauhelihapihvi, tomaattia, salaattia, juustoa ja pohjalla pätkä patongin alapuoliskoa. Eli varsinaista leipää annoksessa oli kyllä tosi vähän. Ei se oikein näyttänytkään hampurilaiselta, vaan jauhelihapihviltä juustolla. Jälkiruuaksi oli sitten tällä kertaa kiva struudeli lämpimänä ja vaniljakastikkeella. Itävallan struudelit olivat joko superkuivia (ei kastiketta) tai sitten se yksi jonka söin, oli täynnä voikreemiä tai jotain vastaavaa. Tässä oli vain taikinaa, omenahilloja, manteleita ja rusinoita. Ja kastiketta :)

Huomenna ihmetellään lisää Hampuria ja siirrytään hieman pohjoisemmaksi yöksi. Nyt on kaikki loppumatkan hotellit ja laivat varattu. Aikataulun mukainen saapumisaika on 30.6 illalla.

-Elssi

Siirtymäpäivä

2011-06-25T20:53:00.006+02:00

Tänään oli alunperin tarkoitus ajaa n. 600km, mutta päivän saldo jäi vain 450 kilometriin, sillä Hampurin hotellit olivat lähestulkoon kaikki täynnä tänä yönä ja nekin joissa oli tilaa, maksoivat useita satoja euroja. Syypäänä ilmeisesti saksalaisten lempiyhtye Scooter, jolla on joku jättikeikka Hampurissa tänä iltana. Tungoksen takia päätimme jäädä Celle nimiseen pieneen kaupunkiin Hannoverin edustalle. Huomenna aamulla on siis vielä reilun sadan kilsan siirtymäajo edessä, ennen huomista Hampurin museokierrosta.

Scooter, joka täytti Hampurin.

Tuohon tämänpäiväseen 450km ajoon emme saaneet koko päivää menemään, joten yritimme parhaamme mukaan keksiä nähtävyyksiä matkan varrelta. Ensitöiksemme kävimme hieman ihastelemassa viime yöpymiskaupunkia Bambergiä, muttemme kovin pitkää sillä suunnitelimme menevämme Kasseliin katsomaan veljekset Grimmin satumuseota. Kun pääsimme Kasseliin Grimmien luo totesimme, että museo on rempassa ja näyttely on hajautettu eri paikkoihin ympäri kaupunkia. Siinä vaiheessa satoi jälleen ja tuuli aika ikävästi joten päätimme skipata Grimmit. Ruokailtuamme Kasselissa jatkoimme matkaa pohjoiseen. Jossain vaiheessa matkalla Elssi muisti, että Hannoverissa on hieno eläintarha ja otimme sen määränpääksi. Perillä ihastelimme ensin hieman marsuja porttien ulkopuolella, kunnes totesimme, että sisäänpääsy olisi kahdelta hengeltä 46€ ja ulkona sataa yhä. Pettyneinä jouduimme jättämään tämänkin siis väliin. Backuppina oli Sealife akvaario, joka sopisi mainiosti koska se on sisätiloissa emmekä päässeet vastaavaan Münchenissä. Sealifen parkkipaikan valvoja ilmoitti kuitenkin meille, että kohde suljetaan kymmenen minuutin päästä (kello oli jo melkein viisi iltapäivällä).

Bambergin pääkatu.

Hannoverin ilmaismarsut.

Uskoimme vihdoinkin, ettemme tule pääsemään mihinkään hauskaan paikkaan tänään ja suunnistimme kohti hotelliamme Celleen. Itse Celle on aika mitäänsanomaton pikkukaupunki. Onhan tälläkin historiaa jostain 900-luvulta asti, mutta tässä on tullut nähtyä jo niin paljon hienoja kaupunkeja, ettei tämmönen 70 tuhannen pikkukaupunki oikein tunnu miltään. Yksi asia pisti tosin silmään. Oikeastaan missään muualla Saksassa emme ole nähneet juuri yhtään mustaihoisia, siis Afrikasta tulleita ihmisiä. Turkkilaisia ja muita ruskeita ihmisiä on kyllä runsaasti joka kaupungissa, mutta sitä tummempia ei. Täällä niitä taas tuntuu olevan hyvin paljon, ainakin hotellimme lähistöllä. Ilmeisesti Saksa on sijoittanut tietynmaalaiset maahanmuuttajat tämmöisiin uneliaisiin pikkukaupunkeihin, missä ei käy kauheasti turisteja. En siis tarkoita, että täällä olisi mitenkään ikävää, vaikka ihmiset ovat tummempia. Ihan turvallisen ja siistin oloista aluetta. Oli vaan erikoinen kontrasti kaupunkien välillä.

Arkistokuva Cellestä, mikäli googleen on uskominen.

Illalliseksi kävimme döner-kiskassa, sillä hirveästi muuta houkuttelevan näköistä ruokaa täällä ei oikein ollut. Täällä päin tuo kebabliha on yleensä kanaa, eikä kebabeläintä kuten Suomessa. Kana tuntuu kyllä vähän hassulta valinnalta, mutta kyllä siihenkin tottuu. Pikaruokaa olemmekin itseasiassa syöneet yllättävän vähän tällä matkalla. Olemme käyneet vain kerran mäkkärissä emmekä kertaakaan Burger Kingissä tms, tosin Hampurissa pitää kuulemma vielä syödä hampurilaista. Tuo mäkkärikokemus oli Itävallassa, ja siellä normiateria maksoi saman kuin Suomessakin.

Kebabeläin, jota Suomessa syödään, täällä ei.

//Edvin

Automuseoita

2011-06-24T21:49:00.007+02:00

Juhannusterveiset Bambergistä. Olemme melko pienessä kaupungissa n. 250km Münchenistä pohjoiseen. Heräsimme siis aamulla Münchenistä ja suuntasimme läheiseen ostoskeskukseen täydentämään ehtyvää puhtaiden vaatteiden varastoa. Emme ole törmänneet vielä itsepalvelupesuloihin (emme tosin ole kovinkaan aktiivisesti etsinytkään) ja kun uusia vaatteita tarvitaan muutenkin, niin on kätevintä käyttää alennusmyynnit hyödyksi. Shoppailun jälkeen kurvasimme kohti kaupungin pohjoispuolella olevaa BMW-aluetta (jossa kävimme myös 2009). Kohteenamme oli Sealife-akvaario ja mahdollinen BMW:n museon uusintakäynti (jos olisi vaikka tullut jotain uutta esille) mikäli aikaa jää. Jono Sealifeen olikin melkoinen, joten päätimme skipata sen. Kolusimme pikaisesti bemarit, sillä uutta katsottavaa ei juurikaan ollut, mutta olisi tuntunut hölmöltä skipata ne kun kerran samassa kylässä oltiin. Bemarimuseon pihalla oli kyllä 02-mallien kokoontumisajot, eli paljon 60- & 70-lukulaisia autovanhuksia esillä.

Bemareiden jälkeen suuntasimme n. 90km pohjoiseen Ingolstadtiin, joka on Audin kotipaikka. Audi Forumin pihalla oli puolestaan joku Itävaltalainen urheiluautokerho esillä. Siinä oli samassa rivissä useita Porscheja, pari Ferraria, pari Corvettea, KTM X-Bow ja yksi Astonikin. Sen jälkeen mentiin sisään Audin museoon, joka oli suorastaan halpa (aikuisten lippu 2€) BMW:n museoon (normaalihinta 12€/hlö, me saatiin puoleen hintaan koska olen BMW-kerhon jäsen) verrattuna. Audin museo oli kyllä ihan hieno, muttei mitenkään kamalan iso. Puitteet oli komeat ja autotkin ihan hienoja ja mielenkiintoisia. Museon alimmassa kerroksessa oli tilapäisnäyttelynä Lamborghinin konseptimalleja, ihan mielenkiintoisia nekin. Viime reissulla näkemämme Mersun ja Porschen museot olivat silti paaaljon kattavampia kuin mikään tämänkertaisista (VW, BMW ja Audi). Audimuseon jälkeen käytiin vielä nopeasti vilkaisemassa uusien Audien luovutusta asiakkaille (tuntuu olevan aika yleistä Saksassa hakea auto suoraan tehtaalta). Onhan se varmasti omanlaisensa kokemus ja varmaan sen auton saa nopeamminkin niin.

Audien jälkeen ei oikeastaan ollut enää muuta päivän suunnitelmissa kuin siirtyä pohjoisemmaksi jottei huomisesta ajopäivästä Hampuriin tule niin pitkä. Ensin ajattelimme mennä 100km päähän Nürnbergiin, mutta kello oli vielä niin vähän, että jatkoimme autobaanaa vielä tänne Bambergin pikkukaupunkiin asti. Kaupunki vaikutti ihan hienolta mitä me sitä näimme tuossa tullessamme ja majapaikkaa etsiessämme. Elssin mielestä talot ovat söpöjä. Täytyy huomenna ihmetellä aamupäivällä kaupunkia vielä vähän lisää ja lähteä sitten kohti Hampuria.

//Edvin

Takaisin Saksaan

2011-06-23T21:52:00.007+02:00

Näyttää siltä, että Alpeilla sään ennustaminen on aivan toivotonta. Jo eilen huomasimme, että toisella puolella vuorta satoi ja toisella lappeella olikin sitten jo lähes aurinkoista. Vastaavasti tietä pitkin 2 km päässä huipusta oli vain pientä sadetta, mutta sitten itse huipulla satoikin jo aivan kaatamalla. Tämän päivän sääennusteen mukaan kaatosadetta piti olla koko päivän ja eilen piti sataa vain pari pientä kuuroa. Lopputulos oli, että sekä tänään että päivä on ollut aamusta alkaen aurinkoinen, pilvistynyt aamupäivällä ja sade on alkanut puoli kolmelta ja jatkunut iltaan asti muutamaa taukoa lukuun ottamatta.

Suurimmat vuoret olivat valitettavasti pilvessä.

Koska sääennusteen mukaan tänään piti sataa, yritimme siirtää itsemme asutuille seuduille, jotta sadepäivä saataisiin kulumaan rattoisasti. Näytti siltä, että "suurkaupunki" Salzburg ei pysty tarjoamaan meille aktiviteetteja koko päiväksi, joten päätimme siirtyä Müncheniin katselemaan museoita ja juoksemaan ympäri kesäalennusmyyntejä. Hieno suunnitelmamme menikin uusiksi heti aamusta, kun tajusimme, että ulkona ei sadakaan. Päätimme hoitaa Salzburgissa vain pakolliset huoltotoimet (eli käydä ostamassa Mozart-kuulia ja postittaa kertyneet Itävallan merkeillä olevat postikortit). Yritimme mennä hakemaan kuulia paikallisesta ruokakaupasta, mutta näimme vain kaksi ja kumpikin oli kiinni, koska kello oli puoli kymmenen, oletimme että kaupat avataan vasta kymmeneltä kun Itävallan aukiolot on niin naftit aina. Turistipuodit olivat onneksi auki ja asia kuitenkin hoitui, joten emme kiinnittäneet asiaan sen enempää huomiota.

Kävelykatu Salzburgissa.

Suuntasimme kohti Mûncheniä ja nautimme vielä Alpeista, kun sääkin kerran sen salli. Korkeimpien vuorten huiput olivat pilvien peitossa, mutta suurin osa vuorista näkyi ihan hyvin täällä Saksan puolella. Itävallan puolella olikin pilvisempää. Kiersimme Chiemsee-järven ja alkumatkasta sää oli peräti niin aurinkoinen, että pysähdyimme syömään jäätelöä rannalla. Järven loppupuolella aurinko meni pilveen, mutta emme antaneet sen häiritä. Koska sade antoi edelleen odottaa itseään, ajoimme vielä Deutsche Alpenstrassea vuorien välistä (ja välillä rinteitä ylös alas) aivan lähelle Saksan ja Itävallan pohjois/etelärajaa. Sade alkoikin sitten juuri sopivasti, kun olimme saaneet valitsemamme ulkoilmanähtävyydet katsottua.

Chiemsee ja vuoret pilvessä taustalla.

Jätskitauko.

Alppitien loppupäästä bongasimme jostain pikkukylästä Mammuttimuseon, jossa pistäydyimme iltapäivän ratoksi. Tästä kylästä tosiaan huomasi, että mammutit ovat heillä todellinen sisäänvetotuote. Museota mainostettiin todella innokkaasti jo kaukana ja koko kylä oli maalattu täyteen jalanjälkiä, jotka johtivat museoon. Lopputuloksena oli, että museossa oli koottu mammutin luuranko. Muuta mammutteihin liittyvää heillä ei oikeastaan ollutkaan, ellei oheiskrääsää (pehmolelut, postikortit, avaimenperät jne) lasketa. Lisäksi museossa oli muita luonnonhistoriallisia asioita, kuten fossiileja, maakerrostumia, malleja mannerlaattojen liikkeistä ja muuta vastaavaa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että ehkä tämä mammutti oli vähän ylimainostettu. Mutta toisaalta ymmärrettävää, sillä se kylä oli pieni ja sen verran sivussa, että ilman mammutteja kukaan ei kyllä poikkeaisi sinne.

Mammuttien jälkeen alkoi sataa ja päätimme siirtyä Müncheniin sisätiloihin. Kaatosateesta huolimatta pääsimme perille kohtuullisessa ajassa. Sopivan museon valittuamme lähdimme suunnistamaan Münchenin keskustaan. Vähän ihmettelimme, kun kävelimme kauppakatua pitkin, että miksi kaikki kaupat ovat kiinni. Museolle päästyämme huomasimme, että sekin on kiinni. Hotellin respa oli niin tympääntynyt aasialaisturistien esittämiin kysymyksiin, että päätimme turvautua Wikipediaan selvittääksemme, miksi tänään on kaikki paikat kiinni ja koska ne taas avataan. Ensin epäilimme, että sakemannit ovat ottaneet varaslähdön juhannuksen viettoon (meidän kannalta siis varsin huono vaihtoehto, jos kaikki paikat avataan vasta yli 3 päivän kuluttua). Wikipedia kuitenkin kertoi meille, että Saksassa, Itävallassa ja Kroatiassa vietetään tänään Pyhän Ruumiin Juhlaa (joka meidän onneksemme kestää vain päivän, eli huomenna juhannusaattona on täällä Saksassa jälleen normaali arkipäivä). Tämä tietohan aiheutti allekirjoittaneelle lähestulkoon vakavan shokkitilan, sillä suuri jumalani Lonely Planet on unohtanut mainita sekä saksalaisen helluntaimaanantain että tämän ruumisjuhlan kansallisten merkkipäivien luettelossaan. Ikinä ennen Lonely Planet ei ole ollut väärässä, sehän tietää aina kaiken (tai ainakin tärkeät asiat, riippuu vähän myös opuksen peittoalueesta). Täytyy varmaan valittaa sinne ja lisätä ainakin omaan laitokseeni tämä tieto tärkeistä juhlapäivistä.

Museo oli kiinni.

Loppupäivän saimme kulutettua Münchenissä suunnittelemalla huomisen päivän ohjelmaa. Lisäksi kävimme syömässä italialaisessa ravintolassa ja lisäksi joimme olutta kansallisen Juhlapäivän kunniaksi. Ravintolan tarjoilijasetä puhui vuorotellen italiaa, englantia ja saksaa. Edvin oli harmissaan, kun ei osannutkaan pyytää laskua italiaksi, vaikka kuulemma katseli ahkerasti Kummisetä-elokuvia kotona ennen matkaamme. Lasku saapui kuitenkin paikalle myös saksaksi.

-Elssi

Alppimatkailua!

2011-06-22T22:27:00.018+02:00

Tänään vuorossa oli yksi pääkohteistamme, Hohe Tauern -kansallispuisto Itävallassa. Vähän jännitti etukäteen sään puolesta, koska ennusteen mukaan piti olla pientä sadetta. Viime reissullammehan tämä kohde jouduttiin skippaamaan lähes täysin, sillä noin 1,5 km korkeudella roikkuvat pilvet häiritsivät vuorikiipeilyä ihan liikaa. Tällä kertaa kuitenkin sattui vähän parempi tuuri ja aamu valkeni aurinkoisena.

Lähdimme Lienzin liepeiltä siis Grossglockner Hochalpenstrassea (107) pitkin kohti pohjoista. Kyseinen tie kulkee kansallispuiston läpi ja sen varrella on ensinnäkin UPEITA maisemia ja myös muuta kiinnostavaa. Maisemista ei voi sanoa kuin että ne olivat upeita, kuvat saavat puhua puolestaan. Ihailimme vuoria ja laaksoja korkeimmillaan vähän vajaan 2600 metrin korkeudesta. Valitettavasti iltapäivällä alkoi sataa, mutta pilvet onneksi pysyivät niin korkealla, että sade ei kokonaan estänyt matkustamista. Matkan varrelle osui mm Itävallan korkein vuori Grossglockner (3798 m), tämä huippu näkyi vain alkumatkasta, loppumatkasta sadepilvet peittivät sen.

Alppitie.

Ihastelimme myös alppipuroja sekä alppijärviä. Muistelen kotona ihmetelleeni, miksi emme viime reissulla käyneet kertaakaan uimassa. Asia kuitenkin selvisi, kun tänään käytiin kokeilemassa vettä eräässä alppijärvessä jäätikölle johtavan tien mutkan nro 3 kohdalla. Vesi oli nimittäin aivan älyttömän kylmää. (Kuten taisimmekin jo viime reissulla mainita, näiden vuoristoteiden mutkat on numeroitu. Syynä on ilmeisesti se, että mutkia on ainakin joillain reiteillä aivan uskomattoman paljon. Ja kun joku soittaa hätäkeskukseen ajaneensa ulos vuoristotien mutkassa numero 52, alppihätään joutunut pystytään paikallistamaan ilman laajamittaista etsintäpartiota.)

Päivän ensimmäinen matkakohde (maisemien katselu poislukien) oli Pasterzen jäätikkö. Tänne mennessä ajettiin ensin lähes vuoren huipulle, jonka jälkeen laskeuduttiin alas vuorien välissä sijaitsevalle jäätikölle. Me luulimme, että jäätikkö olisi ollut vuoren huipulla tai ainakin ylhäällä, mutta ei se ollutkaan niin. Lisäksi pukeuduimme jäätikköä varten lämpimästi, mikä oli myös turhaa. Jäätikkölaakso oli melkoinen pätsi kun aurinko paistoi ja vuorien välisessä kuopassa tuuli oli varsin heikkoa verrattuna siihen, millainen puhuri ylhäällä kävi.

Jäätikkö ylhäältä Franz-Josef-höheltä katsottuna.

Tällaisella vaunulla mentiin puolet matkasta alas jäätikölle.

Jäätikkö sinänsä oli varsin mielenkiintoinen kokemus, tosin melko erilainen kuin oletin. Jäätiköllä vaeltaminen oli hyvin vaarallista erilaisten railojen yms vuoksi, joten kävimme ihailemassa jäätikköä vain reunalta. Ulkoiselta habitukseltaan tämä reuna-alue muistutti lähinnä viime huhti-toukokuista lumenkaatopaikkaa hiekotussepeleineen, sillä jää oli hyvin kuraista. Kyllä sieltä sitten itse jäätäkin näkyi, kun vähän rapsutti. Ja muutenkin kun sopiva kohta löytyi.

Tässä ollaan jäätikön pohjalla, turva-alueen reunalla.

Jäätikön rippeet kuvattuna jäätikön pohjalta. Huimaa ajatella, että tässä on ollut 100m jääkerros päällä vain joitakin kymmeniä vuosia sitten.

Eräs varsin huomionarvoinen asia jäätikköön liittyen oli sen koko. Laaksoon oli vedetty "kilometritolpat" viiden vuoden välein siihen kohtaan, jossa jään reuna on kulloinkin ollut. Vuorijuna, jolla jäätikölle laskeuduttiin vuoren huipulta, oli tehty joskus 1960-luvulla siten, että junasta saattoi astua liki suoraan jäätikölle. Näin ei enää ollut... Nyt junasta poistuessamme jäätiköllä kävelevät ihmiset näkyivät alhaalla suunnilleen pieninä pisteinä. Kävelymatka alas kesti ainakin puoli tuntia. Jäätikön nykyinen pinta oli ainakin 100 m alempana kuin tuo vuoden 1960 tilanne. Jopa vuoden 2010 pylvääseen oli useita kymmeniä metrejä jäätikön nykyiseltä reunalta. Ja koko ajan se suli lisää, vettä vain valui. (No kesällähän se tietysti kuuluukin asiaan, kun laaksossa oli lämpöasteitakin vaikka kuinka paljon, mutta se sulaa silti nopeammin kuin ehtii talvella jäätyä takaisin.)

Tässä kohtaa jäätikkö on ollut vuonna 1995. Korkeusero ei ihan välity kuvasta, mutta kuvassa näkyvät ihmiset seisovat jäätiköllä.

Toinen päivän merkittävä nähtävyys oli alppieläintarha Ferleitenissä, juuri kansallispuistotien maksullisen osan pohjoislaidalla. Täällä ihastelimme erityisesti kaneja sekä murmeleita (Edvin oli hyvin innoissaan molemmista). Näiden lisäksi näimme myös mm. vuoripukkeja (Steinbock), villisikoja, aaseja sekä biisoneita (emme oikein ymmärtäneet mitä kaksi viimeisenä mainittua oikein siellä tekivät). Saimme bongattua murmelin myös kansallispuistosta, niitä on kuulemma siellä runsaasti, mutta jostain syystä me näimme vain yhden. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että murmelit ovat turkasen vikkeliä otuksia, eläintarhassakin ne menivät kolosta koloon tai sisään ja ulos sellaisella vauhdilla, että ei siinä perässä pysy kyllä millään ilveellä.

Sateen yltyessä päätimme siirtyä Salzburgiin viettämään iltaa ja vertailemaan eri reittivaihtoehtojen sääennusteita. Olemme tutustuneet myös Mozart-kuuliin, joista vastoin kaikkia odotuksiamme pidimme kovasti. Mutta jos jollekin jäi epäselväksi, meillä on siis ollut varsin mukava retkipäivä sateisista hetkistä huolimatta.

-Elssi

Graz ja saapuminen alpeille

2011-06-21T21:16:00.010+02:00

Heräsimme tänään siis Grazista. Hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme kohti kaupungissa sijaitsevaa linnaa. Linna on vuoren päällä, joten sinne oli rakennettu hissi vuoren sisään. Vuoressa piti myös Lonely Planetin mukaan olla hieno luolarautatie, missä on satumaiset näkymät. Käytännössä tämä tarkoitti pikkulapsille rakennettua pienoisrautatietä jonka varrelle oli ripoteltu erinäisiä satuhahmoja. Skippasimme siis rautatien, mutta menimme hissillä ylös vuorelle näköaloja ihmettelemään hetkeksi. Auto saatiin ihan vuoren lähelle parkkiin maanalaiseen pysäköintihalliin. Parkkis oli sinänsä aika hieno ja tosi sliipatun näköinen (hyvin valaistu, kaikkialla kiilteli) ja sitä olikin muutama aasialaisturisti kuvaamassa melkoisella laitteistolla (yhden videokamera näytti joltain mitä käytetään tv:n kuvaamisessa).

Näkymät Schlossbergiltä Grazissa.

Tämän jälkeen suunnistimme ulos kaupungista kohti Itävallan suurinta tippukiviluolaa. Saavuimme sopivasti ennen seuraavan opastetun kierroksen alkamista ja luulimme pääsevämme samaan ryhmään leikkitarhaikäisten kanssa, mutta ne olivatkin juuri lähdössä. Saimme sitten yksityiskierroksen luolaan, kun muita turisteja ei ilmaantunut. Se oli tavallaan ihan hyvä, koska sen naperolauman kanssa kyseinen tunnin kierros oli varmaan kestänyt vähintään kaksi, mutta toisaalta oli hieman vaivaantunut tunnelma, kun omat saksan taitoni ovat hieman ruosteessa eikä opaskaan osannut englantia. Onneksi niillä oli sentään yhden A4:n verran tietoa luolasta Suomeksikin (tosin aika hassusti käännetty) joten saatiin siitä kuitenkin jotain irti. Opaskaan ei vaivautunut puhumaan liikoja kun huomasi kielimuurin, lähinnä käveli perässä ja osoitteli taskulampulla erilaisia nähtävyyksiä. Luola oli kyllä ihan hieno ja aika iso, mutta valitettavasti sielläkään ei saanut kuvata, joten kuva on vain sisäänkäynnistä. Päänähtävyytenä oli iso stalaktiitti (sellainen pylväs mikä kasvaa katosta alaspäin, stalagmiitti kasvaa lattiasta ylöspäin) nimeltään Prinssi, jonka iäksi sanottiin n. miljoona vuotta. Semmoinen puolen metrin korkuinen pylväs muodostuu n. 30000 vuodessa. Prinssin kohdalla saimme myös nähdä lyhyen elokuvan retkikunnasta syvemmälle luolan uumeniin (se oli siis vain kilometrin pituudelta auki yleisölle, mutta jatkui kyllä vielä pitkän matkaa toiselle puolelle vuorta). Jännänä yksityiskohtana luolassa ei tuntunut kasvavan mitään missään muualla kuin luolaan asennettujen sähkövalaisimien vieressä. Vettä siellä oli tosi runsaasti, alapuolellamme virtasi lähes koko ajan pieni puro ja katostakin tippui sitä monessa kohtaa.

Lurgrottenin sisäänkäynti.

Luolan jälkeen lähdimme kohti lähellä sijaitsevaa Itävallan ulkoilmamuseota. Tämä oli valitettavasti vähän odotettua tylsempi, siellä oli lähinnä erilaisia perinteisiä alppimajoja eri puolilta Itävaltaa uudelleen rakennettuina vanhan näköisiksi. Odotimme enemmän elikoita ja jotain pientä aktiviteetin tynkästä, kuten viime reissulla vastaavassa museossa Sveitsissä. Täällä oli lisäksi erittäin kuuma ja portilta ostamamme puolen litran juoma loppui erittäin nopeasti koska kävelimme koko ajan ylämäkeen, joten oli pakko kääntyä ympäri puolivälin jälkeen. Tämän hikoilusession jälkeen päätimme ruveta etenemään kohti Lienziä pienempiä alppimaanteitä pitkin, vältellen motareita. Siinähän loppupäivä sitten vierähtikin.

Tyypillinen muinainen alppitönö.

Taustalla tolpan nokassa olevan härvelin päätimme olevan joko lintukerrostalo tai sitten joku ruoan ilmakuivaustila.

Joskus seitsemän pintaan päädyimme tänne Dölsachiin, n. 10km ennen Lienziä majataloon nimeltä Tirolerhof. Majatalo paljastui vähän normaalia kallimmaksi (90€ sisältäen aamupalan ja pysäköinnin, eli normihotellin hintainen), mutta on tää aika hiton makeekin. Tää on ihan hieno kaksio mutta mikä tärkeintä, tässä on iso parveke missä on todella komea vuorinäköala. Kyl tällaista katselis vaikka joka päivä kyllästymättä, mitähän maksais jos muuttais tänne asumaan? Ruokakin oli ihan hyvää, tosin sama reipas hinnoittelu jatkui ruokalistallakin, mutta onneksi Wieninleike oli kohtuuhintainen (kolmas tällä reissulla, tää sijoittui kakkoseksi vertailussa). Elssi tilasi jotain hassuja pinaattipalleroita, mutta näytti nekin maistuvan. Puolen litran oluttuoppi maksoi kolme euroa, ei älyttömän kallis. Ois pitäny roudata kaupasta kasa kaljaa ja istahtaa hyvissä ajoin tohon partsille vuoria katselemaan. Ennen ruokaa saatiin kokkiohjelmista tuttu tyylitelty hienosteluannos. Eli neljä viis pientä erimakuista palasta ja joku heinä vinosti siinä keskellä ja tippa jotain soossia. Se oli selvästi vähän liian hienoa meikäläisille, mutta kyllä sekin oli lähestulkoon kokonaan hyvää.

Välillä satoi hiukan.

Vuoria autosta kuvattuna.

Näkymät huoneemme partsilta.

Tarkempi kuva äskeisestä vuoresta.

//Edvin

Wienin kaupunkikierros jatkuu

2011-06-20T22:20:00.009+02:00

Itävallan kiertueemme jatkuu kohti alppeja. Nähtäväksi jää, alkaako taas sataa niin että vuorikiipeily ei pilvien vuoksi kannata vai onnistuuko Hohe Tauern -matkamme tällä kertaa. Itävalta on muuten nasta matkakohde, mutta paikkojen aukioloajat ovat melko omintakeisia. Esimerkiksi sunnuntaisin kaikki nähtävyydet museoista kansallispuistoihin ovat pääsääntöisesti avoinna, mutta sen sijaan kaikki kaupat ovat kiinni. Maanantaina kaupat avaavat taas ovensa, mutta lähestulkoon kaikki nähtävyydet ovat kiinni. Ja noin kello 18 jälkeen sekä kaupat että nähtävyydet ovat kiinni ja auki on vain ravintoloita (eikä nekään kaikki). Tämänhetkisen asumuksemme alakerrassa on pieni ruokakauppa, joka oli auki todella sensaatiomaisesti kello 19.30 saakka!

Mutta ensin kuluneen päivän ohjelmaan. Tänään olemme ottaneet eiliseen verrattuna varsin rauhallisesti. Tsekkasimme loput Wienin "pakolliset" nähtävyydet eli eläintarhan ja Tekniikan museon sekä kaksi vaatemyymälää. Tästä saatiin siis aikaiseksi 6 tunnin kävelymaraton lounastauko pois lukien. Aloitimme päivän tsekkaamalla pikaisesti hotellin viereisen ostoskeskuksen vaatealet. Sen jälkeen yritimme etsiä aamiaista ja päädyimme läheiseen kahvilaan, jonka ovessa mainostettiin aamiaisia. Jostain syystä teen ja sämpylöiden tilaaminen oli luku sinänsä, sillä tarjoilijasetä ei millään meinannut ymmärtää mitä hänen pitäisi tuoda meille. Mutta onnistuihan se muutaman selvennyksen ja tarkennuksen jälkeen lopulta.

Aamupalan jälkeen suunnistimme kohti Wienin eläintarhaa. Eläintarha oli hieno ja näimme siellä paljon sekä ennestään tuttuja että tuntemattomia eläimiä. Ohjelmassa olivat mukana mm. jääkarhu, pingviinit, jättiläispanda, leijonat, kirahvit, muurahaiskarhu, emu, liskoja, kaloja, sammakoita, krokotiilejä, sarvikuono, koala, virtahepo, seepra, apinat ja oranki. Muurahaiskarhu oli hieno, emme olleet nähneet sellaista aiemmin. Oma pikantti lisänsä reissuun olivat saukot, joilla sattui olemaan juuri ruokinta meneillään kun saavuimme paikalle. Saukot olivat hyvin innokkaita ja itse asiassa myös varsin kesyjä. Saukot odottivat rivissä oven edessä ja ruokkijasetä joutui ensin heittelemään niille ruokaa että pääsi pujahtamaan sisään aitaukseen. Setä meni tyynesti istumaan ruoka-astiansa kanssa kivelle keskelle aitausta ja saukot kiipesivät vinkuen syliin. Siinä ne saukot sitten mutustivat ruokansa suoraan sedän käsistä. Kun astia tyhjeni, saukot eivät meinanneet millään uskoa, että eivät saa enää mitään. Setä vaan käveli pois ja saukot kipittivät perässä ovelle. Ne jäivät nätisti oven sisäpuolelle riviin istumaan ja vinkumaan, kun setä avasi häkin ja käveli ulos. Kun setä vielä näytti tyhjää ruoka-astiaa, niin vinkunakin loppui.

Pitkästä kaulasta on hyötyä myös aidan yli kurotellessa.

Eläintarhasta poistuttuamme siirryimme Tekniikan museoon, jossa oli esillä vähän sitä sun tätä hiilikaivoshisseistä ihmisen korvan toimintaperiaatteeseen ja kodinkoneista lentokoneisiin. Alkupää oli "luonnontieteitä", jossa sai testata käytännössä kaikenlaisia fysiikan ilmiöitä. Siellä oli kokeiltavana kumpi pallo tuntuu painavammalta ja punnitaan lopuksi yms juttuja, kuten lähes samanlaisten esineiden vieritystä, höyhenen ja pikkukiven putoamisen vertailu ilmassa vs tyhjiössä ja pallonpyöritystä. Museossa oli eräs varsin hassu härtvärkki, joka oli toiminnassa aina 2 h välein. Kampea pyörittämällä tuli vettä, joka valuessaan laittoi auton ajamaan ylös mäkeä. Kun vettä oli tarpeeksi, auton alusta painoi kampea, joka puolestaan tönäisi liikkeelle. Vasara löi painikkeeseen, josta nousi joku putkiloon tungettu pompula, mistä tuli ilmanpainetta, joka puolestaan liikutti jotain osaa jne. Ja kellot kilisivät ja vesi virtasi. Laitteella ei siis varsinaisesti ollut mitään fiksua käyttötarkoitusta, mutta ainakin siinä on ollut jollakulla hauskaa sitä suunnitellessa ja rakentaessa.

Yllä kuvailtu laite.

Museossa esiteltiin myös erilaisten moottorien toimintaperiaatteita (höyrykone, bensiinimoottori, dieselmoottori, naftaliinimoottori jne). Edvin ilahtui kovasti kun näyttelyesineineet oli ilmeisesti saatu (jämäpaloina) BMW:n tehtaalta, löysimme museosta lukuisia BMW:n osia, mm moottorin ja jonkun taka-akselin tukijutun (joka oli selvästi peräisin joltain Frankin sukulaiselta). Myös museon kauppa oli mielenkiintoinen. Ongelma oli vaan siinä, että kaikki materiaali kirjoista rakennussarjoihin olivat saksankielisiä. Toinen ongelma oli se, että meillä ei oikein ollut ketään sopivan ikäistä tuttavaa leikkimään niillä.

Museon nähtyämme lähdimme jälleen tien päälle ja illan olemmekin harrastaneet alppimatkailua. Toistaiseksi olemme keskittyneet lähinnä ihailemaan vuoria auton ikkunasta tai niiden juurelta. Mutta kyllähän ne hienoja ovat, vaikka nämä on niin matalia, että useimmilla huipuilla kasvaa puita. Eiköhän niitä lumihuippuisiakin vielä nähdä, toivon mukaan. Nyt olemme siis Grazin kaupungissa Kaakkois-Itävallassa. Sloveniaan on noin 50 km matka ja Unkarikin on melko lähellä. Tuntuu hassulta, kun täällä Keski-Euroopassa on niin pienet etäisyydet että kokoajan on tienviittoja naapurimaihin. Tänään kauhistelimme, kun näimme Ukrainalaisen rekan, mutta kartasta selvisi, että sillähän on loppujen lopuksi melko lyhyt kotimatka. Eikä meilläkään ole matkamittarissa vasta kuin 1600 km (nollattu kotipihassa, satamassa lukema oli 18 km). Myös turkkilaiset rekat Tsekeissä herättivät hämmennystä.

Alpit lähestyvät!

Wienistä poistuessamme leikimme vähän aikaa varsinaisia sankarimatkailijoita haahuilemassa ympäri Itävallan maaseutua ilman vettä, ilman käteistä rahaa, ilman ruokaa ja bensatankissakin oli jo hyvin tilaa. Kaikki tarvittavat tarvikkeet saatiin kuitenkin hienosti hankittua ennemmin tai myöhemmin, nyt meillä on autossa jo virallinen vesivaranto ja välipalapankki. Tosin pankkiautomaattia piti etsiä suunnilleen kissojen ja koirien kanssa, mutta löytyihän sekin sitten. Huomenna aiomme tutustua paikallisiin luoliin ja katsella vuoria.

-Elssi

Wienin nähtävyydet

2011-06-19T21:40:00.007+02:00

Jalkoja särkee, tänään on tullut käveltyä... Suunnistimme herättyämme metroasemalle aamiaissämpylälle, koska päätimme nauttia kaupungin ruokatarjonnasta aika monen hotelliaamiaisen jälkeen. Nautittuamme sämpylöistä junailimme Sigmund Freudin entiseen asuinpaikkaan ja vastaanottoon, nykyiseen museoon. Siitä nyt ei saanut aivan kamalasti irti, ellei ole kova Freud-fani, mutta tulipahan nähtyä ja opittua jotain knoppitietoa. Freudin jälkeen käveltiin jokunen kilsa luonnonhistorialliseen museoon. Se oli ihan kiva, jonkin verran isompi kuin aiemmat vastaavat missä on tullut käytyä. Itse rakennus oli myös aika hurja, melkoinen palatsi (kuten lähes kaikki Wienin keskustassa). Täällä noita palatseja, aukioita, toreja, isoja kirkkoja yms riittää. Sääli sinänsä, että niitä on niin paljon, koska sitten niistä menee vähän maku, vaikka ovatkin hienoja rakennuksia. Helsingin Senaatintorin ympäristö tuntuu aika säälittävältä tän seudun kaupunkeihin verrattuna.

Museon jälkeen alkoikin olla taas nälkä joten lähdimme metsästämään Wieninleikkeitä. Löydettiinkin aika pian ihan mainiot leikkeet, oli kyllä parhaimpia moisia mitä on tullut syötyä. Lisukkeena oli ihan keitettyjä perunoita. Alunperin leikettä on vissiin tarjoiltu perunasalaatin ja hapankaalin kera, mutta niin perinteisiä täällä ei onneksi oltu. Syötyämme päätimme sulatella ruokaa hetken kiertoajelubussin kyydissä. Tunnin bussiajelun aikana nähtiin aika monta uutta paikkaa, joten se oli ihan hyvä veto, vaikka välillä vähän satoikin. Bussiajelun jälkeen käveltiin taas aika paljon ja etsittiin jotain hyvää konditoriota tai jälkiruokakahvilaa, mutta sopivaa ei tuntunut löytyvän. Päätimme lähteä taidemuseoon katsomaan kuuluisan sveitsiläisen H.R. Gigerin näyttelyä.

H.R. Giger on tunnetuin Alien-elokuvasarjan hirviöiden ja yleisen ulkoasun luomisesta ja siitä hän sai Oscarinkin vuonna 1980. Gigerin töitä luonnehdittiin biomekaanisiksi ja hänen tunnetuimmat teokset on tehty kynäruiskulla. Teokset oli kyllä tosi hienoja, mutta ei sovi kaikille. Jotkut oli aika karuja, ei kovin iloisia. Näyttelyssä ei valitettavasti saanut kuvata, joten alla on jotain Googlella löytyneitä kuvia hänen teoksista.

Gigerin jälkeen käveltiin taas jokunen kilometri takaisin keskustaan josta löysimme haluamamme jälkiruoat. Itse söin lettuja vanilja- ja suklaajäätelöllä, banaanilla ja suklaakastikkeella. Elssi otti jonkun struudelin (ei ihan selvinnyt mitä siinä tarkalleen oli, mutta ei ollut se perinteinen Apfelstrudel). Kummatkin oli hyviä, mutta aika tuhteja annoksia, vastasi täyttävyydeltään ihan pääruokaa.

Jälkiruokailun jälkeen päätimme lähteä katsastamaan paikallisen huvipuiston. Itse huvipuistoon ei ollut sisäänpääsymaksua, mutta joka laitteeseen piti sitten maksaa erikseen. Kai sieltä ois jonku rannekkeenkin saanut, mutta emme oikein tienneet mistä, eikä me kyllä niin monessa laitteessa käytykään (oli vielä vähän ähky siitä jälkiruoasta). Käytiin kummitusjunassa, maailmanpyörässä sekä tukki-vesiliukumäessä. No, sellanen missä lasketaan tukin näkösessä paatissa mäkeä ja alhaalla kaikki kastuu. Tivolissa oli kyllä tosi paljon laitteita, mutta aika moni muistutti toisiaan. Oli siellä mm. Linnanmäeltä tuttu Top Spin. Lisäksi oli semmonen ritsa-kori, siis semmonen kahden istuttava kori joka kiristetään maahan ja sitten laukaistaan ylöspäin, vähän kuten benji-hyppy mutta toisinpäin. Melkein teki mieli kokeilla, mutta ne letut...

Tivolin jälkeen päätettiin vetäytyä hotellille, johan tässä on tullut yli 10 tuntia ja varmaan 15km käveltyä. Huomenna pitäis vielä käydä eläintarhassa ja sitten lähteä ajelemaan kohti Grazia. Ainiin, täällä Wienin hotellissamme on vesisänky. Tää on jännä, enpä oo ennen moisella nukkunu. Aluksi tuntui tosi luonnottomalta, mutta kyllä tällä sitten kuitenkin yllättävän hyvin viime yön nukkui. En kyllä ehkä silti lähtisi kotiin hankkimaan.

//Edvin

Lomailua, luolaretki ja kakkusia

2011-06-18T20:42:00.005+02:00

Kuten liikenteeseen närkästynyt avopuolisoni taisi eilen mainita, ajoimme siis eilen Brnon kaupungin laitamille. Kyseinen kaupunki oli varsin pirtsakan näköinen, siellä oli paljon korkeita, erivärisiä kerrostaloja. Ne olivat tosi kivan näköisiä. Lisäksi monet talot oli jostain syystä rakennettu sikäli hassusti, että talo ei ollut tasakorkea, vaan siinä saattoi olla esim 3-6 kerrosta. Keskityimme kuitenkin ihailemaan kaupunkia lähinnä hotellimme kattoterassilta (9. krs), sillä varsinaisia nähtävyyksiä keskustassa ei juurikaan ollut. Kattoterassilla oli grillikioski, josta saimme kivan lomaisan ilta-aterian (grillattuja makkaroita, kanaa ja erilaisia kasviksia sekä juomat päälle) samaan hintaan kuin Prahan keskustaterassilla kaksi oluttuoppia. Ja kun sääkin oli mitä mainioin, niin mikäs siinä oli nökötellessä.

Tämän aamun ohjelmassa oli käynti Tsekin suurimmalla luola-alueella, Moravsky Krastissa. Alueella oli noin 1.100 (tippukivi)luolaa, joista 5 on avoinna yleisölle. Isoimmassa tippukiviluolassa pääsee veneajelulle jne. Luolien löytäminen oli jo luku sinänsä, sillä ottaen huomioon että ne ovat Lonely Planetin mukaan yksi koko Länsi-Tsekin parhaista nähtävyyksistä, niin luulisi että sinne olisi jonkinmoiset opasteet valtatieltä, mutta näimme vissiin yhden kyltin ja sekin oli vasta ihan lähellä. No, erinäisten virhenavigointien jälkeen löysimme lopulta perille. Kävi ilmi, että "parhaaseen" luolaan pääsee vasta monen tunnin kuluttua, joten päätimme tyytyä pienempään luolaan. Ei sekään kyllä mikään ihan pieni ollut, opas sanoi että siellä on jopa järjestetty aiemmin konsertteja 500 ihmiselle kerrallaan. Hieno oli sekin luola! Ja opas puhui kiltisti vielä englantia meille ummikoille. Talvella luolaan ei voi mennä yleisöä, kun kaikki maakunnan lepakot kuulemma menevät sinne talviunille/horrokseen (tai miten ne nyt sitten talvehtivatkaan).

Se hyvä puoli Tsekeissä tosiaan oli, että palvelu pelaa englanniksi käytännössä joka paikassa. Ainoa, joka ei pystynyt palvelemaan meitä, oli Poliisimuseon kassatantta. Luolien lippukassalla oli kaksi erikielistä jonoa, toinen natiiveille ja toinen turisteille. Luolilla jossain pikkuputiikissa oli postikorttimyyjä, joka puhui pelkkää tsekkiä, mutta kyllä sielläkin asioiminen onnistui varsin näppärästi. Toista se on näitten sakemannien kanssa, välillä saa piirtää suunnilleen kuvia ja lärätä sanakirjaa. Uusi sanakirjamme onkin ollut jo käytössä, tosin huomasin, että saksan kielessä aakkoset menee vähän eri tavalla kuin suomeksi, joten se vähän hidastaa. Mutta opus taisi olla ihan hyvä ostos, siitä on meille varmasti vielä paljon iloa.

Elssin mielestä Tsekkiläinen metsä oli hieno.

Luolaretken jälkeen ajelimme Wieniin. Saavuimme kätevästi juuri nähtävyyksien sulkemisajan paikkeilla, joten museoihin yms ennätämme vasta huomenissa. Itävaltahan on siitä hassu paikka, että täällä KAIKKI paikat suljetaan ihan älyttömän aikaisin (kts 2009 blogi). Tivoli olisi ollut auki kello 23 asti (ihme kyllä!), mutta koska alkoi sataa emme viitsineet lähteä sinne tänään. Kävimme keskustassa katselemassa vanhoja rakennuksia, kirkkoja yms nähtävyyksiä. Lisäksi kävimme konditoriassa nauttimassa sacherkakkua. Hyvää oli! Konditorian systeemi oli kyllä vähän erikoinen ja vaikeasti tajuttava. Ensin piti mennä sisälle valitsemaan, mitä kakkua haluaa. Sen jälkeen piti jonottaa myyjälle, joka kirjoitti tilauksen paperille. Sitten myyjä antoi paperin asiakkaalle, jonka piti mennä ulos pöytään istumaan sen tilauslapun kanssa. Tämän jälkeen tarjoilija tuli kysymään, mitä asiakas ottaa. Tällöin tarjoilijalle piti ojentaa se myyjän kirjoittama lappu ja sen jälkeen tarjoilija toi kakun. Pikaiseen ajatellen luulisi, että olisi helpompaa, jos myyjä samantien ojentaisi ne kakkupalat siitä tiskistä ja vaikka rahastaisikin vielä. Mutta kävihän se noinkin.

Huomasimme, että hotellimme on näppärästi ostoskeskuksen vieressä. Katsotaan löytyisikö sieltä kivoja uusia vaatteita. Ainakin joissain liikkeissä näytti olevan jo kesä-alet meneillään. Sitten ei ainakaan tarvis mennä minnekään pesemään näitä nykyisiä ennen kuin kotona. Tosin Polon takakontti ei ole yhtään isompi kuin kotoa lähdettäessä, joten katsotaan kuinka käy.

Kerromme huomenna tarkemmin Wienin nähtävyyksistä.

-Elssi

Prahailua

2011-06-17T20:44:00.004+02:00

Tänään väsytti jostain syystä kovasti aamulla ja poistuimme hotellista vasta yhdeltätoista. Herättyämme siirsimme auton hotellin kalliista parkkihallista päärautatieaseman parkkiin. Sen jälkeen metroiltiin katsomaan jotain kuuluisaa Kaarlen siltaa. No, olihan se ihan hieno sillaksi. Siellä oli semmoinen turistitungos, ettei siellä kovin kauaa viittinyt hengailla. Sen jälkeen mentiin katsomaan juutalaista hautausmaata, joka on kuulemma myös pakollinen turistikohde. Juutalaiset osas kyllä ottaa ylimääräset rahat pois turisteilta, kuvaamisestakin olisi pitänyt maksaa erikseen, joten sieltä ei tullut sitten kuvia otettua. Se nyt oli lähinnä hyvin ruuhkautunut hautausmaa, paljon hautakiviä ihan vierekkäin ja melkein päällekkäin.

Hautausmaan jälkeen käytiin syömässä pihvi ja omeletti, hyvää oli. Sen jälkeen metroiltiin vähän lisää, kohteena Tsekkiläinen poliisimuseo. Sinne olikin vähän pidempi matka metroasemalta kuin mitä luulimme, mutta saatiinpahan ainakin liikuntaa. Päästyämme museoon totesimme, ettei siellä kukaan puhu englantia, eikä näyttelyssäkään ollut sanaakaan englantia, joten lähdimme takaisin rautatieasemalle hakemaan auton.

Saatuamme auton lähdimme ajamaan kohti Brnoa, jonka lähistöllä tämän yön hotellimme on. Tie Prahasta Brnoon oli kyllä hanurista (n. 230km). Lupaan olla valittamatta kotimaisista teiästä, ainakin hetken. Tie koostui lähinnä ruuhkista ja raivostuttavan pomppuisesta betonilaattatiestä. Vasen kaista oli kuluneempi ja täten lähes siedettävä, mutta oikealla ei kyllä pystynyt ajamaan ainakaan nopeuksilla 90-150 (rajoitus 130). Toisaalta oikealla kaistalla oli paljon rekkoja jotka menivät n. 87-93km/h, joten eipä siinä olisi voinut muutenkaan ajaa kuin hetken. Tämä johti siihen, että piti ajaa vasenta kaistaa, mutta takaa tuntui tulevan koko ajan kiireisempiä tsekkejä ja ne kuumakallet tykkäs vilautella pitkiä ja vilkkuja jos joutuivat ajamaan hetkenkin turistin perässä, vaikka edessä olisi ollut ties kuinka monta yhtä hitaasti ajavaa tsekkiläistä. Pakkohan ne oli päästää ohi kun ärsytti moinen perseessä roikkuminen ja valoshow, joten sai vähän väliä väistää sinne rekkojen väliin pomppukaistalle. Onneksi tätä pompputietä ei tarvinnut kestää kovin kauaa kerrallaan, sillä ruuhkia oli tasaisin väliajoin. Suurin osa ruuhkista tuntui johtuvan tietöistä, joko suoraan tai sitten ketjukolareista jotka syntyivät siitä kun jengi jarrutti viime tingassa näitä tietöitä varten.

Saksalainen liikennekuri on kyllä vailla vertaistaan. Täällä Tsekissä ollaan nyt nähty jo neljä kolaria päivän aikana, mutta Saksassa ei vielä yhtään. Vaikka Saksan autobaanalla saakin ajaa kovaa, niin siellä se homma vaan toimii (vaikkei nyt aina muistettais vilkuttaa, niin varotaan silti) ja läheltä piti -tilanteita ei tunnu tulevan. Saksalaiset antaa tietä, ei pussita muita autoilijoita ohitustilanteissa, varovat kaistaa vaihtaessa jne. Järkeä pitää toki käyttää Saksassakin, joskus rajoittamattomalla baanalla on melko jyrkkiäkin mutkia ja maanteillä voi olla satasen rajoitus aika hurjalla pikkutiellä. Eiköhän tässä nyt ollut taas tarpeeksi liikennetilitystä. Tsekkiläisen motarihelvetin jälkeen löysimme itsemme täältä Brnon laitamilta. Itse Brnossa (300t asukasta) ei ole kauheasti nähtävyyksiä, joten emme jaksaneet lähteä sitä tutkimaan. Matkasuunnitelman mukaan Brnon tärkeimmät nähtävyydet ovat: linna, aukio ja tori. Kaikkia noita ollaan nähty jo aika monta ja aika paljon isompia ja hienompia.

Huomenna on tarkoitus lähteä Brnon pohjoispuolella sijaitsevaan luonnonpuistoon, jossa on joku hieno luola, jossa vuorostaan voi veneillä. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Sen jälkeen on tarkoitus siirtyä vihdoinkin Itävaltaan, Wieniin.

//Edvin

Itä-Saksan halki Prahaan

2011-06-16T21:55:00.007+02:00

Tänään heräsimme ihastuttavaan Itä-Saksalaiseen aamuun Leipzigin liepeillä. Täältä suuntasimme ihastuttavaa betonielementtimoottoritietä pitkin Dresdenin kaupunkiin. Jos siis emme ole muistaneet aiemmin mainita, saksan moottoritiet eivät aina ole asfalttia, vaan välillä esiintyy myös betonielementeistä kasattuja tieosuuksia. Nämä elementit ovat todella tasaisia, mutta saumojen kohdalla auto tömähtää kovasti.

Dresdenissä ensisijaiset matkakohteemme olivat vähän tavallisuudesta poikkeavia; ensimmäinen oli kirjakauppa ja toinen lounaspaikka. Kirjakauppaa kaivattiin saksa-suomi-saksa sanakirjan hankkimista varten, meillä on nääs mennyt jo hermot kielitaidottomiin saksalaisiin ja siihen että joka paikassa on pelkät saksankieliset kyltit, joista tajuamme noin 0-30 % aihepiiristä ja sanastosta riippuen. Esimerkiksi tänään saksalainen postivirkailija ei ymmärtänyt ollenkaan kun pyysin 15 postimerkkiä, joilla kortit menevät Suomeen. (Tiedoksi kaikille innokkaille kortinodottajille, postiin on tähän mennessä viety 2 korttia. Ostin vaan Saksan merkkejä loppumatkaa varten, koska perinteisesti käy niin että kortteja kyllä kertyy mutta ne viedään postiin vasta ihan loppumatkasta... Tällä kertaa siis viimeistään Hampurin tienoilla paluumatkalla). Ystävällinen (ja englannintaitoinen!!!) kirjakaupantäti kaivoi meille ystävällisesti suomen kielen taskusanakirjan jostain hyllyn perältä. Ihme kyllä siellä oli jopa suomen kielisiä suomen oppikirjoja :)

Dresdenissä ihastelimme myös erilaisia vanhoja, koristeellisia rakennuksia (ikä varmaan noin 600-800 vuotta). Siellä oli aukiota, patsasta, kirkkoa, linnaa ja lisäksi tietysti älytön määrä muuten vain tyylikkäitä, koristeellisia rakennuksia. Osa oli ihan sen näköisiä, että ne on ainakin pintarempattu Saksojen yhdistymisen jälkeen. Osa taas oli Kölnin tuomiokirkon tapaan jotain materiaalia, mikä mustuu ajan myötä ulkoilmassa, joten nämä kirkot näyttivät jo suunnilleen nokisilta.

Dresdenin keskeiset nähtävyydet katsastettuamme lähdimme kohti Tsekkiä. Tsekin raja humahti ohi lähes huomaamatta, myöhemmin huomasimme, että asfaltti muuttui aiempaa meluisammaksi. Oli muuten melkein koko matka rajalta Prahaan pelkkää alamäkeä. Tuntuu jotenkin kummalliselta, että Saksa on tosiaan niin korkealla.

Päivän liikennesaldo onkin aikamoinen, ensin näimme Dresdenissä polkupyöräkolarin. Kaksi pyöräilijää ajoi yhteen, mutta kumpikin jatkoi siitä matkaansa varsin vikkelästi. Tsekin puolella osuimme paikalle kun rekka ja pikkuauto olivat ajaneet yhteen kyljistään. Henkilöauto oli sen verran rutussa, että sieltä ulos pääsemiseen tarvittiin varmaan pelastuslaitoksen apua, mutta autossa olleet ihmiset näyttivät voivan olosuhteisiin nähden melko hyvin. Siellä oli tosin jo suunnilleen puoli kaupunkia paikalla auttamassa, joten emme jääneet sinne tukkimaan tietä enää enempää. Hieman onnettomuuspaikan jälkeen tapasimme "maantiehätään" joutuneen tsekkiukon jossain keskellä metsää. Meille se säntäsi huitomaan hullun lailla. Se huomasi meidät vähän myöhään, joten emme ehtineet reagoida häneen. Jostain syystä perässämme vähän matkan päässä ajaneelle tsekkiläisautolle ukolla ei enää ollutkaan mitään asiaa... Mikälie maantierosvo/huijari.

Alkuillasta saavuimme siis Prahaan. Tämä olikin jo luku sinänsä, sillä olimme (tyhmyyttämme) varanneet hotellin läheltä keskustaa. Prahahan ei siis ole mikään autoilijaystävällinen kaupunki. Lähes kaikki kadut ovat yksisuuntaisia ja puolet niistä on niin kapeita, että sinne täytyy tosiaan TUNKEA turistien ja muiden autojen joukkoon. Lisäksi niilläkin vähäisillä kaduilla, joille olisi mahtunut ja suuntakin oli oikea, oli meneillään joku tietyö. Me kiersimme keskustassa ympyrää suunnilleen kolme kierrosta ennen kuin löysimme hotellimme. Ja sitten piti etsiä vielä tilapäinen parkkipaikka. Onneksi meillä on tällä kertaa pieni auto! Hotellista sitten selvisi, että olemme jättäneet auton noin 100 metriä parkkihallista eteenpäin, eikä takaisin saa eikä voi ajaa. Piti sitten kiertää rundi vielä neljännen kerran. Onneksi Polo mahtui sentään hallin ovesta sisään, perässä tulleella farmari-Octavialla teki jo tosi tiukkaa taipua oviaukosta sisään.

Täällä Prahassa on varsin kuuma, joten olemme keskittyneet lähinnä syömään vuorotellen jotain tsekkiläisiä leipämykyjä ja jäätelöä. Lisäksi olemme juoneet vuorotellen vettä ja olutta. Nähtävyyksistä kävimme ihastelemassa vanhankaupungin aukiota. Lisäksi olemme ostaneet uuden kellon :) Huomenna perehdymme tarkemmin paikallisiin museoihin ja muihin kulturelleihin nähtävyyksiin. Sitten syömme lisää jäätelöä.

-Elssi

Volkkaritehdas ja kaivos

2011-06-15T22:08:00.006+02:00

Tämä aamu aloitettiin huristelemalla 40km takaisin Wolfsburgiin, jonka ohi ajoimme siis eilen illalla. Kohteemme Wolfsburgissa oli Autostadt, joka on Volkswagenin päämaja. Itse Autostadt on kuten nimestä voi päätellä isohko alue, missä on eri teemoilla olevia rakennuksia. Eka rakennus missä käytiin oli jonkinsortin oppimiskeskus kaikenikäisille. Siellä hehkutettiin lähinnä Volkkarin ympäristöystävällisyyttä, markkinointia, muotoilua yms. Se oli vähän semmosta mainospuppua, ei oikein napannut.

Seuraavaksi mentiinkin tehdaskierrokselle, johon ei onneksi tarvinnut varata aikaa etukäteen, kuten monella muulla merkillä. Tehdaskierros tehtiin pienellä bussi-junalla, jonka kyydistä ei päässyt poistumaan. Opas puhui valitettavasti vain Saksaa, ei edes kysynyt oliko englanninkielisiä kyydissä. Harmi sinänsä, sillä meidän vieressä istui myös aasialaisturisteja jotka olivat aivan pihalla koko touhusta (yksi laittoi silmätippoja ja toinen pelasi kännykällä), vaikkemme mekään ihan kauheasti ymmärtäneet selostuksesta. Mielenkiintoista se silti oli kun ajeltiin liukuhihnojen vieressä ja katseltiin työntekijöiden ja robottien toimintaa. Kierroksella ei valitettavasti saanut kuvata.

Kierroksen jälkeen käytiin tsekkaamassa muutamat muut rakennukset mm; uusien autojen luovutustila (jossa riitti kyllä kuhinaa, uusia autoja luovutettiin asiakkaille suunnilleen samaa tahtia kuin niitä rullasi tehtaan liukuhihnalta), Volkkarin eri merkkien omat esittelytilat (esillä siis uusimmat myytävät mallit, ei mitään uutta), yritettiin päästä semmoiseen läpinäkyvään torniin missä säilytettiin uusia autoja, mutta sinnekin olisi pitänyt varata aika etukäteen (parin minuutin hissiajelua varten?!?) sekä käytiin "aikatalossa" jossa esiteltiin viimeisen 125 vuoden tärkeimmät autot (paljon muitakin kun Volkkareita). Varsinaista museota ei siis ollut, toisin kuten esim. Porschella ja Mersulla (kts vuoden 2009 reissu). Tämän jälkeen käytiin vielä katsomassa maastoajorataa. Sinnekin olisi yllättäen pitänyt varata aika jo etukäteen, mikä oli kyllä aika harmi, sillä tuo näytti kaikista hauskimmalta aktiviteetiltä. 35€:lla olisi päässyt ajamaan Touaregilla tai Amarokilla ja 25€:lla Tiguanilla. Rata koostui vesiesteestä, kallistetuista teistä, jyrkistä mäistä, rappusista, keinusta yms. Yksi Tiguan-paikka olisi ollut vielä jäljellä, mutta sitäkin olisi pitänyt odottaa vielä 2h ja olimme tässä vaiheessa jo katsonut kaiken muun katsomisen arvoisen, joten päätimme lähteä pois.

Volkkarilta lähdimme sitten kohti Goslarin kaupunkia ja siellä sijaitsevaa kaivosmuseota. Kaivoksessa louhittiin kuparia, sinkkiä ja lyijyä. Ensin kierreltiin vähän aikaa museota ja ihmeteltiin erilaisia esineitä, joista ei ihan aina keksinyt miten ne liittyvät kaivostoimintaan (selostukset olivat tietysti vain Saksaksi ja osasta puuttui sekin). Sen jälkeen pistettiin keltaiset suojakypärät päähän ja lähdettiin reilun tunnin opastetulle (Saksaksi, tietysti) kierrokselle kaivokseen. Kaivoksessa oli viileää, märkää, pimeää ja ahdasta, kuten arvata saattaa. Tunsin taas itseni oikein suureksi, kun sain kulkea tunnin pää kumarassa. Oli se silti ihan mukava kohde, vaikkei itse selostuksesta kauheesti irti saanutkaan.

Kaivoksen jälkeen kello alkoi olla sen verran, että oli aika etsiä seuraava majapaikka jostain vähän lähempää Tsekin rajaa (huomiseksi mennään siis Prahaan yöksi). Päädyimme n. 300km päähän Leipzigin edustalle, josta löytyi ihan kelpo hotelli ihan kelpoon hintaan. Jossain vaiheessa autobaanan varrella oli kyltti, että ylitimme entisen Saksojen välisen rajan ja sen kyllä huomasi heti. Baanalla asvaltti muuttui heti pomppuisemmaksi ja äänekkäämmäksi. Kun käännyimme pois baanalta niin päädyimme heti kylään jossa aika tuntui pysähtyneen. Peräämme liimaantui Trabant eikä kylässä näyttänyt olevan ketään alle 60 vuotiasta. Talojen ikkunat olivat rikki ja mainokset kuluneet lähes lukukelvottomiksi. Yleensäkin sellainen tyypillinen (länsi)saksalainen huoliteltu ilme loisti poissaolollaan.

Lännemmässä pihat ovat aina tiptop ja muutenkin kaikki on hyvin siistiä ja symmetristä, nurmikko aina ajettu jne. Mukavaa vaihtelua tämäkin.

Nyt alas hotellin aulaan käyttämään ilmaista wlania, jotta saadaan tämäkin teksti nettiin ja varattua huomiseksi hotelli Prahasta.

//Edvin

Maaseutumatkailua

2011-06-14T20:21:00.006+02:00

Hei kaikki! Nyt olemme vihdoin saaneet Lübeckin MediaMarktin avulla tekniikan pelaamaan, joten nyt voimme keskittyä olennaiseen eli nähtävyyksiin ja blogaamiseen.

Aamun ensimmäinen nähtävyys oli Lübeck. Kävimme ihastelemassa kaupungin porttia, Raatihuonetta sekä lukuisia kirkkoja. Yhden kirkon tornista kävimme katselemassa kaupunkia. Alue oli jotain Hansa-liiton aikaisia taloja ja se on jopa Unescon listalla.

Lübeck oli kuitenkin nähty puolen päivän jälkeen, joten otimme suunnan kohti etelää. Päätimme panostaa saksalaisen maaseudun ihasteluun, sillä ainakaan tuolloin meillä ei ollut mikään kiire eteenpäin. Ajelimme siis kaikkia muita kuin moottoriteitä pikkuhiljaa Wolfsburgia kohti. Olemme nähneet runsaasti tuulimyllyjä, hassuja taloja sekä aivan älyttömästi kotieläimiä. Lisäksi vähintään kilometrin välein oli kylttejä, joissa mainostettiin perunoita, parsaa tai mansikoita.

Lisäksi ihmettelimme kovasti, miksi kovin monet rekat näyttivät ajelevan näitä pikkuteitä (tukkien siis tien totaalisesti) sen sijaan, että menisivät moottoriteitä pitkin. Olemme myös todenneet, että saksalaiset tosiaan rakastavat viivasuoria teitä, ovat ilmeisesti säästäväisiä, ettei asfalttia mene hukkaan :) Lisäksi heillä on näemmä tapana istuttaa puita tien kummallekin puolelle, siten, että väliin saa juuri ja juuri vedettyä niin leveän tien, että se on täsmälleen kahden rekan levyinen. Ei montaa senttiä ylimääräistä jäänyt. Ja rekan ohittaminen hyvin suoralla tiellä on hankalaa, kun ihan siitä takaa ei näe kunnolla vastaantulevaa liikennettä.

Huomasimme myös, että ilmeisesti rekkaliikenteen lieveilmiönä kyseisillä maanteillä esiintyi varsin runsasta matkailuautoprostituutiota. Eli siellä sun täällä tien penkalla tai pikkuteiden liittymissä oli pysäköitynä sydämin sekä neonvaloin koristeltuja matkailuautoja, joissa luki kyljessä "sexy girls" ja etupenkillä nökötti erinäköisiä naikkosia tupakoimassa. Joidenkin autojen perään oli jopa pysäköity henkilöauto ja nainen oli kateissa, joten kai heidän palveluita sitten joku käyttää. Tuskin noita karavaanareita siellä kymmenittäin nököttelisi, jos saisi kaikki päivät istua tyhjän panttina.

Kävimme syömässä Lüneburgissa, jossa tilasimme ruokaa niin sokkona, että menimme itsekin halpaan kun tarjoilija lykkäsi meille ruuat väärin päin. Eli minä sain Edvinin ruuat ja se minun. Mutta käy se niinkin. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Lübeckin jälkeen ainoa varsinainen nähtävyys oli Bergen-Belsenin keskitysleiri, jossa mm Anne Frank oli kunnes kuoli. Itse keskitysleirillä oli lähinnä erilaisia muistomerkkejä juutalaisten, neuvostoliittolaisten sotavankien ja puolalaisten kuolleiden muistolle sekä joukkohautoja.Joukkohaudat olivat tiilireunaisia ruohikkoalueita, joissa luki tiilireunuksessa "tässä lepää 5.000 kuollutta; huhtikuu 1945". Siellä oli myös näyttely, jossa oli vaikka mitä materiaalia. Esimerkiksi videohaastatteluja leirillä olleista, siellä työskennelleistä ja ties keistä aiheeseen jollain tapaa liittyneistä vielä viime aikoina elossa olleista. Siellä olisi varmaan saanut kulumaan koko päivän, jos olisi lukenut ja kuunnellut kaiken.

Keskitysleirillä kyllä huomasi, että tämän museon on koonnut syyllinen osapuoli, eivätkä uhrit, sillä asioissa keskityttiin luettelemaan faktaa leiristä. Esimerkiksi Auschwitzissa, jossa kävin Empun kanssa muutama vuosi takaperin, homma oli tehty aivan eri tavalla tunteisiin vetoavasti. Auschwitzissa oli esimerkiksi koulun jumppasalin kokoinen huone täynnä keskitysleirille tuotujen ihmisten kenkiä. Toisaalta Bergen-Belsen oli ilmeisesti työleiri, eikä siellä ollut kaasukammioita ja krematorioita (tällaisen käsityksen saimme), joten mitään vastaaviin likvidointeihin liittyvää ei ollut B-B:ssä esillä. Tämäkin asia varmasti pehmensi kokemusta Auschwitziin verrattuna, mutta ei tuollakaan todellakaan hauskaa ollut.

Nyt olemme jossain Wolfsburgin eteläpuolella jossain ihme peräkylähotellissa, virkailijoita on kaksi ja molemmat ovat pihalla kuin lumiukot :) Ensin ne eivät löytäneet meidän varausta, kun ovat kirjoittaneet nimen väärin, sitten ne ryhtyivät miettimään montako huonetta ja montako sänkyä me tarvitaan. Lopuksi oli vielä epäselvää maksamisesta. Emme enää uskaltaneet mennä hotellin ravintolaan syömään, kun siitäkin olisi kumminkin tullut joku älytön show, joten söimme loput Suomesta raahatut hedelmämme ja Lübeckistä ostetut marsipaanit.

Huomenna on Edvinin päivä, menemme Wolfsburgiin katsomaan Volkkareita. Niitä on näkynyt kaduilla ja maanteillä sankoin joukoin. Eli luvassa on ilmeisesti varsin runsas kuvapläjäys sekä tietysti seikkaperäinen kuvaus Autostadtista, jahka pääsemme seuraavan kerran nettiin.

-Elssi

Saksassa

2011-06-13T22:26:00.001+02:00

Reilun päivän laivamatkustamisen jälkeen ollaan nyt Saksassa hotellissamme Lübeckin lähistöllä. Itse laivamatka sujui aika kivuttomasti television (Discovery channel) ja kirjojen avulla. Laiva saapui perille 20.30 paikallista aikaa joten tänään ei oikeastaan ollut enää muuta tehtävissä kuin kirjautua sisään hotelliin.

Tekniikkamurheet ovat varjostaneet hieman tätä päivää. Ensin ajeltiin sokkona ties minne ekat 20 minuuttia laivasta poistuttuamme kun navigaattori ei suostunut ymmärtämään, ettemme ole enää Suomessa. Nuoli liikkui kyllä ihan hyvin kartalla, mutta tuo kartta oli itäisen Helsingin. Kun navigaattori vihdoin tajusi, ettemme enää ole Suomessa niin sillä meni vielä tovi päättäessä missä päin Saksaa olemme. No, tuli se vihdoin järkiinsä. Sitten etsimään hotellia. Voisi tietty olettaa, että Ahrensboeker strasse on vain toinen kirjoitusmuoto Ahrensböker strasselle, mutta näin ei suinkaan ole. Sinänsä hieno idea laittaa kaksi noin samantapaista nimeä samaan pikkukylään. Onneksi sijaitsevat suht lähellä toisiaan. Päästyämme hotellille tajusin, että läppärin virtajohto jäi tietysti sinne laivaan. Noh, akkua on vielä reilu tunti jäljellä, täytyy lähipäivinä löytää jostain uusi johto tilalle. Hetkeä myöhemmin muistin, että toisen kameran usb-piuha jäi kotiin. Semmonenkin pitänee siis hommata.

Huomiseksi on siis tiedossa hieman Lübeckin ihmettelyä aamupäivällä, piuhojen metsästämistä Mediamarkteista tms ja siirtyminen Wolfsburgin suunnalle illaksi (ylihuomisen kohde). Nyt lienee parempi pistää tämä toosa kiinni ja säästää vähän akkua pahan paikan varalle. Laivalla ei oikein ollut mitään ihmeellistä kuvattavaa, joten pelkkää tekstiä tänään.

//Edvin

Laivajonossa Vuosaaressa

2011-06-12T11:09:00.003+02:00

Viime reissusta viisastuneina päätimme tulla ajoissa satamaan tällä kertaa. Viimeeksihän tultiin pari tuntia ennen laivan lähtöä mutta meinasi silti tulla kiire kun jono oli pitkä eikä liikkunut juurikaan. Nyt kello on vähän yli kaksitoista ja ollaan oltu täällä puolisen tuntia. Laiva lähtee kolmelta. Jonoa lähtöselvitykselle ei ollut juuri yhtään. Nyt ollaan täällä porttien toisella puolella odottamassa laivaan pääsyä, taitaa kestää tovin. Ihmiset pelaavat täällä jalkapalloa ja istuskelevat retkituoleissa aikaa kuluttamassa. Edessä on suomalaisen kolmen sporttiauton letka, varmaan ringi-turisteja.

Matkatavaroitakaan ei tullut otettua ihan kauheasti tällä kertaa Polon pienen tavaratilan takia. Silti piti kyllä heittää pari kassia takapenkille.

//Edvin

Vuoden 2011 reissu lähestyy

2011-06-08T22:27:00.005+02:00

Moi,

Tämän vuoden reissu lähestyy jo kovaa vauhtia ja vielä on paljon valmisteluja tekemättä. Laiva lähtee sunnuntaina 12.6 Vuosaaren satamasta. Paluun on tarkoitus sijoittua jonnekin loppukuuhun jonnekin 29-30.6 paikkeille.

Alla näkyy karu luonnos tämän vuoden reissusta. Melko samalta näyttää kuin 2009, mutta keskittyen hieman enemmän tuonne itään kuin viimeeksi. Laivalla Saksaan ja ajaen takaisin. Pyrähdys Slovakian puolella saattaa myös tulla kyseeseen mikäli aika sallii.

View Larger Map

//Edvin

Kotona!

2009-07-05T11:27:00.003+02:00

Noniin, kotona ollaan. Reissu oli oikein hieno ja täytynee kirjoitella siitä vielä joku yhteenveto myöhemmin. Nyt ei oikein tiedä mistä aloittaisi kotiutumisen. Laitan tänne vielä linkin kuvagalleriaan, jahka saan käytyä kuvat läpi. Matkamittarin lopullinen lukema on 6300km ja 100m, joten tulihan sitä ajettua.

//Edvin

Hikoiluhuoneessa Ruotsissa

2009-07-03T21:00:00.003+02:00

Hei kaikki!

Tänään olemmekin olleet jo "melkein kotona" eli Ruotsissa. Täällä on edelleen hyvin lämmintä ja meidän hotellihuoneessa on varsin kuuma, vaikka meillä on 7 kerroksessa ikkuna selällään. Ihan kuin saunassa. Otettiin jo suurin osa vaatteistakin pois päältä eikä kylmä suihku viilentänyt kuin hetken. Ja hiki valuu...

Aamulla lähdemme kukonlaulun aikaan vierailulle Norrtäljeen. Käydään sanomassa Farfarille God Dag och Adjö, ja sitten takaisin Tukholmaan ja iltalaivalla kotiin. Johan tässä ollaankin reissailtu hetken tarpeiksi :)

Jos koko reissusta pitää jotain sanoa, niin eniten matkanteko on käynyt kyllä korvien päälle. Alppiosuudella oli niin koko ajan nousua ja laskua, että oli jatkuvasti korvat lukossa. Kävelty on kanssa aivan älyttömästi. Lisäksi yksi matkantekoon liittyvä tunne on reisien hikoilu, sillä allekirjoittanut on istunut varsin ison osan matkasta kontaktimuovilla päällystetty (eli superhiostava) karttakirja sylissä. Mutta retkikunta on edelleen ihan hyvässä sovussaa ja mahtuu saman katon alle vielä kotonakin.

Ruotsiin tullessa muuten ensimmäistä kertaa pysäytettiin rajalla :D Herr Toll halusi tietää, missä me ollaan oltu, kuinka kauan ja mitä Edvin tekee työkseen. Kun se kuuli, että tulemme alpeilta, se kysyi oltiinko me vaeltamassa ja millaista siellä oli ja oliko hauskaa. Passia tai muita papereita ei tarvinnut vieläkään näyttää. Hassua. Ehkä sitten huomenna laivaselvityksessä..

Tänään matkanteko on sujunut ihmeen kivuttomasti. Retkikunnalla oli aamulla vähän käynnistysvaikeuksia, ja liikkeelle päästiin vähän aiottua myöhemmin. Kävimme vielä aamulla katsomassa Pientä Merenneitoa (siis patsasta) ja sitten navigoimme Öresundin siltaa ja Malmöä kohti. Kööpenhaminasta päästiin ulos yllättävän kivuttomasti, vaikka liikennevaloja olikin joka kadunkulmassa. Oltiin henkisesti varauduttu, että kaupungin aamuruuhka ja ulosmenotiet ois Hampurin luokkaa (siellä kesti varmaan tunnin).

Kun toissapäivänä budjetoitiin ajomatkaa, päätettiin tulla yöksi Nörrköpingiin, kun Tukholmaan tuntui olevan tosi pitkä matka. Nyt ois kyllä oikeestaan ehditty ihan hyvin Tukholmaankin asti. Toisaaalta, jos ois varattu hotelli Tukholmasta, ois kuitenkin tullut jotain mutkia matkaan ja sitten ois taas tullut kiire. Niinhän siinä yleensä käy.

Vähän harmittaa, kun oisin vielä halunnut käydä Tanskan kansallismuseossa katsomassa eskimoita ja egyptiläisiä (faaraot jäi Berliinissä väliin). Ja sitten oisin halunnut syödä oikein hienon tanskalaisen voileivän. Mutta ei kaikkea voi saada. Pitää muistaa ne voileivät, jos vielä joskus sattuu tulemaan asiaa sille suunnalle :)

Ruotsissa muuten kaikissa matkamuistoissa seikkailee hirviä tai peikkoja. Tänään käytiin yhdessä automuseossa, joka löytyi sattumalta. Sen vieressä oli golf-kenttä, minne sai ostaa pelipalloja automaatista ja hirvipuisto. Emme oikein ymmärtäneet, mitä ihmeellistä niissä hirvissä sitten on... Kai näitä pöhköjä ruotsalaisia naapureita harmittaa, kun niillä ei ole juurikaan Lappia, että voisivat myydä porotuotteita. Automuseon lisäksi poikettiin johonkin lentokoneeseen, missä myytiin edullisia irtokarkkeja. Se ei kyllä ollut oikea lentokone, vaan rakennuttu kioski, joka näytti lentokoneelta.

Kuunneltiin muuten matkalla jotain ruotsinsuomalaisten radiokanavaa, missä jengi yritti puhua suomea ja kävi haastattelemassa vaikka mitä suomalaisia asiantuntijoita tai messuvieraita jne. Se ohjelmatarjonta oli kyllä sanoinkuvaamatonta. Niillä oli mm idolskisa-parodia, missä luokiteltiin ihmisten esityksiä Kyvyiksi tai Mokiksi. Kyseinen kanava toimi ilmeisesti yleisenä vähemmistöjen kanavana, suomi-osion jälkeen sieltä alkoi kurdinkieliset uutiset.

Nyt pitäisi varmaan mennä pikkuhiljaa nukkumaan, että jaksetaan lähteä aamulla hyvisssä ajoin liikkeelle.

-Elssi

Sijainti: Norrköping, Ruotsi

Ruotsissa ollaan.

2009-07-03T14:00:00.000+02:00

Pitää nyt kirjoitella jotain kun motarin varrelta löytyi ravintola jossa on ilmainen langaton netti. Ollaan siis Lakanin kohdalla E4:n varrella. Täällä on ravintola-motellin vieressä myös hirvipuisto ja automuseo. Jälkimmäisessä voisi vaikka käydä, koska meillä ei ole mikään älytön kiire. Olisi kyllä voinut ajaa vaikka Tukholmaan asti, mutta pysähdytään 200km ennen sitä. //Edvin

Tanska...

2009-07-02T22:08:00.004+02:00

Aamulla herättyämme päätimme käydä katsastamassa jonkun hienoksi väitetyn kalastajakylän Hampurissa ennen lähtöä Tanskaan. Navigaattorin ilmoitettua olevamme perillä ympärillä näkyi pelkkää asuinaluetta. Kiertelimme vielä vähän, muttemme löytäneet kylää. Päätimme suunnata kohti Tanskaa.

Matkalla Puttgardeniin näimme yhden (ja ensimmäisen) juuri tapahtuneen kolarin. Puttgardenissa kävimme jossain taxfree-kaupassa ostamassa vähän tuliaisia "kun halvalla sai". Itse putiikki oli semmoinen kelluva ex-laiva jonka neljästä kerroksesta 3,5 oli täytetty juomilla. Piha oli täynnä ruotsalaisia Volvo V70:siä joiden perät laahasivat maassa, joten meidän kolme keissiä oli aika vaatimaton määrä. Nyt tietysti harmittaa, ettei tullut ostettua enemmän. Tämän jälkeen ajoimme auton lauttaan jolla matkustimme Tanskaan Rödbyhyn. Ylitys oli sen verran kallis (64€/suunta), että ihmetyttää tuo ruotsalaisten viinirallin kannattavuus, paitsi jos lautalle saa jotain kausikortteja tms.

Heti Tanskan puolella tuli taas huomattua autobaanojen ja muiden maiden teiden ero. Kun Saksassa ajaa satasta moottoritiellä se kuulostaa melun puolesta samalta kuin Tanskassa (tai Suomessa) ajaisi viittäkymppiä uudella asvaltilla. Tiet ovat myös aivan uskomattoman tasaiset täkäläisiin verrattuna. Ihmetyttää oikein miten Suomessakin osataan tehdä niin töyssyisiä teitä, maanteillä matkustaminen on sellaista jatkuvaa nypytystä. Saksan pitkät välimatkatkaan eivät häiritse liiemmin, kun turvallinen ja mukava matkavauhti on ihan eri luokkaa, eivätkä pitkätkään etäisyydet väsytä matkalaisia samalla tavalla. Siinä missä 400km tuntuu jo melkoiselta uurastukselta Suomessa, niin Saksassa sen ajaa ihan vaivatta.

Palataan vielä tähän päivään. Noin 160 kilometriä myöhemmin olimme Kööpenhaminassa. Ajoimme hotellillemme ja päätimme lähteä katselemaan kaupunkia. Hotellimme onkin taas aika erikoinen. Olisi tietysti pitänyt tajuta jo nimestä (Cabinn), että tämä on joku hyttihotelli. Kaikki huoneet ovat siis laivahyttien näköisiä kerrossänkyineen jne. No, kyllähän näissäkin aina yhden yön nukkuu ihan hyvin, mutta tämäpä on vielä Ruotsinlaivojen hyttejä huonommin suunniteltu.

Tyhmiä tanskalaisia tyhmällä torilla.

Ensinnäkin kylpyhuone on todella pieni ja erillistä suihkukoppia ei ole, vaan koko huone kastuu kun käy suihkussa. Lavuaarin hanasta tulee vettä melkoisella paineella ja todella kapeana suihkuna, joten jos pesee kädet niin paita ja housut kastuvat joka kerta lantion seudulta. Suihkun suutin on kiinteästi asennettu, eikä siitä voi suunnata mitenkään. Toinen suihkun säteistä osoittaa seinää kohti ja toinen wc-pönttöä kohti. On tuolla on sentään suihkuverho, joka tosin on metrin liian lyhyt, joten siitäkään ei oikein ole apua.

Tyhmä tanskalainen kylpyhuone.

Kahden hengen huoneessamme on siis oikealla puolella kaksi sänkyä päällekkäin ja vasemmalla yksi "extra bed". Tämä ylimääräinen vuode on ihan normaalin näköinen, paitsi että jalkopään kohdalle nurkkaan on rakennettu viistosti kiinteä pöytä, joten tuohon mahtuu nukkumaan vain jos on menettänyt toisen jalkansa polvesta alaspäin. Tämä ylimääräinen vuode oli kuitenkin jostain syystä pedattu, kun taas toisessa nukkumakelpoisessa sängyssä ei ollut vuodevaatteita lainkaan. Kaiken huipuksi hotellin slogan on "sleep cheap in luxury". Luxusta tämä ei kyllä ole nähnytkään, eikä se erityisen halpakaan ole. Tosin tämä maa on kyllä muutenkin todella kallis.

Tyhmä tanskalainen pöytäsänky.

Esimerkkinä hintatasosta kävimme äsken Burger Kingissä syömässä hampurilaisateriat, jotka maksoivat yli 10€/nuppi, vaikka olivat ihan halvimmat perusateriat. Nämä jääräpäät eivät ole edes siirtyneet euroon, vaikka kuuluvatkin EU:hun, joten kruunun kurssi saa kaiken tuntumaan vielä kalliimmalta.

Tulipa taas avauduttua, takaisin päivän tapahtumiin. Hotellin jälkeen menimme metrolla keskustaan. Tässä kohtaa pitää kyllä antaa vähän plussaa Tanskalle, metrolla matkustaminen oli todella selkeää (vain kaksi linjaa) verrattuna saksalaisiin vastineisiin. Katsoimme etukäteen jostain oppaasta, että keskustassa on Guinnessin maailmanennätysten museo ja Ripley's Believe it or not -museo. Kaameita vedätyksiä. Liput olivat kalliit eikä niissä ollut oikeastaan mitään uskomatonta tai ihmeellistä. Guinnessin puolella oli printattu jotain ennätyksiä A4:lle ja ripusteltu seinälle joidenkin kipsifiguurien ja valokuvien kera. Siitä jäi aika huono maku suuhun, kuten myös herra Ripleyn puljusta. Esillä oli paljon kipsinukkeja ja figuureja ja muuta ilmiselvää jälkituotantoa. Jos kyseinen herra on jotain oikeita aarteita löytänyt, niin ne taitavat olla jossain oikeassa museossa.
Olisi tietty pitänyt hoksata, että tämäkin oli ihan perus turistivedätys. Nurkan takana olisi ollut myös erotiikkamuseo, mutta se oli (onneksi?) jo suljettu, vaikkei ollutkaan vielä sulkemisaika.

Tämän jälkeen käveltiin vielä hiukan kaupungilla ja katsottiin katutaiteilijoita, toreja ja aukioita. Yhdellä temppuilijalla oli ohjelmanaan vaatteiden vaihto hula-vannetta pyöritellessä, kaikkea ne keksivätkin. Lopulta käppäiltiin hotellille ja varattiin huominen hotelli, Norrköpingistä. Huomiseksi on siis 500km:n annos ruotsalaista moottoritietä. Myös Sto-Hel lautta on jo varattu, se lähtee lauantaina klo 17 Tukholmasta, joten reissu päättyy siis sunnuntaina. Trippimittari sanoo nyt muistaakseni 5300km, joten se ennustamani 6000km voi olla aika lähellä totuutta.

Tanskalainen lokki, sekin oli varmasti tyhmä.

Seppo Räty oli väärässä, Tanska se vasta onkin paska maa!

//Edvin

Sijainti: Kööpenhamina, Tanska

Elukoita ja Hampuri

2009-07-01T22:57:00.003+02:00

Tänään suuntasimme ensi töiksemme Berliinin eläintarhaan. Itse en ollut erityisen innostunut eläintarhasta, koska kävin jo kotona tarhan nettisivulla, eikä siellä vaikuttanut olevan mitään uutta ja ihmeellistä. Edvin kuitenkin halusi eläintarhaan joten päätimme sitten pistäytyä siellä ennen Hampuriin lähtöä. Eläintarhaan saavuttuamme selvisi kuitenkin, että siellähän onkin vaikka mitä. Muun muassa sarvikuono, jota menimme varta vasten katsomaan Kolmårdeniin 2 vuotta sitten, mutta äkillisen kaatosateen vuoksi se jäi silloin näkemättä. Yllättäen eläintarhasta löytyi myös jättiläispanda, gorilloja, mangusteja, virtahepoja, musta pantteri jne.

Kauan kaivatut sarvikuonot!

Virtahevot levolla.

Ensimmäiseksi menimme katsomaan kuuluisaa jääkarhua Knutia, koska sillä piti olla ruokinta-aika. Knut oli yllättävän pirteä, ja leikki innokkaasti puolityhjällä koripallollaan. Myös muut eläimet olivat enimmäkseen aktiivisia, kissaeläimetkin leijonia lukuunottamatta olivat liikkeellä. Apinoilla vasta olikin vauhti päällä. Yksi apina oli löytänyt jostakin kymmenen sentin pituisen ruuvin, ja siitä riitti ihmettelemistä. Gorillat olivat aluksi hieman passiivisia. Ne istuivat kukin omassa nurkassaan ja tuijottivat otsat rypyssä eteensä. Lopulta isoin gorilla lähti hiiiiiiitaasti liikkeelle, kömpi lähelle lasin reunaa, kääntyi selin ja pissasi. Se oli selvästi kypsä eläintarhaoloihin... Onneksi gorilloille tuotiin ruokaa, niin ne lähtivät tyylikkäästi kiipeilemään ympäri häkkiään.

Knut heittää koripallon pois.

Apina ihastelee ruuvia.

Tympääntyneen näköinen gorilla.

Eläintarhassa oli myös hieno yöeläintalo, mihin oli lavastettu, että päivällä on yö ja yöllä päivä. Siellä pääsi seuraamaan touhuissaan kaikenlaisia eläimiä, jotka normaalisti vain nukkuvat päivisin. Näistä elukoista ei vaan saanut kunnon kuvia, koska siellä ei saanut kuvata salamalla.

Eläintarhan jälkeen huristelimme 300km tänne Hampuriin. Hotellimme on aika kaukana keskustasta, mutta jätimme auton hotellille ja lähdimme junalla keskustaa ihmettelemään. Ostimme hieman vaatteita alennusmyynnistä ja ihmettelimme vanhan kaupungin ympäristöä. Kaupunki oli ihan hieno, mutta ei nuo isot hienot talot, kirkot ja aukiot enää oikein säväytä kun olemme nähneet näitä keski-euroopan kaupunkeja jo muutamia viime aikoina. Raatihuoneen torilla oli tusinoittain viini/makkaraterasseja, elävää musiikkia ja kova tungos. Söimme bratwurst-hodarin, juustonuudeleita ja juustopatonkia. Seikkailtuamme hieman väärällä junalla pääsimme takaisin hotellillemme.

Torimaisemaa.

Huomisen ohjelmassa olisi siirtyminen Kööpenhaminaan, saa nähdä kauanko siinä menee.

- Elssi & Edvin

Sijainti: Hampuri, Saksa

Berliini, osa 2

2009-06-30T22:37:00.004+02:00

Terveisiä sateisesta Berliinistä!

Sade ja ukonilma alkoi tosin juuri hetki sitten. Muuten tänään onkin sitten ollut todella kaunis ja kuuma päivä. Aamulla herättyämme ostimme metroasemalta päiväliput ja matkustimme luonnonhistorialliseen museeon. Museo oli melko kattava ja siellä meni pari tuntia aika helposti. Museossa oli erityisen hieno dinosaurusnäyttely. Siellä oli koottuna muistaakseni seitsemän eri dinosauruksen luurangot. Yksi niistä oli semmoinen iso kasvissyöjä jolla on todella pitkä kaula, Brachiosaurus tms. Kyseinen luuranko on maailman korkein kasattu luuranko (siellä oli ihan Guinnessin todistus). Luurankojen lisäksi siellä oli täytettyjä eläimiä, paljon erikoisia kiviä, Darwin-näyttely yms.

Isoista dinoista oli hiukan vaikeaa saada kuvaa, niin että ne mahtuvat kokonaan kuvaan.

Yksi museon jännistä kivistä.

Tämän museon jälkeen lähdimme katsomaan tekniikan museota. Tämä museo oli periaatteessa ihan hieno, mutta siellä oli aivan valtavan kuuma ja sisällöltään se muistutti hyvin pitkälti Münchenin tekniikan museota, joten jätimme museon tutkimisen kesken. Siellä oli niin tuskaisellisen kuuma ja juomavarastokin oli juuri päässyt ehtymään, joten lähdimme sitten syömään. Maukkaan lounaan jälkeen päätimme lähteä katsomaan egyptiläistä museota. Hetken etsittyämme museota löysimme sen osoitteesta jonkun trendikkään taidemuseon. Egyptiläiset olivat ilmeisesti muuttaneet muualle, tai sitten se oli vain joku tilapäinen näyttely.

Joku omituinen härveli tekniikan museossa.

Hiukan pettyneinä otimme määränpääksi Saksan historian museon. Tämä museo oli siitä hyvä, että siellä oli todella tehokas ilmastointi. Sääli, että meillä oli vain tunti aikaa tutkia sitä ennen sulkemisaikaa. Tässä ajassa ehdimme käydä läpi vuodet 1919-1989 ja nekin melko pikaisesti. Siellä kävi ilmi miten Hitler pääsi valtaan ja mitä kaikkea natsit tekivätkään. Myös itä- ja länsi-saksaa käsiteltiin kovasti. Se on muutenkin ollut kovasti esillä kaikkialla, kun muurin kaatumisesta on nyt 20 vuotta. Lähes jokaisella aukiolla on jonkinsortin infotauluja ja kuvia aiheesta.

Hmm, ilma on näköjään muuttunut sateesta jonkinsortin myrskyksi, tai siltä se ainakin näyttää täältä kahdeksannesta kerroksesta hotellihuoneemme ikkunasta katsottuna. Vesi menee ihan vakaasuoraan ja vauhdilla tuosta ikkunan ohi. Onneksi tultiin ajoissa takaisin hotellille.

Tämänkin museon mentyä kiinni päätimme lähteä katsomaan Checkpoint Charlieta, kuuluisaa rajanylityspaikkaa. Muurista ei ollut enää jälkeäkään, mutta keskellä tietä nökötti joku vartiokoppi, sekä joku itäsaksalaiseen poliisipukuun pukeutunut nainen, jonka kanssa vieressä sai ottaa kuvia maksusta. Alueella oli myös paljon intialaisia ja muita itämaisia heppuja myymässä "melkein aitoa" neuvostoliittolaiskamaa (karvalakkeja, lippuja yms). Charlien jälkeen tallustimme Potsdamer platzille, jossa olikin vain isoja suuryritysten pilvenpiirtäjiä (jonkun oppaan mukaan siellä piti olla kauppoja yms, "uusi keskusta"). Sieltä oli enää lyhyt matka Brandenburgin portille. Se oli ihan hieno, mutta aika turistirysä sekin. Siinä se päivä sitten menikin.

Checkpoint Charlie.

Saksan kolikoistakin tuttu Brandenburgin portti.

Taustalla pätkä muuria joka on rauhoitettu aidalla kun ihmiset käyvät muuten rapsuttamassa sitä mukaan matkamuistona.

Huomenna käydään heti aamusta Berliinin eläintarhassa ja sitten lähdemmekin Hampuriin. Sinne ei ole kuin 300km, joten ehdimme varmasti katsoa kaupungin pakolliset nähtävyydet ennen nukkumaanmenoa. Ylihuomenna olisi sitten tarkoitus yöpyä Kööpenhaminassa.

//Edvin

Berliini, osa 1

2009-06-29T22:39:00.001+02:00

Tänään on ollut matkustuspäivä. Olemme ajaneet reilut 600 km Kölnistä Berliiniin. Aioimme poiketa matkalla jossakin luolassa (joita Luoteis-Saksassa näyttää piisaavan). Ensimmäinen luola oli sijoitettu jännästi jonkun kylän ihan keskustaan. Siellä olikin jonossa joukkio alakoululaisia valmiina luolakäyntiin pyöräilykypärät päissään. Meille kumminkin ilmoitettiin, että seuraava opaskierros lähtee reilun puolentoista tunnin kuluttua, eikä luolaa voi tutkia omatoimisesti tai koululuokan mukana.

Yritimme etsiä auton navigaattorista jonkun muun reitillemme osuvan luolan. yksi oli (saksalaiseen tapaan) suljettu maanantaisin ja toiseen pääsi vain tilauksesta. Pari muuta luolaa oli sen verran sivussa, ettemme viitsineet lähteä katsomaan sattuisivatko ne mahdollisesti olemaan auki virallisesta Ruhetagista (suom. rauhapäivä -vapaapäivä) huolimatta. Sitten päätimme luovuttaa. On se kumma, miten luolassa käyminen voi olla täällä hankalaa, vaikka luulisi luontokohteiden olevan aina auki.

Saksassa on muuten paljon tuulivoimaloita. Ne on rakennettu ryppäisiin, mutta yleensä aina osa ko ryppäässä olevista voimaloista ei ole päällä. En sitten tiedä, miksi ne on laitettu niin lähekkäin, jos tuulta ei riitä kaikille vai eikö niitä pidetä kunnolla kunnossa, kun niitä on kokoajan pois käytöstä. Siinä on sitten jollekin tyypille mukava duuni, kun se ajelee ympäri Saksaa aamuisin laittamassa "tänään rauhapäivä" -laput niille torneille, jotka ei sinä päivänä ole päällä.

Kuulimme pari päivää sitten, että Michael Jakson on kuollut. Juuri tätä edeltävänä päivänä ajoimme hänen patsaansa ohi Geneva-järvellä. Olisi vissiin pitänyt pysähtyä ottamaan siitä pari valokuvaa, ne voisivat nyt olla suuressa huudossa. Uutisissa ainakin sanottiin, että Jacksonin levyt ovat loppuneet monista kaupoista kokonaan. Eilen Kölnissä näimme mm Michael Jaksoniksi pukeutuneen elävän patsaan ja toiselle puolelle toria oli kasattu alttari, missä poltettiin kynttilöitä ja soitettiin Jacksonin levyjä. Lisäksi torin laidalla nökötti katusoittaja, joka soitti Jacksonin kappaleita. Sen lisäksi oli toinen katusoittaja, joka soitti nokkahuilua. Tai oikeestaan se vaan puhalteli siitä paria erilaista ääntä, mutta oli kovasti soittavinaan.

Tänään asumme entisessä Länsi-Berliinissä. Katsoimme jo kartasta, missä muuri on ollut ja kävimme vapaalla vierailulla itäpuolella. Koska täällä on, kuten sanottu, suurin osa paikoista maanantaisin kiinni, vierailimme tänään ainoastaan DDR-museossa ja katselimme kesäalennusmyyntejä. Eläintarha olisi ollut tänään auki, mutta tulimme sitä ajatellen liian myöhään. Täällä myydään muuten joka paikassa spray-maalilla maalattuja betoni- ja kivipaloja, joiden sanotaan olevan Berliinin muurin palasia. Tiedä häntä.

Huomenna lähdemme museokierrokselle ja menemme katsomaan muuria jota ei enää ole. Tuntuu tyhmältä mennä katsomaan sellaista, jota ei ole, mutta menemme kuitenkin :) samalla reissulla yritän löytää puukorukaupan, jollaisen näin Kölnissä, mutta se oli kiinni. Täälläkin pitäis olla sellainen. Samaten Helsingissä. Valitettavasti olen kumminkin unohtanut, mikä ihme sen kaupan nimi oli, joten yritys on varmaan melko tuhoon tuomittu.

Saksalaisia sanotaan monesti supertäsmällisiksi ja säntillisiksi. Täsmällisyys pitääkin enimmäkseen paikkansa. Olemme kuitenkin huomanneet, että sen kääntöpuolena he ovat hemmetin kärsimätöntä porukkaa. Kaiken pitäisi tapahtua justiinsa sillä minuutilla kun on odotettu. Esimerkiksi Legolandissa 4d-näytös pääsi syystä tai toisesta alkamaan reilut 5 min myöhässä ja saksalaiset karjuivat ja kiljuivat siellä minkä ehtivät. Tai jos kaupassa on normaalia pitemmät kassajonot, niin porukka ei jaksa odottaa vuoroaan, vaan monet ryhtyvät sumeilematta etuilemaan jonossa.

- Elssi

Rata-ajoa ja Kölnin ihmettelyä

2009-06-28T22:07:00.005+02:00

Tere,

Tänään olemme siis käyneet Nürburgring-kilparadalla sekä tutustuneet Kölniin. Lähdimme aamulla heti kusetusaamupalan jälkeen (ei sisältänyt puoliakaan mitä piti, hotellista jäi muutenkin huono fiilis) kohti Nürburgringin kilparataa. Kyseinen rata on maailman pisimpiä (yksi kierros on reilu 20km pitkä) ja vaikeimpia kilparatoja ja sitä kutsutaankin saksaksi Grüne Hölleksi (vihreä helvetti).

Sunnuntaisin radalla on Touristenfahrt, eli se on avoin kaikille. Yksi kierros omalla autolla maksaa 22€, mutta paljon ajaville on olemassa myös kausikortteja yms. Kyseinen rata houkuttelee paljon auto- ja mp-hulluja ympäri maailmaa ja niinpä näimme siellä suurimman suomalaisryhmittymän, mihin olemme tällä matkalla törmänneet. Erikoisia autoja riitti siihen malliin, että joku "perus" Porsche tai Ferrari ei jaksanut montaa sekuntia kiinnostaa. Varikolla olivat myös kummatkin BMW Ring Taxit, joihin on unelmana joskus päästä kyytiin. Kyseessä on siis BMW:n järjestämä elämyskyyti radan ympäri taitavan kuljettajan ja BMW M5:n kyydissä. Kyseinen kyyti on niin suosittu, että se pitää varata n. vuotta etukäteen ja maksaakin useamman satasen. Peruutuspaikkojakin tulee tietysti joskus, mutta nyt ei ollut sellaista onnea. Yleensä jos tuonne onnistuu saamaan ajan, niin sitten pidetään siitä kynsin ja hampain kiinni.

Kuvassa Ring Taxit ja kuuluisa taksinkuljettaja Sabine Schmidt, joka mm. juontaa myös saksalaista autoiluohjelmaa.

Tämä hurjan näköinen vekotin on moottoripyörävalmistaja KTM:n ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa automalli, X-Bow.

Kun tulimme radalle, niin se oli juuri mennyt tilapäisesti kiinni (kai siellä oli joku onnettomuus tjsp.) joten ehdimme hyvin kierrellä varikkoaluetta ja ottaa kuvia. Hetken päästä tuli kuulutus, että rata on taas auki ja kaikki ryntäsivät ajopeleilleen, minä mukaanlukien. Ajoin radalla vain yhden kierroksen, koska halusin sääliä hieman matkailuautoamme. Tällä radalla ajaminen oli periaatteessa hauskaa, mutta ihan täysin siitä ei voinut ensikertailaisena nauttia, kun piti koko ajan olla hyvin varuillaan. Takaa tuli jatkuvasti paljon nopeampia autoja ja pyöriä, joten lähes koko kierros tuli ajeltua radan oikeata reunaa. Kivaa se kuitenkin oli ja olisi hauskaa tulla tänne joskus ajamaan ihan kunnolla.

Olemme todistettavasti käyneet Ringillä.

Ratavisiitin jälkeen päätimme lähteä Kölniin. Saavuttuamme hotelliin jätimme kamat tänne ja jalkauduimme kaupunkia ihmettelemään. Ensimmäinen pysähdys oli hotellin vieressä sijaitseva Lindtin suklaamuseo. Mitään uutta tuolta ei oikeastaan irronnut koska kävimme jo Interlakenissa suklaamuseossa. Se hauska puoli tuossa kuitenkin oli, että näki miten suklaa etenee liukuhihnalla suklaamössöstä käärepapereihin. Läpinäkyvissä muovikopeissa olevat liukuhihnatyöntekijät näyttivät kyllä hieman kyllästyneiltä työhönsä, mutta kyllähän se itseäkin rassaisi kun turistit kyttää koko ajan tekemisiäsi.

Hassun näköinen suklaamuseo.

Suklaamuseon kuumuudesta vapauduttuamme kävelimme jonkin matkaa Rheine-joen vartta keskustaa kohti katsomaan kuuluisaa tuomiokirkkoa. Kirkko on kyllä valtava ja täynnä yksityiskohtia, mutta matkan toistuvan teeman mukaisesti tämäkin oli julkisivurempassa. Nyt laman aikana lienee edullista rempata, joten kaikki nähtävyydet ovat enemmän tai vähemmän paketissa. Onneksi tämä remppa oli aika pienimuotoinen ja ruosteiset rakennustelineet sulautuivat tavallaan hyvin tummuneeseen kivikirkkoon. Luulin ensin kirkon olevan jotain metallia värinsä takia, mutta kyllä se ihan kiveä oli. Se oli jostain syystä vain tuon värinen.

Kölnin tuomiokirkolla, yöllä valaistuna se olisi kyllä ollut vielä hienompi näky.

Ihmeteltyämme kirkkoa tovin menimme jätskibaariin syömään Kiwi-jädeä ja Pizza-jäden. Kiwi vaikutti maukkaalta, mutta Pizza ei ollut niin hyvä. "Pizzassa" oli iso kasa erilaisia hedelmiä ja paljon kermavaahtoa, mutta itse jäätelöä ei ollut juurikaan. Tämän jälkeen menimme hotelliin, ajatuksena levätä pari tuntia ja mennä sitten jokilaivaristeilylle. Levon jälkeen ilmeni, että olin lukenut mainoskyltin huolimattomasti ja risteilyjä järjestettiinkin vain keskiviikkoisin ja torstaisin. Kaupungilla oli jo tullut käveltyä ihan tarpeeksi, joten tulimme tylsästi takaisin hotellille.

Elssi ja kiwi-jäätelö.

Huomenna on taas "työpäivä", eli luvassa on siirtyminen Kölnistä Berliiniin. Matka on melko pitkä, joten siinä se koko päivä taitaakin sitten mennä. Huomisesta ei välttämättä ole kauheasti kerrottavaa.

//Edvin

Sijainti: Cologne, Saksa

Eilisen kuvat (Stuttgart)

2009-06-28T21:47:00.007+02:00

Noniin, tässä nämä eilisen museopäivän kuvat.

Ensin mentiin Porsche-museoon.

Täällä oli niin katumalleja (etualalla legendaarinen 911 Carrera RS 2.7)...

...kuin kilpa-autojakin (917:n eri versioita).

Piipaa-Porsche.

Moby Dick, auto jota testikuljettajatkin pelkäsivät (845hv).

Sitten käytiin Stuttgartin keskustassa syömässä. Tämä oli Schlossplatz, joten kai tuo joku linna on.

Seuraavaksi MB-museoon.

Vasemmalla maailman ensimmäinen autoksi kutsuttava vekotin. Herra Benz ajeli tätä rakennellessaan koeajoja vain öisin, ettei kukaan saisi vihiä hänen keksinnöstään.

Seuraavaksi hiukan kehittyneempi automobiili.

Tässä vuoden 1908 autossa oli litratehot kohdallaan, 10l kuusisylinterinen moottori kehittää 75hv. Tuohon aikaan vain harva auton omistava ajoi sillä itse, heitä kutsuttiin herrasmieskuljettajiksi.

Tässä kuvassa kauniit MB SSK (valk) ja 500K (pun). SSK on tehokas peli vielä ihan nykyaikana, tehoa 225hv ja tämä jo vuonna 1928. 500K taas oli aikansa kallein auto, eikä ihme, se oli todella vaikuttava ilmestys luonnossa.

500K edestä, auto on todella pitkä, vaikkei se siltä näytä kuvissa.

500K:n ylellinen sisusta.

Vanha palvelusta poistunut Paavimobiili. Auto näyttää kyllä lähinnä joltain parittaja-autolta kaikkine kultakoristeineen.

Mersuilla on myös ajettu rallia, muttei kovin paljoa. Tässä SLC, jolla kilpailtiin Etelä-Amerikassa vuonna 1980. Taustalla pari vuotta vanhempi rallimersu.

Tämä hurjan näköinen Mersu T80 rakennettiin vuonna 1939 rikkomaan nopeusennätyksiä. Auto on muuten Ferdinand Porschen suunnittelema hänen ollessaan vielä MB:llä töissä. Vekotinta liikuttaa 44 litran V12, joka tuottaa 3000 hevosvoimaa. Näillä eväillä mennään 600km/h!

//Edvin

Stuttgart

2009-06-27T23:01:00.001+02:00

Tänään oli taas autoaiheinen päivä. Aamulla satoi kovasti, joten päätimme aloittaa visiitillä Porsche-museoon. Museo oli mielestäni hyvin mielenkiintoinne, vaikkakin melkoista hehkutusta, mutta niinhän nuo aina. Esillä oli runsaasti Porscheja ihan alkuajoilta asti ja myös muita Ferdinand Porschen suunnittelemia autoja, esim. kuplavolkkari ja mersuja Elssi oli kyllä tylsistyä kuoliaaksi. Aluksi se jaksoi hyvin ja tappoi aikaa kuvaamalla autojen pyöriä ja muita taidekuvia. Lopulta sen oli pakko lähteä kahville jotta pysyisi hereillä. Siellä se tapasi jonkun iäkkään saksalaisen kohtalotoverin, jonka seurassa se viihtyi loppuajan.

Porschen jälkeen sade oli jo lakannut, joten lähdimme Stuttgartin keskustaan syömään ja katsastamaan vanha kauppahalli. Stuttgartissa pysäköintipaikat tuntuvat olevan hyvin harvassa, joten kaikki pysäköivät maanalaisiin palkintohalleihin, joiden löytäminen on välillä haasteellista. Kyltti saattaa osoittaa hallin olevan jossain suunnassa, mutta ei sieltä sitten mitään löydykään. Onneksi parkkihallit ovat melko halpoja. Löydettyämme parkkihallin suunnistimme jonkin aikaa keskustassa ilman karttaa ja löysimme lopulta kauppahallin. Kauppahalli oli kyllä kiva, se oli täynnä kaikenlaista eksoottista, eikä pelkkää kalaa ja lihaa kuten Suomessa. Söimme maukasta italialaista täytettyä leipää ja menimme leivoksille johonkin vanhaan kahvilaan, jota kuulemma suositeltiin Lonely Planetissa.

Tämän jälkeen suuntasimme toiselle puolelle kaupunkia Mercedes-museoon. Jokainen käymämme autotehdas on muuten käytännössä oma kaupunginosansa. Tämäkin museo sijaitsi Mercedes strassella. Kyseisellä kadulla oli myös muuta mersuaiheista, kuten iso Mercedes Arena (joku stadion) ja vieressä myös vähän pienempi Porsche Arena. Näillä tehtailla on yleensä myös omat junapysäkkinsä.

Mersumuseo olikin sitten astetta kattavampi ja Elssikin viihtyi täällä paljon paremmin. Mersumuseossa oli esitelty paitsi autot, niin myös muuta tietoa niiden aikakausista. Mukaan lykätyt audio-oppaat esittelivät myös kohteet eri näkökulmista: teknisesti, yhteiskunnallisesti, näiden yhdistelmä ja lasten versio. Museo oli myös reilusti Porschen museota isompikin, tosin oli niillä enemmän kerrottavaakin. Karl Benz ja Gottlieb Daimlerhan rakensivat ensimmäisen auton ja johtivat alaa pitkään. Mukana oli myös kuuluisuuksin autoja: paavimobiili, Ringo Starrin mersu, Prinsessa Dianan avomersu (jonka se joutui antamaan takaisin Mersulle, koska britit halusivat sen ajavan brittiautolla). Alakerrassa oli sitten mersukauppa, jossa myytiin myös "Young Classics" nimellä "uusia" käytettyjä autoja, esim. parikyt tuhatta ajettu W126 S-mersu hintaan 27500.

Mersujen jälkeen jalkauduimme jälleen kaupungille ja kävimme hieman shoppailemassa, sekä syömässä kiinalaisessa seisovassa pöydässä. Tuli taas melkoinen ähky, kun emme muistaneet miten rasvaista kiinalainen ruoka on. Ruokailun jälkeen huristeltiin n. 200km tänne Frankfurttiin. Tämäniltainen hotelli on melko vaatimaton eiliseen verrattuna, mutta on se halvempikin. Wlan pitäisi kuulemma löytyä, mutta eihän se totuttuun tapaan toimi lainkaan. Lähetämme tämän mokkulalla (maksaa paljon ulkomailla), joten kuvat tulevat perästä päivän parin päästä, jos taas löytyisi toimiva nettiyhteys.

//Edvin

Sijainti: Frankfurt-am-Main, Saksa

Kuulumisia

2009-06-26T22:47:00.003+02:00

Se on Moro!

Kuten sanottu, kävimme tosiaan tänään Legolandissa. Kyseessä oli siis Saksan Legoland, eikä Tanskalainen alkuperäisversio. Legolandeja on kuulemma näiden lisäksi myös Englannissa ja Kaliforniassa. Tuolla Saksan Leegiksessä oli läjäpäin slovenialaisia, sekä porukkaa Itävallasta, Ranskasta, tietty Saksastakin ja nähtiin jopa toinen Suomen kilvissä oleva auto. Edellisen kerran nähtiin suomalaisia toissapäivänä, kun yhdessä rekassa oli suomalainen peräkärry. Sitä edellisen kerran suomalaisia nähtiin Itävallassa jääluolalla.

Legopuistossa oli tosiaan varsin rattoisaa. Aluksi ei oikein osattu tehdä mitään, kun tuntui vähän siltä, että mesta on täynnä lapsiperheitä ja useimmat alkupään laitteet oli tarkoitettu pelkästään alle kouluikäisille. Mutta kyllä me sitten päästiin aika äkkiä leikkifiiliksiin ja hihkuttiin siellä tenavien ja niiden isien mukana. (Edvin muuten kasaa parhaillaan ostostaan innoissaan...) Legolandissa oli myynnissä vaikka mitä lego-kamaa avaimenperistä legopalikka-eväslaatikoihin ja Legoja oli satoina erilaisina rakennussarjoina sekä irtopalikkamyynnissä (kilohinnalla) varmaan kahtasataa erilaista palikkaa, puuta, aitaa, ukkoa, kukkaa, levyä, ovea ja koiraa. Edvinin hieman tuliaisia on ehkä vähän alakanttiin, kun ostettiin varttikilo erilaisia nippeleitä pikkupojille, traktori+moottoripyörä Edvinille, Elssille tietty Legoland-muki jne. Hirveä läjä pikku nyssäköitä oli joka tapauksessa mukana kun lähdettiin pois.

Olisi ollut kyllä hitsin mielenkiintoista tietää, miten monta kymmentä miljoonaa legopalikkaa niissä puiston rakennelmissa oli. Puistoa rakennettaessa niitä on varmaan tuotu sinne kymmeniä rekkalastillisia... Edvin oisi halunnut Eiffel-tornin (siinä oli jotain 3 000 palikkaa) mutta se maksoikin sitten 250 euroa. Ja joku Star Wars sarja maksoi 580 euroa. No, se johti sitten siihen, että selässäni ajelee tällä hetkellä juuri valmistunut leegomoottoripyörä, jossa voi säätää istuinta, pakoputken kulmaa ja ohjaustanko kääntyy. Seuraavaksi luvassa lienee traktori.

Huomenna on sitten Edvinin päivä, kun mennään katselemaan mersuja ja porscheja. Allekirjoittanut saattaa kyllä livistää toiset nähtyään eläintarhaan tai oluttupaan, jos Edvin viihtyy oikein pitkään... Muuta kauhean kiintoisaa täällä Stuttgartissa ei sitten vissiin ollutkaan. Paitsi sitten tämä meidän 4,5 tähden hotelli. Hassua sinänsä, että Edvin välttämättä halusi tulla hienoon hotelliin (kun se oli kerrankin "halpaa", eli ei sen kalliimpaa kuin muuallakaan), mutta sitten kun me tultiin, niin se sanoi että ei tunnu kotoisalta kun on liian siistiä ja kaikilla muilla on puku ja sillä on sortsit ja ryppyinen paita. Täällä hotellihuoneessa se kyllä viihtyy, mutta tuolla ulkona se hiiviskelee hiljaa ettei kukaan huomaa ja tuntee itsensä juntiksi aina kun joku tulee vastaan :D

Tänään tuli muuten mittariin 3600 kilsaa. Viikon päästä ois tarkotus olla ainakin suunnilleen kotona. Sitä ennen on tiedossa melkoinen urakka saksalaista ja ruotsalaista liikennettä. Liikenne sinänsä on muuten varsin mielenkiintoista. Saksassa jengi ajaa todella säntillisesti, mutta kukaan ei käytä ajovaloja eikä myöskään suuntavilkkuja yleensä käytetä kun vaihdetaan kaistaa. Käännyttäessä jengi yleensä kyllä vilkuttaa. Maanteillä ajetaan suunnilleen vähän hitaammin kuin Suomessa, tai sitten löytyy niitä, jotka haluavat ajaa sielläkin jotain 120+.Itävallassa liikenne oli yllättävän sujuvaa, siellä rekatkin meni pitkin vuoristosolia yllättävän reippaasti ja traktorit oli helppo ohittaa.

Italian liikenne taas oli varsin kaaottista. Joskin minä olin kuvitellut, että italialaiset ajaisi kuin hullut, mutta kaaos johtui siitä, että ne ajoivat miellään alle rajoitusten eivätkä uskaltaneet ohittaa edes traktoreita. Italialainen kaupunkiliikenne sen sijaan oli kaaoottista, sillä noin 60 % kaduista oli yksisuuntaisia ja loput 40 % oli tukittu pysäköidyillä autoilla. Teiden pinnat oli aikas huonossa kunnossa välistä. Hupaisaa oli, että Italian vuoristotiet oli niin ahtaita ja mutkaisia, että monissa kylissä ei käynyt ollenkaan roska-autoa (se ei ilmeisesti mahtunut ajamaan sinne). Siellä porukka vei roskapussinsa jonnekin maitolaiturille, missä oli kyltti, että "kaupunkiin menijä! ota tästä roskia mukaasi ja heitä ne pois kaupungissa". Sveitsin liikenne oli ihan ihmeellistä, traktorit ajoivat suunnilleen keskellä tietä, että ei varmasti voi ohittaa ja teiden pinnat oli vuorotellen saksalaisen säntillisiä ja vuorotellen Italian tapaan kuoppaisia ja rikkinäisiä.

Eilen ajelimme pitkin saksalaista maaseutua. Siellä oli tusinoittain pieniä kyliä ja vähän isompia kyliä. Kylät olivat pääpiirteissään varsin samanoloisia, mutta eivät kuitenkaan identtisiä. Kaksi asiaa oli kuitenkin vakio joka kylässä. Jokaisen pellon reunassa ja kylän suurimmissa risteyksissä oli krusifiksipatsas (jos joku tietää miksi, niin kertokaa ihmeessä!) ja toisekseen kaikkialla leijaili voimakas lannan haju. Toinen mielenkiintoinen ilmiö saksalaiskylissä on huoltoasemat. En oikein ymmärrä, mitä niillä on tarkoitus huoltaa, mutta varsin joka lähtöön niitä näytti olevan. Eilen ajettiin jotain 150 kilsaa ja yritettiin etsiä huoltoasemaa, jolla on wc, mutta ei löydetty yhtään. Sen sijaan nähtiin varmaan 20 kylmäasemaa, huoltoasemia, joilla oli ruokakauppa, autokorjaamo, tupakkakauppa tai viinikauppa. Ilmeisesti Saksaan on säädetty vakiomäärä huoltoasemavessoja, mutta kaikki on sijoitettu moottoriteiden varsille. Tulomatkalla ainakin näytti siltä, että autobahnin varressa hyvin ravintola-wc-bensis -huoltoasemia oli tuhkatiheään. Ilmeisesti vessat ovat loppuneet, eikä landelle laitettavaksi jäänyt yhtään. No, parempi sekin kuin Sveitsissä. Siellä ajettiin 150 kilsaa moottoritietä ja nähtiin yksi huoltoasema. Eikä niitä ihan hirveästi ollut maallakaan, joten oli pakko tankata jokaisella huoltiksella, kun ei tiennyt montako sataa superkuluttavaa vuoristosolaa on ennen seuraavaa korttiautomaattibensa-asemaa...

Kävimme muuten tänä iltana syömässä läheisessä kebap-ravintolassa. Saksassa kebab tosiaan kirjoitetaan kovalla p:llä lopussa ja se näyttää minusta tosi hassulta. Krisse väitti, että Saksassa kebabit oisi jauhelihan omaista murua, eikä lastuja, mutta kyllä ainakin meidän tän päiväinen kebab oli ihan lastuina. Se oli joku saksalaienen erikoinen, pitaleipäkebab, missä oli punakaalia ja hapankaalia. Otettiin kumpikin joku ateria, mihin kuului pitaleipä, ranskanperunat ja limsa. Kebab oli jo niin valtava, ettei kumpikaan jaksettu syödä enää ranskanperunoita. Kysyttiin joltain nuorisojengiltä, maistuisivatko meidän koskemattomat ranskanperunat niille. Mutta eivät se sitten innostuneet niistä. Huomenna pitää kyllä mennä syömään johonkin oikeaan ravintolaan, kun eilen syötiin pizzaa ja tänään legolandissa pikaruokaa ja vielä illalla kebabia. Alkaa jo tehdä mieli jotain oikeeta ruokaa pikkuhiljaa..

Ainiin, yleisön pyynnöstä pitänee vissiin vielä todeta, että emme ainakaan toistaiseksi ole nähneet yhtään tulvaa. Täällä Etelä-Saksassa näyttää varsin kuivalta tällä hetkellä. Tänäänkin piti sataa koko päivän, mutta on satanut vaan vähän aamupäivällä. Iltapäivä oli varsin lämmin ja kesäinen. Itävallassa satoi kyllä viime viikolla aikas rankasti, kuten taisimme kertoakin. Ja mehän katsoimme ennen Italiaan menoa säätiedotuksesta, että rankkasadetta oli luvassa moneksi päiväksi, joten ei sinänsä mikään ihme jos siellä on lopulta tulvinut. Nyt kun mä sanon näin, niin tietysti tulee huomenna älytön sade. Meidän lomaa ei muutenkaan ole säät ihan kauheesti suosineet. Mä olen käyttänyt sortseja kerran ja Edvin kahdesti. Suurin osa ajasta on kulunut fleecetakki päällä.

- Elssi

Perjantai: Legoland!

2009-06-26T20:50:00.006+02:00

Tänään oli hauska päivä. Herättyämme huristelimme n 20km Günzburgiin, Legolandiin. Legolandin porteilla meitä lähestyi nainen, jolla oli ylimääräisiä lippuja ja möi ne meille hieman edukkaammin. Haiskahti tietty vähän epäilyttältä, mutta kyllä me niillä sisään päästiin (ja uloskin).

Puisto koostui hienoista pienoismallikaupungeista, huvipuistolaitteista ja kaupoista. Siellä oli loppujen lopuksi yllättävän paljon tehtävää meidänkin ikäisille. Ei ollut kuin muutama laite, mihin me olimme jo liian isoja. Osa laitteista oli tietty aika kesyjä, mutta oli siellä pari aika hurjaa vuoristorataa ja muuta kieputinta.

Merirosvolaite, missä sai ampua vesitykeillä toisiaan.

Ensiksi mentiin legotehtaaseen katsomaan miten palikat syntyvät. Siellä oli myös tehdasmyymälä, josta sai ostaa kilohinnalla irtopaloja. Niitä ostimme hieman tuliaisiksi. Tämän jälkeen ihasteltiin hienoja pienoismallikaupunkeja, joissa oli liikkuvia veneitä, legoukkoja yms. Täällä näimme jälleen Neuschwansteinin linnan, joka ei ollut tällä kertaa julkisivurempassa, kuten esikuvansa viime viikolla. Pienoismallit olivat täynnä hienoja yksityiskohtia ja niiden rakentaminen on varmasti kestänyt kauan.

Neuschwanstein legoversiona.

Hienoja yksityiskohtia.

Herkullisen näköinen vohveliannos. Näytti valitettavasti paremmalta kuin maistui.

Kävimme myös jollain vesiputous-veneajelulla, jossa kastuimme hieman. Otin tästä videonkin, mutta se näyttää melko kesyltä ruudulla. Sen lisäksi käytiin vuoristoradassa ja jossain hassussa kieputtimessa, joka piti ensin ohjelmoida itse (voimakkuus asteikolla 1-5, ylösalaisin roikotusta yms). Valitsimme miedoimman vaihtoehdon, sillä se näytti siltä, että siinä tulee helposti huono olo. Valinnastamme huolimatta se oli kyllä aika hurjaa kyytiä, joten villein vaihtoehto olisi varmasti ollut ikimuistoinen.

Tällaistakin kokeiltiin.

Lopulta käytiin 4D-elokuvanäytöksessä, joka oli myös hauska kokemus. Kyseessä oli siis 3D-elokuva (erikoislasit silmillä) höystettynä sää- ja valoefekteillä. Kun elokuvassa tuli lumisade niin niskaamme satoi jotain vaahtoa, kun oli hirmumyrsky niin sisällä tuuli kovasti jne. Teatterin laidoilla oli myös kankaat, minne heijastettiin jotain salaman kuvia yms tehostamaan vaikutusta. Lopulta käytiin vielä ostamassa vähän lisää tuliaisia ja tietenkin omat matkamuistot. Onhan siitä nyt jo aikaa kun olen viimeeksi saanut Legoja!

Einstein legoukkona.

Legolandin jälkeen poikettiin Ulmissa Gigantin tapaisessa elektroniikkakaupassa hakemassa lisää tallennustilaa kuvia varten. Sitten jatkoimme matkaa tänne Stuttgarttiin. Vielä toistaiseksi tästä 4,5 tähden hotellista ei ole löytynyt mitään yllätystä epäilyttävän halvasta hinnasta huolimatta. Paitsi tietty, että pysäköinti ja aamupala eivät kuulu hintaan, mutta sitä arvelimmekin. Nämä kai laittavat peruutuspaikat tai hiljaisina aikoina huoneita tuonne Hotels.comiin, sillä parempi kai se on ottaa halvalla vieraita kuin seisottaa huoneita tyhjillään. Respa ja rafla on vähän liian hienoa seutua meille (täynnä pukuihmisiä), mutta huone on oikein kiva. Todella korkea katto ja kaikkia hauskoja yksityiskohtia ja ainakin oletettavasti pitkästä aikaa kunnollinen tyyny!

Tässä kai tämä, huomiseksi on luvassa kaupungissa sijaitsevat Mercedes Benz- ja Porsche-museot, sekä siirtyminen Frankfurttiin. Elssi lupasi vielä blogata jotain yleiskuulumisia tänään.

Frankfurt legoversiona, huomenna vertailemaan!

//Edvin

Sijainti: Stuttgart, Saksa

Saksan maakuntamatkailua

2009-06-25T21:54:00.006+02:00

Torstai.

Tämä päivä alkoi aiempia myöhemmin. Väsytti niin paljon ja hotellimme aamiainen oli sen verran kallis, että päätimme nukkua pitkään. Raahauduttuamme ylös sängystä menimme läheiseen Coop-kauppaan ostamaan eväitä. Yli jääneet frangit tuhlattiin viereisessä kaikkeen japanilaiseen erikoistuneessa kaupassa. Emme ole ihan varmoja mitä tuli ostettua kun pussit ovat niin täynnä harakanvarpaita eikä niistä näe läpi, mutta se selviää ehkä sitten joskus.

Ajoimme sitten paremman paikan puutteessa moottoritien levähdysalueelle pitämään piknikkiä bemarin takapenkillä. Aamiaisen jälkeen jatkoimme matkaa motaria pitkin, ensin Itävaltaan hetkeksi ja lopulta sitten Saksaan. Saksan puolella autobaanalla osui silmään kyltti jossa luki jotain Ravensburgista ja pelimaailmasta. Seuraavasta liittymästä uukkari ja sitä kohti. Itse pelimaailma paljastui valitettavasti pikkulasten huvipuistoksi ja sisäänpääsymaksu oli turhan suuri, joten jatkoimme matkaa.

Kyllähän tämä nyt aina hotelliaamiaisen voittaa!

Rajanylitys Sveitsistä Itävaltaan. Emme ole joutuneet pysähtymään vielä kertaakaan rajalla.

Poimimme pelimaailman portilta mukaan läjän esitteitä, joista löytyi mm. automuseo läheisestä Wolfeggin kylästä. Museo paljastui hienoksi löydöksi. Sen oli perustanut joku saksalainen kuuluisa autoilutoimittaja/kirjailija ja siellä oli esillä paljon hienoja vanhoja autoja. Niiden joukossa oli mm. vanha Capri, joka oli täynnä nimikirjoituksia alan kuuluisuuksilta. Nimien joukossa oli Henry Ford II, Jackie Stewart, Jacky Ickx, Leo Kinnunen yms.

Vanha hieno SSK replica.

Allekirjoitettu Capri.

Koluttuamme museon läpi yritimme löytää ruokapaikkaa kyseisestä Sudenmunasta, mutta huonolla menestyksellä. Söimme siis eväät loppuun ja jatkoimme matkaa. N+1:n kylän jälkeen tuli vastaan pizzeria. Itse pizzat eivät olleet hirveän isoja, mutta täytteitä (ja suolaa) oli sen verran, ettemme saaneet niitä kerralla syötyä. Saksan hintatasoon ei voi olla kuin tyytyväinen, ateriamme juomineen maksoivat n. puolet siitä mitä yhden hengen ruoka-annos maksaa esim Sveitsiläisessä ravintolassa.

Seuraava kohteemme oli kartasta löytynyt luola. Ajettuamme n. 50km luolan luokse, saimme huomata, että myös luolat suljetaan paikalliseen tapaan kuudelta. Harmissamme käännyimme takaisin ja otimme määränpääksi tämäniltaisen hotellin Krumbachin kylässä. Päästyämme hotelliin meitä odotti sama tilanne johon olemme törmänneet jo monesti tällä matkalla. Kahden hengen huoneemme yhdellä sängyllä olikin muuttunut kahdeksi erilliseksi sängyksi. Asiaa pahoiteltiin kuitenkin kovasti ja saimme ilmaiset juomat sekä hyvitystä huoneen hinnasta, joten kaikki on ok. Nähtäväksi jää miten uni maittaa ensi yönä, tuo lisävuode on minua n. 10cm lyhyempi.

Sieniä ja etanoita suljetussa luolassa.

Törmäsimme myös Tonavaan maaseudulla (useamman kerran).

Tässä kai tämä päivä suurinpiirtein. Huomenna lähdemme läheiseen Legolandiin seikkailemaan ja illaksi sitten Stuttgarttiin yöksi. Siellä meitä odottaa peräti 4,5 tähden hotelli, joka tosin oli epäilyttävän halpa. Saa nähdä mitä yllätyksiä siellä on luvassa...

//Edvin

Sijainti: Krumbach, Saksa

Vuoriexkursio

2009-06-25T21:42:00.003+02:00

Yksi asia joka yhdistää jokaista maata missä olemme käyneet: surkeat nettiyhteydet. Varsinkin langattomien verkkojen kanssa saa taistella ihan joka ikinen kerta, mutta eipä Zürichin johdollinen verkkokaan hirveän hyvin toiminut. Eikä asiasta edes maksa vaivaa valittaa respaan, ei ne koskaan tajua mitään netistä. Täytyy kokeilla uudestaan myöhemmin.

Sitten keskiviikon ohjelmaan. Nyt oli sitten vihdoinkin aurinkokin löytänyt Interlakenin, joten päätimme lähteä kokeilemaan seudun julkista liikennettä. Ostimme liput johonkin valmiiseen kiertomatkaan jossa käytetään junaa, bussia ja laivaa. Aikataulu salli yhden kolmen tunnin pysähdyksen jossain matkan varrella. Ensin mentiin Interlakenista junalla Grindelwaldin vuoristokylään. Matka kesti noin puoli tuntia ja meni ihan leppoisasti maisemia katsellessa.

Tällaisella junalla mentiin vuoriseudulle.

Vuorinäkymää junasta.

Grindelwaldissa emme oikein kerenneet viipymään vessataukoa pidempään, vaan hypättiin bussiin joka ajoi meidät korkeammalle vuorille. Vuorille noustiin tietä mikä oli vain vähän bussia leveämpi, onneksi sillä ei ollut juuri muuta liikennettä kuin jokunen polkupyöräilijä ja satunnainen lehmä. Suunnittelimme alunperin, että jäisimme tauollemme jollain tämän bussin pysäkeistä. Oppaan hehkuttamat vuoristokylät paljastuivat kuitenkin korkeintaan kahden rakennuksen (hotelli/ravintola ja vanha lato) ryppäiksi, joten niistä tuskin olisi irronnut iloa kolmeksi tunniksi. Bussimatka oli kiva kokemus maisemien puolesta ja kuskikin yritti parhaansa mukaan toimia matkaoppaana. Kyllä siitä kuskistakin huomasi, ettei ollut ensimmäistä kertaa ratin takana. Noilla teillä ja tuollaisella kalustolla ei ihan kuka tahansa osaisi veivata.

Lehmät tykkäsivät seisoskella tiellä, eikä niitä juurikaan hetkauttanut muutaman sentin päästä menevä bussi.

Vuoria kuvattuna korkeimmasta "kylästä".

Vaihdoimme bussia eräässä "kylässä" ja lähdimme laskeutumaan kohti Meiringeniä, missä kirjoitimme blogiksi eilisen tapahtumat. Täten päättyi puolitoista tuntia kestänyt bussiosuus. Meiringenissä käytiin sitten tosiaan syömässä ruokaa ja poikkeuksellisesti samalla myös jälkiruokaa, kun sitä kerrankin mahtui vielä aterian jälkeen mahaan. Meiringenissä oli Arthur Conan Doyle -museo ja -aukio, sekä Sherlock Holmesin patsas, mutta hemmon yhteys kyseiseen kylään jäi vähän epäselväksi. Museo näytti hyvin pieneltä (yksi huone) ja siihen nähden pääsymaksu oli turhan kova, joten jätettiin se väliin. Ehkä Doylella oli kesämökki siellä, tai jotain muuta vastaavaa.

Meiringenistä jatkoimme junalla Brienziin, josta otimme laivan Interlakeniin. Laivamatka kesti toiset 1,5h ja sekin meni ihan rattoisasti. Itse matka ei olisi ollut kovin pitkä suoraan järven halki, mutta laiva ajoi siksakkia rannalta toiselle ja poimi lisää matkustajia kyytiin. Interlakenissa etsimme hetken nettiyhteyttä ja varasimme tämän illan hotellimme täältä Zürichistä.

Matkustamme laivalla Brienzseellä.

Hotelli on ihan kohtuuhintainen ja melko moderni, mutta ennenkaikkea LÄMMIN ja kunnon sängyllä varustettu verrattuna kolmen viimeisen yön kidutuskammioon. Kävimme myös hotellin alakerrassa olevassa italialaisravintolassa syömässä. Ruoka oli hyvää, mutta ravintola oli selvästi liian hieno meille, ei oikein ollut kotoisa tunnelma. Ruokailusta selvittiin melko halvalla, mutta muuten se oli snobimesta viimeisen päälle. Oltiin paikan ainoat juntit jotka tulivat farkuissa ja joivat muuta kuin viiniä. Tuntui siltä kun kaikki muut olisivat tuijottaneet jatkuvasti. Kaiken lisäksi siellä oli todella kuuma, ruoka oli kuumaa ja tuijotus kuumottavaa. Heti kun saimme syötyä sanottiin "tshek pliis" ja lähdettiin pihalle jäähtymään.

-----------

Edvin liiottelee, ei se Interlakenin hotelli mikään kidutuskammio ollut. Vanha puutalo, missä oli varsinkin sadesäällä viileää ja kosteaa sekä nariseva puulattia, vähän sellainen kesämökkifiilis. Elssin kesämökkifiilis vaan vahvistui, kun monta kertaa päivässä meni Hawk yli ;D Harmi sinänsä ettei siellä hotellissa ollut takkaa tai muuta lisälämmitysmahdollisuutta kuten kesämökeillä yleensä, ois ollut aika kiva homma. Mutta siinä mielessä Edvin on ihan oikeessa, että se hotelli oli vähän turhan kallis asumistasoon nähden. Se kun maksoi saman verran kuin talviasuttavatkin hotellit, mutta kaupungin muut hotellit näytti kyllä olevan aika paljon kalliimpia.

Mutta juna-bussi jne retki oli tosiaan hieno, näimme paljon vuoria. Keskimääräinen huippujen korkeus niissä maisemissa oli noi 3,5 km. Bussimatkalta ois voinut pysähtyä myös patikoimaan, mutta patikkareittien korkeuksilla (1-1,5 km) luonto oli ihan samanlaista kuin Suomessa, niin emme viitsineet. Korkeammilla kohdilla oisi taas pitänyt olla vuorikiipeilyvälineet ja -taidot, jotta oisi päässyt huipuille tai ainakin niitä kohti.

t. Elssi
------------

Elssi vähättelee, kyllä siellä hotellissa oli todella kylmä ja sänky oli niin pieni, etten saanut kunnon asentoa millään. Ikkunoissakaan ei ollut verhoja ja huoneessa oli vain yksi sähköpistoke. t. Edvin

Geneva-järvi ja Interlakenin pubikierros

2009-06-24T22:21:00.007+02:00

Tervehdys,

Tässä tiistain tarina, sillä emme ole päässeet hetkeen nettiin.

Herättyämme huomasimme, että Interlakenin sää on jälleen kerran pilvinen ja sateinen, joten päätimme lähteä päiväretkelle Geneva-järvelle. Menimme lyhyintä reittiä joka meni jälleen kerran maaseudun läpi, mutta mitään dramaattisia vuoren ylityksiä ei tullut tällä kerralla vastaan. Päästyämme järvelle poikkesimme ensiksi jossain vanhassa linnassaa, missä oli lusinut mm joku runoilija nimeltä Byron. Tyrmän seinät ja pilarit olivat täynnä nimikaiverruksia, josta sai jonkinlaisen kuvan miten paljon väkeä sielläkin oli istunut. Linna oli siitä kiva, että sitä pääsi tutkimaan ihan vapaasti, eikä ollut pakko mennä jollekin opastetulle kierrokselle. Jotain eka-tokaluokkalaisia siellä oli kyllä ihan älyttömästi, joten eteneminen ahtaissa käytävissä oli hidasta. Sveitsissä on nyt vissiin meneillään viimeinen kouluviikko, kun joka paikassa on laumoittain ala-asteikäisiä luokkaretkeläisiä. Lisäksi kaikki turistisysteemit on paljon paremmin auki ensi viikolla...

Chillonin linna Geneva-järvellä.

Runoilijan nimmari muiden vankien joukossa.

Linna muistutti siis melko paljon Turunlinnaa tai muita vastaavia suomalaisia laitoksia. Se sijaitsi varsin kauniisti järven rannalla tai itseasiassa järvessä, sillä rannan puolella oli erikseen vallihauta ja toisella puolella muurit loppuivat järveen. Linnan "Hätäuloskäynti" olikin näppärästi luukku, josta pääsi hyppäämään järveen. Linnan lisäksi kävimme Lausannessa kahdessa katedraalissa, toinen oli Lausannen Katedraali ja toisen nimi oli Notre Dame :) Lausannen katedraali oli ulkoa tosi näyttävä, mutta sisältä melko kolkko, siis todella pelkistetty. Notre Dame taas oli ulkoa varsin vaatimaton, mutta sisältä varsin tunnelmallinen suurine maalauksineen.

Elssi ja Mini-ND.

Itse Genevajärvi oli varsin kaunis ja älyttömän iso. Yritettiin kovasti arvuutella, näimmekö Ranskaan asti vai emme. Järven eteläranta nimittäin kuuluu Ranskalle ja itä-, pohjois- ja länsipuoli Sveitsille. Me ihastelimme järveä koillislaidalta Villeneuvesta Lausanneen. Siellä oli varsin ranskalainen meininki, kaikki kyltit yms olivat ranskankielisiä ja ihmiset puhuivat ranskaa. Aluetta sanotaan jostain syystä Sveitsin Rivieraksi, vaikkei siellä ollut mitään hiekkarantaa tms. Ehkä siellä on sitten muuten Rivieramainen meininki. Palmuja siellä ainakin oli. Lausannessa näimme myös (pitkästä aikaa) julkisesti juopottelevia spurguja. Niitä ei ole pahemmin näkynyt viime aikoina.

Palmut loivat mukavan välimerellisen tunnelman.

Kaupunkinäkymää Lausannesta.

Lausannessa tuli taas syötyä omituista ruokaa. Minä (Edvin) tilasin Hawaii-pizzan, jossa on ainakin meilläpäin perinteisesti kinkkua ja ananasta. Täällä kyseinen pizza sisälsi ananasta, katkarapuja, kirsikan ja todella paljon currya. Curry sopii kyllä mausteeksi ruokiin ihan hyvin, mutta pizzan täytteenä se ei oikein tunnu toimivan. Varsinkaan kun suuhun osui välillä semmosia kuivia currypaakkuja. Pizza näytti kyllä varsin sievältä, mutta haju oli melkoinen ja syöminenkin oli työn ja tuskan takana.

Erikoinen currypizza.

Lausannesta lähdimme sitten takaisin Interlakeniin, minne ystävämme Krisse ja Pasi olivat juuri saapumassa. Kävimme sitten samalla paikallisessa Sparissa, jossa myytiin kaikenlaista eksoottista kuten esim Lapin Kultaa, epäkaljoja ja kertakäyttögrillejä. Keksimme sitten, että pidetään porukalla grillijuhlat, kun emme päässeet Juhannuksena käristelemään makkaroita. Poikien saavuttua hotelliimme lähdimme etsimään sopivaa puistoa, missä voisimme grillata rauhassa ja nauttia luonnosta. Joen rannalta löytyikin ihan mukava kohta, jossa saatiin olla kohtuullisen rauhassa. Virkavalta ei puuttunut piknikkiimme (ehkä ne eivät huomanneet), mutta yhtäkkiä jostain pelmahti paikalle lauma japanilaisturisteja. Japanilaisia meidän evästauko huvitti jostain syystä suunnattomasti ja pitihän siitä ottaa paljon kuvia. Ensin ne zoomasivat meidän makkaroihin grillillä, sitten ottivat yleiskuvia tilanteesta ja lopuksi vielä lähikuvia kasvoistamme. Sitten ne esittelivät niitä meille. Melko julkeaa, ettenkö sanoisi. Itse en ainakaan kehtaisi tehdä tuollaista, väittävät vielä, että japanilaiset ovat pidättyväisiä... Japanilaiset lähtivät onneksi siitä lopulta kun emme huomioineet niitä mitenkään. Näin me sitten päädyttiin jonkun japanilaisperheen lomakuva-albumiin.

Päivän agendalla oli myös pesulakäynti. Aiemmin olemme nähneet kaikenlaisia itsepalvelupesuloita, mutta ei olla vielä käyty kertaakaan. Eilen lähdimme siis pulvereinemme ja pyykkipusseinemme kohti pesulaa. Pesula löytyi kohtuullisen helposti, mutta hämmennys oli melkoinen, kun pesulassa olikin pesukoneiden sijaan rivi tietokoneita ja lauma nuoria kundeja juomassa olutta baaritiskin ääressä. Ja minä kun odotin näkeväni rivin pyykkikoneita ja kuivausrummun. Herra Pesulanpitäjä ei ymmärtänyt ollenkaan, että mikä siinä oli minusta niin ihmeellistä. No, se ukko sitten pesi meidän vaatteet ja homma hoitui. Muistettiin jopa kesken illanistujaisten käydä hakemassa valmiit pyykit pois.

Pyykkireissun jälkeen jatkoimme illanviettoa Interlakenin pubeissa, jotka sulkevat melko aikaisin ovensa, kuten kaikki muukin täällä. Tämä on oikeasti kumma maa, kun kaikki tuntuu olevan aina kiinni. Aina päivisin kun etsimme ruokapaikkaa niin ne ovat juuri sulkeneet tai sulkemassa. Jopa yleiset vessat pitää sulkea viimeistään kuudelta, eihän kukaan enää sen jälkeen voi niitä tarvita... Kun pubit menivät kiinni, niin lähdimme etsimään ruokaa ja löysimme avoinna olevan kiinalaisravintolan. Seurueemme saksankielen taidoista se ei ainakaan voinut johtua, mutta jostain syystä tilaukset menivät aivan pieleen. Krisse, joka tilasi jotain paljon lihaa sisältävää ruokaa ja sanoi, että on kova nälkä, jäi kokonaan ilman ruokaa. Juomat muuttuivat myös kummasti, vodka ja konjakkihan muistuttavat kovasti toisiaan...

Tämän jälkeen etsittiin vielä jotain avoinna olevaa ravintolaa (kello oli tässä vaiheessa n. 12), mutta sitäpä ei löytynyt. Ei edes vaikka kysyimme poliisiltakin tietä Saksaksi. Johonkin suuntaan se kyllä osoitti, mutta ei sieltä mitään löytynyt, joten päätimme vetäytyä hotelliimme nukkumaan. Poliisitäti oli myös sitä mieltä, että raitis kuljettajamme ajoi liian kovaa pääkadulla. Tiedä sitten mihin sekin väitteensä perusti, kun ei edes tutkannut (ajoimme siis todellakin rajoituksen mukaan, 30km/h, just oltiin lähdetty liikkeelle parkkiruudusta ja päästiin ehkä just yks kortteliväli ennen pysäytystä). Kai meidän auto vain kuulosti siltä kuin ajettais tosi kovaa, kun se auto pörisee niin paljon.

Edvin & Elssi

Kuvia eiliseltä ja tältä päivältä

2009-06-22T23:01:00.004+02:00

Tässä muutamat fotot viime päiviltä. Valitettavasti kuvia eilisen vuoristoajelun jännittävimmästä kohdasta ei ole, sillä paristot loppuivat juuri silloin eikä kuvaaminen muutenkaan ollut päällimmäisenä mielessä silloin.

Kalapastaa kalalautasella (Italiassa tietysti). Tarjoilija väänsi tilatessa englanniksi annoksen nimeksi "Pasta Salmonella". Kai se kuitenkin oli ihan vaan Salmon, toivottavasti...

Tyypillistä Pohjois-Italialaista kylämaisemaa.

Vuoristokylä Italiassa.

Stelvio Pass -vuoristotietä.

Käytiin Tiibetissäkin (ravintola Stelviosta).

Tie katoaa sumuun.

Tämän verran sumuisilla vuorilla näki eteensä.

Korkeimmissa kohdissa tien reunat näyttivät tältä (+ sumu + lumisade).

Kaneja ulkoilmamuseossa.

Järvet ja joet Interlakenin seudulla ovat tämän värisiä, lienee jokin mineraali joka ne värjää?

Auf wiedersehen!

//Edvin

Sijainti: Yhä Interlaken, CH

Jälleen pilvessä

2009-06-22T20:50:00.004+02:00

Niin, palataan vielä hetkeksi eiliseen vuoriajeluumme. Vedettiin tosiaan kolme aika tiukkaa vuoristosolatietä eilen illalla pilvisessä säässä. Huipuilla näkyvyys minimaalinen ja sadekin tuli tosiaan lumena/loskana ja tien vieressä oli parin metrin kinokset. Tie tosin oli sula ja enimmäkseen myös kuiva, joten sinänsä tilanne varmasti näytti pahemmalta, kuin oikeasti oli.

Kuvat ko tieosuudelta tulee kohta perässä, yritin kuvata tragikoomista ja surkuhupaisaa tilannetta myös videolle, mutta kamerasta loppui patterit kesken. Toisaalta ihan hyvä, kun video oli tosiaan kategoriaa "älä äiti vaan katso, ettet järkyty" (kuten serkkupoika joskus monta vuotta sitten kiteytti tiukkojen tilanteiden yleisohjeen). Tavallaan tilanteen tunnelma olisi kuitenkin välittynyt parhaiten sen videon kautta erityisesti poikkeuksellisen kuvaavan äänityksen vuoksi. Levysoitin lykkäsi videolle taustamusiikiksi mm Miljoonasateen Enkeleitä onko heitä ja Klamydian Huipulla tuulee (joka kertoo siis epäonnisesta syöksylaskijasta nilkkoja myöten sonnassa). Lisäksi taustalla kuuluu kun kuski kiroilee jokaisessa erityisen epämiellyttävässä kohdassa. Toisaalta taas jos kaikki menee aina hyvin, niin ei ole mitään kerrottavaa tuleville sukupolville, vaikka ne tuskin saisivat meistä kovin imartelevaa kuvaa ko videon perusteella... :)

No joo, olihan se sinänsä aika hurjaa, onneksi ei tarvi mennä enää uudestaan. Nyt olemme päättäneet tehdä seuraavat vuoristokiertoajelut junalla tai bussilla. Toivottavasti huomenna on hyvä keli, niin voitaisiin tehdä junakiertoajelu ja tulla lopuksi takaisin laivalla vuoristojärven poikki. Täältä Interlakenista (keskellä Sveitsiä) pääsis junalla myös "Euroopan katolle" eli Jungfrau-vuorelle (korkeus jotain 4158 m vai mitähän se oli). Junat ei mene tosin kuin 3600 metrin paikkeille. Tänään selvisi, että moinen junamatka maksais jotain 200 euroa henkilöltä, joten jää kyllä väliin.

Tänään ollaan vietetty ns sadepäivää Interlaken-cityssä. Ei varsinaisesti satanut kuin puoli päivää, mutta pilvet roikkuu niin matalalla, että näköaloista on turha haaveilla. Aamulla käytiin Ballenbergin ulkomuseossa, se oli Seurasaaren tapainen mesta, missä oli erilaisia perinteisiä alppikyläjuttuja. Edvinin maailma kirkastui heti, kun kävi ilmi että siellä on myös kotieläimiä, kuten kaneja. Se ei ottanut valokuvia niistä taloista melkeen yhtään, mutta kaneista, vuohista ja lehmistä on vaikka kuinka paljon kuvia.

Sateiseen ulkomuseoon kyllästyttyämme menimme Mysteeripuistoon (Mystery Park). Siellä oli kaikenlaista mielenkiintoista, erilaisia laser-, video ja 3d-esityksiä sekä mm sukellusvenesimulaattori. Ihan hyvä sadepäiväpaikka sinänsä, ärsytti vaan, kun puisto oli auki kello 18 asti, mutta osa näytöksistä loppui jo kello 16. Pari osastoa jäi meiltä kokonaan näkemättä.

Illalla olimme tutustumassa paikallisiin tuotteisiin suklaaleipomossa tai mikä konditoria se nyt sitten onkaan. Pääsimme seuraamaan suklaakondiittorin työskentelyä, suklaan valmistusprosessia ja maistelemaan erilaisia suklaita. Se oli jännittävää ja mielenkiintoista :)

Kummasti muuten täällä maailmalla oppii arvostamaan sitä, että Suomessa on paikat auki tosi "myöhään". Nyt ihmetyttää, mikä ongelma kauppojen sulkeminen ysiltä oikein on suomalaisille, kun aukiolon vapautusta vaaditaan jatkuvasti. Itävallassa kaikki paikat meni kiinni viimeistään kello 18, täällä tosin vähän pidempään. Justiinsa yritettiin etsiä jotain kahvilaa, joka oisi auki kello 20 aikaan, mutta ei löydetty. Jotkut kaupat näytti olevan auki, mutta siihen se sitten jäikin.

Sveitsi on hassu maa. Tämä on selvästi kallein maa, missä me käydään tällä reissulla. Moottoritien käyttö maksaa, mutta sinne myydään vain vuosilippuja (jotka maksaa paljon). Siksi me eilen päädyttiin sinne vuoristotielle. Samaten ruokailu ja nähhtävyydet on melko hintavia. Sveitsissä on neljä virallista kieltä; saksa, italia, ranska ja romania. Jostain syystä täällä suurin osa jengistä puhuu saksaa ja englantia sekaisin tai vaihtoehtoisesti englantia saksaksi. Joutuu oikeen keskittymäänm, että tajuis kumpaa kieltä kukin puhuu.

Edvin luki Wikipediasta Sveitsin perustietoutta, ja sai selville, että Sveitsin armeija haluaa porukan säilyttävän asepalveluksen päätyttyä inttiaseet kotonaan. Tästä voinee vetää johtopäätöksen, että lähes jokaisessa sveitsiläiskodissa on ase tai pari. Tulipas tosi turvallinen olo tästä tiedosta... Lisäksi opimme, että Sveitsin BKT on maailman kuudenneksi suurin. Edvin ihmettelee, miksi paikalliset sitten ajavat jollain 1970-luvun Golfeilla, joita ei Suomessa enää juurikaan näy liikenteessä.

Nyt pitää vissiin mennä suihkuun. Täällä hotellissa on suihkut, mistä saa kuumaa vettä vaan, jos laittaa yhden frangin automaattiin. Vesi on kumminkin ilmaista, kolikko palautuu tietyn litramäärän jälkeen takaisin. Ja jos haluaa lisää vettä, pitää vaan tunkea kolikko takaisin automaattiin. Vain sveitsiläinen voi keksiä jotain vastaavaa. Muita paikallisia kuuluisia keksintöjä ovatkin kuulemma LSD, lasten kengistä tuttu tarranauha ja sukelluskello.

Hauskaa illanjatkoa kaikille!

-Elssi

Italia, osa 2, Sveitsi

2009-06-22T09:24:00.002+02:00

Huh. Eilen oli varsinainen työpäivä, ajoimme 600km Italiasta Sveitsiin. Puolet matkasta oli tavallista maantietä (80-90 rajoitus) ja puolet vuoristotietä, joten siinä meni koko päivä.

Vuoristotiet näyttävät tältä. Ovat pahimmassa tapauksessa puolentoista auton levyisiä, eikä kaiteita ole juurikaan. Ihan mukavia kuitenkin jos on hyvä keli eikä kauheasti muuta liikennettä.

Kävimme ajamassa myös kuvassa näkyvän tien, Stelvio Passin, joka on ollut maailman vaarallisimpien teiden listoilla. Ei se nyt niin paha ole, vaikkakin jotkut mutkat ovat niin tiukkoja, että keula menee meidän takavetoisella autollakin jo puoliksi vastaantulijoiden kaistalle. Näkyi siellä myös muutama Volvo V70, jotka tarvitsivat suunnilleen yhtä paljon tilaa käännöksiin kuin bussit.

Kyseisen tien jälkeen aloitimme siirtymisen Sveitsiin. Navigaattorin ja kartan mukaan nopein tie olisi kahden autojunan avulla vuorien läpi, mutta valitsimme kiertotien, sillä sunnuntaina junat tuskin kulkisivat kovinkaan usein. Valinta oli sinänsä oikea, että junia ei tosiaan liiemmin näyttänyt kulkevan, mutta kiertotie olikin sitten vähän turhan jännittävä.

Kiertotie vei useamman vuoren kautta (kolme nousua ja laskua yli kahteen kilsaan/sta). Ei niissä muuten olisi ollut mitään kummempaa, mutta sää oli pilvinen ja vettä satoi pikkuisen. Kun päästiin lähemmäksi huippua, niin pilvet paljastuivat sumuksi, jossa oli näkyvyyttä 10m eteenpäin. Kaikenlisäksi näillä vuorilla ei näyttänyt olevan kaiteita. Noh, ajeltiin hiljaa. Sitten lämpötila alkoikin jo tippumaan ja sade muuttui loskaksi. Onneksi se suli heti tiehen osuessaan. Sitten tien vierusta alkoikin jo näyttämään jäätiköltä, sen verran mitä sitä nyt sumulta näki. Kaikkialla oli käytännössä ihan valkoista. Nyt ei enää ollut hauskaa, varsinkin kun tie nousi koko ajan korkeammalle. Kyllä se sitten lopulta lähti laskemaan ja päästiin hengissä alas. Paikallisia autoja tuli kyllä silloin tällöin vastaan, joten kai tämä oli ihan normimeininkiä, vaikka vähän pisti jännittämään.

Ensimmäisen vuoren jälkeen olo oli "huh, vielä elossa! ei enää koskaan uudestaan!". Noh, mitäpä paljastuu sumun hävittyä, seuraava vuori. Tässä vaiheessa katseltiin karttaa ja todettiin, ettei ole mitään järkeä enää kääntyä takaisin, joten uudestaan vaan kipuamaan. Tämä vuori nousikin sitten vielä korkeammalle ja oli vielä jännittävämpi. Siitäkin selvittiin ajamalla erityisen hitaasti ja varovaisesti. Sumun hälvettyä paljastui jälleen uusi vuori. Tässä vaiheessa tuli kiroiltua pikkaisen ja harkittua yöpymistä laakson pohjalla, vaikka Interlakenista oli varattu jo hotellikin. Lähdimme kuitenkin ylittämään ja pysäytimme vuorelta laskevan paikallisasukin kysyäksemme onko tie ok. Kyllä se oli ja tästäkin selvittiin hengissä. Se olikin sitten viimeinen vuori ja loput matkasta oli ihan ok, vaikkakin sateista.

Nyt ollaan sitten nukuttu jo yksi yö Interlakenin budgethotellissamme, joka onkin oma lukunsa. Kyseessä on ikivanha puumurju, jossa lattioita myöten kaikki narisee. Ikkunat ovat mallia 1800-luku ja ovat tiivistyksen osalta olemattomat. Täällä sisällä on n. 10 astetta, joten hikoilemaan ei ainakaan pääse. Onneksi peitot ovat paksut joten yö nukuttiin kyllä ihan hyvin. Omaa vessaa ei ole ja mainostettu ilmainen langaton nettiyhteys toimii vain tietyissä huoneen nurkissa ja lattianrajassa. Tämä oli kyllä kaupungin halvin (kuitenkin aika kallis esim saksan ja itävallan hintoihin verrattuna), joten jotain tällaista osattiin aavistaa. Ei tosin ihan näin radikaalia. Täällä ollaan siis vielä kaksi yötä, joista viimeisenä Krisse ja Pasikin tulevat seuraksemme tullessaan Monacosta. Heillä on ainakin vähän kontrastia majoituksissa Monacon ökyhotellin jälkeen.

Tämä päivä vaikuttaa aika sateiselta ja lähdemmekin tästä pikkuhiljaa katselemaan mitä kivaa sadepäivän tekemistä Interlakenista löytyy. Junailu 4km korkean vuoren huipulle oli suunnitelmissa, mutta se maksaakin 200€/nuppi joten se saa jäädä väliin, onhan niitä vuoria jo nähtykin.

//Edvin

Sijainti: Interlaken, Sveitsi

Italia, osa 1

2009-06-20T21:08:00.006+02:00

Hei taas!

Tänään ylitimme rajan Italiaan ja täällä olemmekin sitten olleet koko päivän. Aamulla herättyämme olimme hieman närkästyneitä säästä, joka näytti pilviseltä ja kostealta, kuten eilenkin. Lähdimme kuitenkin ajamaan kohti Italiaa ja huomasimme, että edessä on kirkas sininen taivas. Päivän tavoitteena oli syödä italialaisia ruokia ja nähdä hienoja maisemia. Lähdimme ajamaan SS48:aa, eli dolomiittitietä (Dolomiitit ovat siis Italian alpit).

Ajettuamme vähän matkaa tietä alkoi tulla vastaan vanhoja kilpa-autoja jostain 30-60 -luvuilta. Siellä oli menossa joku museoautojen kokoontumisajo/kisa. Ihan ensimmäisenä tuli punainen vanha Ferrari, mallia en osaa sanoa, mutta jos se oli aito niin ei sellaista taida alle miljoonalla saada. Arvokasta kalustoa oli sen verran, että niillä oli ihan poliisisaattue; sekä Poliziaa, että Carabinieriä (Italiassa on useaa eri "lajia" poliiseja). Osa kilpailijoista tuntui olevan ihan sunnuntaiajelulla ja toiset ajoivat ihan tosissaan. Piti ajella hyvin varovaisesti, sillä en halunnut kolariin minkään miljoonapelin kanssa Italian vuoristossa.

Jatkoimme matkaa monen pikkukylän läpi ja maisemat olivat erittäin komeat. Vähän väliä noustiin pariin tuhanteen metriin ja sitten laskettiin taas alas tuhanteen. Moottoripyöräilijöitä oli erittäin paljon liikenteessä ja isoissa ryppäissä. Useimmat ajoivat ihan fiksusti (vaikkakin ohitellen koko ajan), mutta tuli siellä muutama kaistapääkin vastaan keskellä tietä mutkassa yms kivaa. Mitään ei kuitenkaan käynyt ja päätin, että jos hankin joskus moottoripyörän, niin täytyy tulla tänne ajelemaan. Elssikin lupautui tulemaan sitten joskus keski-ikäisenä. Sitä se vielä katuu joku päivä, enää 15v...

Kellon tultua yksi päätimme aloittaa päivän kulinaristisen osuuden Arabban kylässä. Sieltä löytyi pizzeria, sinne siis. Olin kuullut etukäteen, etteivät Italialaiset turhaan pilaa pizzojaan täytteillä ja tottahan se oli. Useimmissa pizzoissa oli vain kolme täytettä, tomaatti ja juusto mukaanlukien. Itse söin pizzan ilmakuivatulla kinkulla ja olihan se ihan maukasta. Jotain "perinteistä" kinkku-ananasta olisi ollut kiva maistaa Italialaisittain tehtynä, mutta sehän on Italialaisten mielestä pyhäinhäväistys tunkea jotain ananasta pizzaan. Elssillä oli joku kinkku-herkkusieni-jokumuu pizza, joka näytti sekin kelpaavan.

Pizzan jälkeen jatkoimme matkaa kunnes saavuimme Passo Pordoi -nimiselle levähdyspaikalle. Siellä oli komeat näköalat ja köysiratayhteys kolmen kilometrin korkeuteen. Kun purkauduimme autosta joku Italialainen hemmo tuli pyytämään lahjoitusta huumeiden vastaiseen työhön - suomeksi! Suomalaisia turisteja täällä ei näy juuri yhtään (viimeinen näkyi jossain Saksan puolivälissä moottoritiellä), joten se yllätti hiukan. Ruotsalaisia on kyllä näkynyt muutamia ja hollantilaisia tosi paljon, saksalaisista nyt puhumattakaan. Vähän kyllä ihmetyttää kun maa vaihtuu Italiaksi mutta kaikissa kylteissä on kuitenkin kaikki ensin saksaksi jne.

Nousimme siis äsken mainitulla köysiradalla vuoren päälle ja se kyllä kannatti. Maisemat olivat huikeat ja poikkesivat aika paljon aikasemmista vuorista. Siinä missä Innsbruckin reilun kahden kilsan vuori oli hyvin vehreä niin tämä oli aivan kivinen ja luminen. Aika karu siis, mutta oli kyllä hieno kokemus. Huipulla ei ihme kyllä edes tuullut juurikaan, mikä oli ihan mukavaa. Muuten ei olisi uskaltanut mennä kovin lähelle reunoja.

Vuorella käymisen jälkeen ajoimme mutkapätkän loppuun ja otimme suunnaksi Trenton kaupungin, jossa olemme tänään yötä. Hotellien hintataso on selvästi Itävaltaa korkeampi ja halusimme vähän vaihtelua viime päivien maakuntamatkailuun joten tulimme tänne kaupunkiin. Kävimme äsken vetämässä pastat naamariin (ihan jees) ja kohta tutimaan. Huomenna on tiedossa kansallispuistovisiitti, yksi tunnettu mutkatie ja siirtyminen Sveitsiin. Ainakin jos on hyvä sää, muuten täytyy keksiä jotain muuta. Arrivederci!

//Edvin

Sijainti:

View Larger Map

Tänään olimme pilvessä ja sitten linnassa

2009-06-19T20:50:00.004+02:00

Juhannuksen kunniaksi- Mutta täysin laillisesti ja olemme edelleen Itävallassa, eikä Amsterdamissa.

Aamun ensimmäinen kohde oli Eisriesenwelt, maailman suurin jääluola Salzburgin eteläpuolella. Luola itsessään on 42 kilometriä pitkä, mutta turistikierroksella lampsittiin luolaan noin kilometrin verran. Jääluola oli siis iso kallioluola erään vuoren sisässä, minne on joskus valunut vettä ja sitten jäätynyt erilaisiksi muodostelmiksi. Luolan sisäänkäynti oli jossain 1700 metrin korkeudessa. Sinne ajettiin ensin supermutkatietä, käveltiin, mentiin hissivaunulla ja taas käveltiin.

Luolassahan oli tietty kylmä, mutta vaikutti vähän siltä, että asiaa dramatisoitiin tarpeettomasti. Siellä oli tuhat ja sata kylttiä, että pitää olla kunnolla päällä jne. Kun Mr Opas sananmukaisesti tempaisi oven auki, sieltä iski järkky puhuri vasten kasvoja suunnilleen pohjoisnavan malliin. Loppujen lopuksi siellä luolassa ei nyt sitten ollutkaan niin kylmä, mulla oli fleecetakki, farkut ja sormikkaat enkä palellut :) Edvinillä tais olla vähän kylmä, kun sillä ei ollut hanskoja eikä kunnon takkia vaan huppari (don't tell mama).

Monilla muilla ihmisillä ei ollut asiat yhtä hyvin. Yksi latvialaissetä oli siellä sortseissa ja se näytti aika kärsivältä. Yks pariskunta taas näytti pukeutuneen kuin Grönlannin talvilomalle, pipot ja kaulaliinat jne, mutta kierroksen loputtua ne päivitteli suureen ääneen, että olipas tosi kylmä ja luojan kiitos päästiin ulos.. Ehkä ne näki jäätä ekaa kertaa elämässään.

Jääluolasta ulosastuessa huomattiin, että olemme pilvessä. Pilvet olivat samalla korkeudella kuin me; näkyvyys oli huono ja tuntui sateelta, tosi kosteaa siis. Alhaalla sitten satoi oikeasti ja vuorenhuiput olivat hävinneet näkyvistä. Alunperin meidän piti mennä Hohe Taeurn -kansallispuistoon vuorikiipeilemään, mutta siitä
suunnitelmasta luovuttiin, kun ei oltais kuitenkaan nähty mitään vuoria tai ylhäältä maisemia. Ja suurimman osan ajasta oisi lisäksi satanut.

Jääluolan juurella kävimme linnassa. Se oli kohtuu pieni "Turunlinna-henkinen" sotalinna. Linna sinänsä oli kyllä ihan söpö, mutta siinä oli selkeä rahastuksen maku. Sisäänpääsymaksu oli 14 euroa per nuppi. Siihen kuului sekä kyyti hissivaunulla linnaan ja takaisin sekä opastus ja sisäänpääsy museoon. Ylhäällä sitten selvisi, että seuraava opastus menee yli tunnin päästä eikä museoon pääse muuten kuin opastetun kierroksen mukana. Ei me sitten viitsitty jäädä odottamaan sitä opaskierrosta vaan tutkittiin linnaa itsenäisesti ja oltiin närkästyneitä niiden hinnoittelusta.

Nyt vietään siis juhannusta itävaltaan sovellettuna. Kukaan muu täällä ei tunnu piittaavan jussista lainkaan, joten meillä on yksityinen juhannus. Eli syödään parmankinkkua (koska Italia alkaa noin 25 km päästä) ja juodaan itävaltalaista olutta. Tai siis minä juon olutta, Edvinillä on jotain limuviinaa tuossa. Se ei enää juo olutta, kun mun piti eilen juoda salaa sen kalja loppuun, ettei majatalotäti olisi järkyttynyt lisää, kun se henkäisi kauhuissaan jo silloin kun mä tilasin enemmän kaljaa kuin Edvin.

Ja kaupoista - sikäli kun niitä nyt sattuu löytämään niitten käsittämättömien aukiolojen puitteissa - ei yllättäen löytynyt kertakäyttögrillejä. Sen sijaan halkoja oli kyllä myynnissä :D Joten grillaus jäi nyt sitten väliin. Toisaalta ulkona sataa edelleen suunnilleen kaatamalla, joten melkoista sissihenkeä stidien raaapiminen tuolla olisi osoittanut. Ja paikalliset oisi taas pitäneet meitä kaheleina. Mutta sehän ei vissiin oisi mitään uutta.

Nyt meillä on taas joku perinteinen majatalo gasthof, Edvin meinasi eka ettei me voida tulla tänne, kun täällä ei ole WLANia, mutta kun ei alkanut löytyä muita majapaikkoja, niin se muutti mielensä. Rasittavaa tuollainen netti- ja kännykkäriippuvuus... Mä en tajua miksi se ei voi vain lomailla. Mutta kai se sitten on sen tapa lomailla. Mä kirjoitan postikortteja kaikille ja se kirjoittaa blogia ja irkkaa tai lähettelee tekstiviestejä. Outo tyyppi (Inzvinite babuska Lena, mutta kyllä se on) :D

Pilvinen vuori.

Näkymää jääluolan suulta.

Juna jolla läpäisimme vuoren.

Elssi

Palloilua Innsbruckin seudulla

2009-06-19T20:40:00.003+02:00

Tervehdys,

Kirjoitan tätä nyt Bad Gasteinin (Itävallassa) liepeillä autojunajonossa. Eteen tuli iso vuori, jonka voi kiertää vain ajamalla kansallispuiston läpi, joka maksaa n. 30 euroa eikä pilvisen sään takia tule kyseeseen, tai sitten ajamalla auton junan kyytiin ja menemällä sillä vuoren läpi. Eipä tällaistakaan tilannetta ole Suomessa tullut vastaan.

Eilen ei tullut päivitettyä blogia, sillä myöhästyimme eilisen majapaikan internetin aukioloajasta.

Eilinen päivä alkoi siten, että mentiin aivan hotellimme vieressä olevan vuorelle köysiratakopilla. Se oli aika mielenkiintoinen kokemus ja muistutti jotain huvipuistoajelua, kun koppi huojui välillä kivasti. Pääsimme sillä vähän yli kahden kilometrin korkeuteen. Vuoren huipullekin olisi päässyt patikoimalla, mutta se kestää opastekyltin mukaan kolme tuntia, joten se sai jäädä väliin.

Jatkan kirjoittamista junan sisällä. Takaisin eiliseen, vuoriretken jälkeen lähdimme tutustumaan Innsbruckin alppieläintarhaan. Siellä näimme lumivuohia, jotain pukkeja, villisikoja, hirviä, karhuja yms. Korkeasaareen verrattuna eläintarha oli melko pieni.

Eläintarhan jälkeen jalkauduimme Innsbruckin keskustaan, jossa kävimme syömässä ja etsimässä paremmin auringolta suojaavia vaatteita. Itse söin matkani toisen Wieninleikkeen, joka oli todella maukas. Elssi söi jotain paprikakanaa itävaltalaisella nuudelilla ja piti siitä. Täällä kävi nolo etikettivirhe, kun kommunikaatio-ongelman takia tippi jäi antamatta tarjoilijalle ja se tuhahti närkästyneenä. Anteeksi jos luet tätä, tosin tuskinpa vaan...

Saatuamme tarpeeksi Innsbruckista, päätimme lähteä ajelemaan kohti Euroopan suurinta vesiputousta Krimmler Wasserfallia. Tie sinne oli varsin komea ja mutkainen. Tie kulki parissa kilometrissä, sieltä tuli otettua hieman kuviakin. Jalkauduimme vesiputouksen juurelle, jossa oli yllättäen kosteaa ja kylmää. Hieno oli sekin, ylemmäskin olisi voinut kiivetä, ellei kello olisi ollut niin paljon ja jalat jo valmiiksi kipeät kävelemisestä.

Vesiputouksen jälkeen rupesimme etsimään auki olevaa kauppaa (kello oli hieman yli 18) ja se osoittautuikin haasteelliseksi. Paikalliset eivät ilmeisesti katso nähtävyyksiä, syö tai edes kuse kello 18 jälkeen, sillä ihan kaikki menee silloin kiinni, vessoja myöten. Ainoastaan suuremmissa kaupungeissa etniset kebab- yms ravintolat ovat auki iltamyöhään.

Löydettyämme vihdoinkin kaupan aloimme etsimään majapaikkaa. Mukava gasthof löytyikin St. Veit im Pongau -nimisestä pikkukylästä. Henkilökunta oli hyvin lämminhenkistä ja olimme ainoat vieraat, joten oli käytännössä pakko mennä vielä ulos terassille syömään ja juomaan. Yritin taas opettaa itseäni juomaan kaljaa, mutta huonolla menestyksellä. Jatkossa pitää muistaa, että aiheutamme vähemmän kummastusta jos minä tilaan kokiksen ja Elssi kaljan, kuin jos minä tilaan pienen kaljan, enkä juo sitä loppuun ja Elssi tilaa ison. Majatalo oli mukava ja näkymät partsilta totuttuun tapaan mahtavat. Luulimme ensin, että maaseudulla on reilusti halvempaa, kun hinnaksi ilmoitettiin 35€/yö, mutta se olikin hengeltä. Silti ihan kohtuuhintainen.

Tästä päivästä saakin sitten Elssi kertoa seuraavaksi.

Näköala vuorelta, jonne menimme köysiradalla.

Ein steinbock.

Vesiputouksen juurelta.

//Edvin

Sijainti: Thal-Aue, ihan Italian rajan lähellä

Näköalapäivä

2009-06-17T23:12:00.005+02:00

Tänään olemme katselleet vuoria ja komeita alppimaisemia. Aloitimme päivän huristelemalla pois Münchenistä kohti Spitzingsee:tä, josta BMW Route Dynamics alkaa. Perille päästessämme tuli melkoinen kulttuurishokki, sillä vuoristotiet ja maisemat olivat jotain aivan muuta kuin mihin on tottunut.

Sieltä jatkoimme sitten BMW-reittiä takaperin usean hienon alppikylän läpi. Kävimme myös ajamassa pätkän jotain vanhaa kilparataa (maksullinen tie), jonka päädyssä oli näköalapaikka ja patikkareittejä.

Tämän jälkeen jatkoimme vielä reittiä muutaman etapin verran kunnes huomasimme kellon olevan jo aika paljon. Suuntasimme siis Neuschwansteinin linnalle. Kyseinen pytinki on varsinainen "satulinna" ja siitä onkin mm. Disneyworld ottanut mallia.

Linnalle saavuttuamme huomasimme, että kesäloma on alkanut hyvin perinteisissä merkeissä, sillä olemme kummatkin palaneet auringossa. Onneksi vain vähän. Ei sitä taas tajunnut suojautua kun tuntui siltä, että on ollut autossa koko päivän.

Linna oli kyllä ihan hieno, mutta valitettavasti se komein puoli oli julkisivuremontissa. Sisälle linnaan emme pyrkineet, koska se maksoi aika paljon ja seuraava kierros olisi alkanut vasta tunnin päästä. Samalta kai ne kaikki sisältä näyttää...

Linnan jälkeen päätimme lähteä hotelliimme Innsbruckiin, Itävaltaan. Matkaa ei ollut kuin 100km, mutta menihän siinä aikansa vuoristoteitä ajellessa, kun välillä oli edessä pitkää rekkaa ja traktoria tukkikuormalla yms kivaa. Ohituspaikkoja ei ollut kauheasti ja mäet hyvin jyrkkiä. Rekat kyllä ajelivat paikalliseen tapaan aika haipakkaa, niiden takia ei kauheasti tarvinnut jarruttaa. Paikalliset henkilöautoilijat eivät olleet pahemmin nopeusrajoituksista kuulleetkaan.

Hotellimme täällä Innsbruckissa on vuorilla, hieman kauempana keskustasta. Maisemat ovat ihan komeat ja vieressämme on joku talviolympialaisista tuttu kelkkarata-putki-hässäkkä, mikä lie. Paljon on kaikkea olympialaisiin viittavaa kaupungissa, vaikka niistä taitaa olla jo vähän aikaa. Harmi, ettemme tajunneet ostaa mitään eväitä alhaalta kaupungista, enää sinne ei jaksa lähteä.

Sellaista tällä erää, huomenna olisi luvassa paikallisten nähtävyyksien ihmettelyä (alppieläintarha yms) ja siirtyminen Salzburgiin.

Maisemakuvaa Wallbergiltä.

Iso kivi.

Linna paketissa.

//Edvin

Sijainti:

View Larger Map

Museokierroksen jälkipyykki

2009-06-16T21:59:00.003+02:00

Tjoo... Edvin meni vihdoinkin pesemään jalkojaan ja mun pitää kuulemma sillä aikaa kertoa teille, mitä meille kuuluu.

Kuten Edvin jo mainitsikin, ollaan tosiaan Münchenissä ja kierretty kaupunkia urakalla. Tänään ollaan kävelty varmaan 9 tuntia yhteensä, siitä suurin osa kylläkin sisällä VALTAVAN kokoisissa museoissa. Sitten piti luovuttaa, kun jalat alkoi väsyä. Edvin tosin aloitti jo tämän päivän rakko jalassaan. Ironista, mutta totta näin kävi jo ennen kuin varsinainen vaellusosuus retkestä ehti alkaa. Syynä siis se, että se ajoi eilen tänne jotain 850 kilsaa iloisena motareiden vapaista nopeuksista ja sai sitten rakon kaasujalan kantapäähän :D

Päivän yllätys on ollut, että BMW-landiassa meni vaan 2,5 tuntia. Henk.koht. olin kuvitellut, että seuralaiseni päättäisi jäädä sinne koko päiväksi. Alunperin mä suunnittelin, että meen itse eläintarhaan tai jonnekin, jos/KUN se viihtyy siellä minun kyllästymiseeen asti. Mutta eipäs sitten tarvinnutkaan lähteä evakkoon sieltä - mikä on siinä mielessä tietty hyvä, kun München on kuulemma Saksan kallein ostoskaupunki. Mikä varmaankin pitää paikkansa, koska ei olla nähty kuin erilaisia varsin hintavan näköisiä erikoisliikkeitä. Yhessäkin putiikissa oli varmaan satoja erilaisia kravatteja, hinnat 70-200 euroa/kpl. Siinä olikin sitten lappu ovessa, että heillä ei ole ketään myymälässä päivystämässä tyhjän panttina, jos haluaa ostaa jotain, pitää eka tilata sinne myyjä puhelinsoitolla.

Huomenna ois tarkoitus lähteä seikkailemaan kohti Itävaltaa. Ihan aluksi otetaan matkan toinen BMW-kohde, jonkun bemaristiunionin "virallinen" dynaaminen ajoreitti. Edvinin mielestä se on ehdottomasti koettava.. Oma ehdotukseni oli maisemareitti, mutta sitten me päätettiin yhdistää näkemyksemme ja lopputulos tästä projektista selviää sitten huomenna. Todennäköisesti poukkoillaan edestakaisin ympäri Etelä-Saksaa. Mutta mehän ollaan lomalla, joten ei sen niin väliä :) Eilenkin katteltiin koko päivä söpöjä saksalaisia pikkukyliä korkeakattoisine taloineen ja viinitarhoineen, vaikkei poistuttu autosta muuten kuin syömään huoltoasemavoileipiä.

Ikävää on mielestäni tällä hetkellä ainoastaan se, että München on liki ainoita kaupunkeja koko reissun varrella, joissa Lonely Planetin (Elssin kaikkitietävä Matkanteon jumala, heh) mukaan on itsepalvelupesula. Tossa se nyt ois, toisella puolella katua. Eikä meillä ole vielä käytännössä mitään pestävää, kun ollaan oltu vasta 2 päivää reissussa. Pöh.

Elssi

Münchenin museokierros

2009-06-16T21:49:00.002+02:00

Tänään oli tekniikka- ja auto-aiheinen päivä. Aloitettiin käymällä Deutsche Museumissa, jossa oli merenkäynti ja ilmailunäyttely normaalin tiedenäyttelyn lisäksi. Vasta paikan päällä selvisi, ettei siellä ole mitään autoihin liittyvää, vaan ne olivat omassa museossaan kauempana. Deutsche Museumissa oli paljon katsottavaa, jopa liikaa, eikä kaikkeen sitten jaksanut syventyä. Se oli selvästi koululaisten mieleen, sillä niitä siellä riitti.

Seuraavaksi mentiin sitten metrolla (on muuten toimiva ja kohtuuhintainen täällä Münchenissä) BMW-mestoille. Eli ensin BMW Welttiin joka on semmonen hieno iso lasipalatsi, mutta sisällöltään aika tylsä. Siellä on alue, missä uudet BMW:t luovutetaan onnellisille ostajilleen, muuten koko pytinki on lähinnä pr-hehkutusta.

Siitä olikin vain lyhyt kävelymatka sillan yli BMW Museumiin, joka olikin sitten paljon mielenkiintoisempi. Siellä oli esillä kaikki kiinnostavimmat mallit ja moottorit yms. Matkamuistomyymälä tosin oli pettymys, siellä oli lähinnä jotain kalliita design-kirjoja ja postikortteja.

Tehdaskierros jäi valitettavasti väliin, koska ei ollut sopivaa ryhmää, mihin olisi voinut liittyä.

Tämän jälkeen oli tarkoitus mennä Tutankhamon-näyttelyyn, mutta jätettiin se väliin kalliiden lippujen takia ja koska Berliinissäkin on Egypti-näyttely.

Tämän jälkeen mentiin sitten vielä toiseen Deutsche Museumiin katsomaan väliin jäänyttä ajopeli-näyttelyä. Siellä riitti taas ihmeteltävää vaikka kuinka paljon ja sitä voikin kyllä suositella lämpimästi.

Sen jälkeen sitten pihvin kautta takaisin hotellille jalkoja lepuuttamaan. Pihvi oli ihan ok, mutta olisin odottanut parempaa. Tosin oli ehkä vähän huonosti valittu ravintola.

2002 BMW Museumissa.

1srj BMW Weltin edessä.

//Edvin

Sijainti: Sama kuin eilen

Huristelu Saksan halki

2009-06-15T22:39:00.003+02:00

Münchenissä ollaan ja kilsoja tuli tänään noin 900.

Laivan myöhästyminen söi meiltä kolme tuntia tehokasta matkustusaikaa, joten emme oikein ehtineet pysähtyä ihastelemaan nähtävyyksiä. Pysähdyimme vain pakollisia ruoka- ja wc-taukoja varten.

Paitsi, että 50km ennen määränpäätämme Müncheniä juutuimme paikalliseen ruuhkaan, eli Stauhun. Siinä madeltiin sitten noin tunnin ajan sellaista 5km:n matkaa. Navigaattorin TMC-ominaisuus (ruuhkatiedotukset, ei toimi Suomessa) osoittautui ihan käteväksi, kunhan vain muistaa ensin vain laittaa sen päälle.

Muuten ei oikein tapahtunut mitään erikoista. Puolet matkasta satoi, mutta ei siitä autobaanalta muutenkaan oikein mitään maisemia nähnyt.

Eine kleine Stau.

//Edvin

Sijainti:

View Larger Map

Yhä satamassa...

2009-06-13T21:40:00.000+02:00

...mutta ollaan sentään jo laivassa. Ei meillä sit vissiin ollukkaan kiire laivaan, sillä se seisoo yhä satamassa vaikka sen olisi pitänyt lähteä jo 2h sitten. Tosin tämä matka kestää aikataulun mukaan 36h, kun taas Krisse tulee ensi viikolla saman matkan 22 tunnissa, joten on kai tässä varaa myöhästellä. Hytti vaihtui jostain syystä luokkaa tilattua parempaan ja täällä on jopa tv! Laiva on muutenkin huomattavasti hienompi kuin se Superfast, jolla matkustin muutama vuosi sitten. //Edvin

Satamassa odottelua

2009-06-13T18:34:00.002+02:00

Noniin, satamassa ollaan ja ei me ainakaan liian aikaisin lähdetty. Virallinen lähtöselvityksen sulkeutumisaika meni jo, mutta kai me päästään kyytiin, kun liput ovat maksettu aikoja sitten.

Matkailuautomme jonossa luukulle.

T minus 4 hours

2009-06-13T12:59:00.006+02:00

Lähtö on jo ihan kohta ja pakkaaminen on täydessä vauhdissa. Alkaa jo vähän jänskättää ja monta päivää vaivannut "nyt olen kyllä unohtanut jotain"-tunne vahvistuu koko ajan.

Tuon verran sitä tavaraa sitten suunnilleen kertyi, yllättävän vähällä päästiin. Tuosta puuttuu ainoastaan kylmälaukku.

Laiva (M/S Nordlink) lähtee Vuosaaresta 20.30 (lähtöselvitys suljetaan 19.30). Täältä ei ole kauhean pitkä ajomatka sinne, mutta pitää varmaan silti lähteä jo klo 18. Perillä Travemündessä ollaan maanantaina aamukahdeksalta. Sunnuntai menee varmaan pääasiassa nukkuessa ja lueskellessa (Elssi otti pikalukijana mukaan n. 1500 täyteen ahdettua sivua kirjallisuutta, mulle riittää 200 sivua).

On se nykytekniikka ihmeellistä, laivan etenemistä voi seurata livenä täältä.

// Edvin

Sijainti: Yhä kotona

TJ3 lähtöön, reissun valmistelua

2009-06-10T21:05:00.006+02:00

Reissublogi on täten korkattu. Paljon odotettu matka lähestyy uhkaavasti. Uhkaavasti siksi, että valmisteluja tuntuu riittävän loputtomiin. Tehtävälista on kuitenkin yllättävän lyhyt, kai nyt vaan tuntuu kiireiseltä...

Matkailuauto on nyt käytännössä valmis matkaa varten, enää puuttuu sisustan imurointi. Auto on siis huollettu, varusteltu ja ilmastointikin toimii taas. Ihan kaikkia autoa vaivaavia asioita en saa kuntoon ennen matkaa, mutta ne eivät estä turvallista matkantekoa. Mikäli aikataulu antaa periksi, voisin viedä auton jollekin pajalle sen synnyinseudulle päiväksi. Siellä pitäisi ainakin olla ammattitaitoa ja vähän huokeammat hinnatkin.

Oikeastaan suurimmat asiat mitä enään pitää tehdä on vähän varusteiden shoppailu, matkamusiikin kerääminen, pyykin pesu, kassien pakkaaminen ja auton lastaaminen.

Täytyykin mennä hoitamaan pari juttua, mitkä tuli mieleen..

//Edvin

Sijainti: Kotona