Tultiin itseasiassa jo eilen (torstaina) illalla. Loppumatkasta nyt ei ole kauheasti sanottavaa. Malmön jälkeen ajeltiin n. 600km Tukholmaan. Saavuimme joskus viiden aikaan iltapäivällä Tukholmaan, joten menimme vielä keskustaan kirjaostoksille ja syömään, ennen kuin kotiuduimme jälleen Formula 1 halpishotelliin.
Nyt täytyy pistää muistiin, ettei enää koskaan tonne F1:een. On se vaan niin kuppanen.. Ei ilmastointia joten aivan pirun kuuma kesällä, ikkunaa voi tietysti pitää auki mutta vieressä on motari joten sitten ei saa metelin ja lämmön takia unta. Yhteiset vessat ja suihkut ja nekin ovat lähempänä bajamajaa kuin laivahytin loistokasta vessaa. Eikä se edes ollut kuin n. kympin halvempi kuin halpa hotelli Hotels.comin kautta. Noh, saatiin me kai pari tuntia nukuttua, sitten siirryttiin satamaan laivajonoon ja nukuttiin lisää laivassa.
Yhteenvetona reissu oli hauska. Saatetaan ehkä vielä kirjottaa joku pidempi yhteenveto, tai sitten ei.
//Edvin
perjantai 1. heinäkuuta 2011
tiistai 28. kesäkuuta 2011
Tanskan läpiajo
Hohhoijaa, tänään olemme ensimmäistä kertaa hotellissa, jossa osataan kirjoittaa nimi oikein. Saksankieliset eivät jostain syystä tajua että suomen kielen ö on ihan sama kuin heidän oma ö. Jostain syystä kirjoitus ei aina onnistu, vaikka lykkäisi passin malliksi nenän alle :D Nyt nököttelemme siis Skånessa (Malmössä). Toistaiseksi ollaan saatu ihan hyvin selvää ihmisten puheesta.
Tämän päivän matkustelu on hoidettu aika pitkälti vuoden 2009 reittiä pitkin; tulimme taas Lübeckin ohi Puttgardeniin ja siitä laivalla Tanskaan sille saarelle, jolla Kööpenhamina on. Ensi kerralla kun tulee asiaa tälle suunnalle (jos tulee), niin me kyllä ajetaan kaikki Tanskan saaret. Lauttamatka Saksasta Tanskaan kesti siis noin 45 minuuttia ja se maksoi 86 euroa!!!! Ihan vaan vertailun vuoksi kaikille tiedoksi, että paluulippumme Tukholmasta Turkuun maksoi auton kanssa 53 euroa (hinta ei sisällä ruokailuja) ja Helsinkiinkin olisi päässyt noin 75 eurolla (ei ollut tilaa enää halutulle päivälle). No se hyvä puoli tossa Saksa-Tanska lautassa oli, että viinakset oli halvempia kuin Ruotsinlaivalla, mutta aika tyyriistä silti moinen reissaaminen. Ei voi kuin ihmetellä, miten Tanskasta ja Ruotsista ihmiset viitsivät käydä Saksan puolella ostamassa kaljaa noilla hinnoilla... Laskimme laivamatkalla ajan kuluksi että kaljaa pitäisi oikeasti tuoda EU-maksimi 110 litraa per nuppi, jotta touhussa olisi edes jotain liiketaloudellista kannattavuuspohjaa. Ja harva sitä kaljaa niin paljon kai juo että 330 tölkkiä viitsii ostaa autotalliin pinottavaksi.
Kolme tanskalaissetää näyttää mallia viinarallaamisessa. Peräkärry täynnä Carlsbergiä ja auton perä maassa.
Kävimme vertailun vuoksi ruotsalaisessa ruokakaupassa. Se oli kyllä joku superkauppa, siellä oli vaikka mitä! Harmi kun Edvinillä oli niin kiire pois, itse olisin voinut viettää siellä vähän kauemminkin aikaa, kun muut nähtävyydet olivat jo kiinni. Samaten apteekit, niin tänään emme päässeet tuhoamaan hotellihuonetta jääpussilla. Hyvä sinänsä, että sotkettiin jääpussilla vaan hotellihuone. Aiemmin päivällä hakattiin edeltävää pikajääpussia kaupungilla lounasravintolamme terassilla. Jos se pussi olisi räjähtänyt samalla tavalla ympäriinsä ympärillä olevien ihmisten päälle, ihmisten ruoka-annoksiin jne, niin siinäpä olisi ollut sekasotkua kerrakseen...
Ruotsalainen kauppa oli siis varsin hieno. Saksassa suurin osa kaupoista on Lidlejä, Hohereita ja Aldeja. Nämä kolme on sisustukseltaan ja valikoimaltaan hyvin saman tyyppisiä, vaikka eivät olekaan samaa firmaa. Lidlissä on muutamia paikallisia lisäyksiä lukuun ottamatta tasan samat kamat kuin Suomen Lidleissäkin. Aldissa ja Hoherissa on vähän eri tuotteita, mutta hyvin saman tyyppisiä. Yhteistä noille kaikille on, että kaikki "herkut" myydään erilaisina monipakkauksina.Eli esimerkiksi jäätelöä tai suklaapatukoita ei voi ostaa yhtä kappaletta, vaan pitäisi ottaa joku perhepakkaus. Toinen silmiinpistävä yhtenäisyys on myymälöiden suht väljä sisustus ja matalat hyllyt. Näin ollen valikoima on melko suppea verrattuna "normaaleihin kauppoihin" (esim Spar, PennyMarkt). Hauska kansallinen erikoisuus saksalaisissa kaupoissa on rajaton valikoima hapankaalia eri muodoissa. Ehdoton kuningas oli hapankaalimehu, jota oli myynnissä eräässä kunnollisessa kaupassa. Samaten säilykemakkarat olivat varsin viehättäviä (vaikutti kyllä siltä että ne näyttivät kivemmilta kuin todellisuudessa maistuvat). Mutta saksalainen ruokakulttuurihan on vähän kummallista. Kuten myös huoltoasemaruokien hinnoittelu; jauhelihapihvit 5 e, juoma 3 e, perunat 5 e, kastike 3 e ja kasvikset 5 e, tekee normaalista lautasellisesta äkkiä 15-20 euroa.
Palataan kuitenkin kuluneen päivän ohjelmaan. Aamulla kävimme yöpaikkamme lähistöllä Bad Segebergissa tutustumassa Lepakkokeskukseen. Näimme lepakoita ja lisäksi talossa kerrottiin (enimmäkseen saksaksi) hyvin seikkaperäisesti lepakoiden elämästä. Lähistöllä sijaitsi luola, johon tulee kuulemma talvehtimaan lepakoita 100 km säteeltä ympäri Pohjois-Saksaa. Lepakot ovat siis horroksessa talven yli. Itse lepakot olivat kovin kiireisiä. Niitä oli vaikea katsella kun ne vaan singahtelivat pimeässä ympäriinsä hirmuista vauhtia. Välillä ne pysähtyivät johonkin istumaan ehkä puoleksi sekunniksi ja singahtivat sitten taas matkaan. Ihan mielenkiintoisia ne joka tapauksessa olivat, harmi vaan että materiaalista oli englanniksi alle 10 %, joten suurin osa informaatiosta jäi meiltä valitettavasti ymmärtämättä.
Tanskalais-saksalaiseen viinaralliin tutustuttuamme ajelimme Kööpenhaminaan. Tällä kertaa oltiin tosiaan niin fiksuja, että tultiin Ruotsin puolelle yöksi, kun Tanska on niin tajuttoman kallis paikka. Kävimme Kööpenhaminassa syömässä tanskalaisia voileipiä, joissa voi siis olla mitä tahansa kokonaisesta pihvistä lähtien eli voileipä vastaa periaatteessa ihan ateriaa. Valitsimme perinteisen voileipäravintolan, jonka listalla oli noin 250 voileipää. Ovella tarjoilija ilmoitti, että vauhtia töppösiin, keittiö suljetaan 5 min kuluttua (eli kello 16). Emme siis saaneet edes ruokalistoja, vaan saimme valita ruokamme ravintolan top 20 valikoimasta. Edvin tilasi jotain ihan sokkona ja oli aluksi hyvin huolissaan siitä, saako lopulta jotain mistä ei yhtään tykkää. Molemmat voileivät olivat kyllä ihan maukkaita, mutta kokemus jäi tarjoilijan kiirehtimisen takia vähän orvoksi, sillä olisin halunnut fiilistellä 250 leivän listan kanssa vähän aikaa. Yritimme kiertää ongelmaa etsimällä voileipäkeittokirjaa, mutta emme löytäneet edes kirjakauppaa.
Voileipien jälkeen kävimme kävelyllä Kööpenhaminan keskustassa ja vierailimme myös Tivolissa. Tivolialueen sisäänpääsymaksu oli tanskalaiseen tapaan kallista, reilun kympin per henkilö. Tivolialueella näytti olevan enimmäkseen kahviloita ja ravintoloita eikä niinkään huvipuistolaitteita. Toki huvilaitteitakin oli, mutta ravintoloita taisi olla kappalemääräisesti niitä enemmän. Jostain syystä tivolissa oli kuitenkin todella paljon ihmisiä, joilla ei näyttänyt olevan mitään kiinnostusta huvilaitteisiin, esimerkiksi isoja eläkeläisporukoita. Nurmikot olivat täynnä auringonottajia. Me kävimme vedessä ajavassa "kummitusjunassa". Ensin luulimme, että se on jonkinsortin vuoristorata, mutta lopuksi selvisi, että kummitusjunatalon katolla ajava systeemi onkin erillinen laite, eikä kummitusjuna.
Huomisen päivän ohjelmassa meillä on 640 kilometrin autoilu Tukholmaan, josta laivaamme itsemme kotiin. Katsotaan keritäänkö vielä illalla tutustua pääkaupungin nähtävyyksiin vai meneekö koko päivä matkustamiseen. Seuraava blogaus saattaa tulla vasta kun ollaan kotona.
-Elssi
Tämän päivän matkustelu on hoidettu aika pitkälti vuoden 2009 reittiä pitkin; tulimme taas Lübeckin ohi Puttgardeniin ja siitä laivalla Tanskaan sille saarelle, jolla Kööpenhamina on. Ensi kerralla kun tulee asiaa tälle suunnalle (jos tulee), niin me kyllä ajetaan kaikki Tanskan saaret. Lauttamatka Saksasta Tanskaan kesti siis noin 45 minuuttia ja se maksoi 86 euroa!!!! Ihan vaan vertailun vuoksi kaikille tiedoksi, että paluulippumme Tukholmasta Turkuun maksoi auton kanssa 53 euroa (hinta ei sisällä ruokailuja) ja Helsinkiinkin olisi päässyt noin 75 eurolla (ei ollut tilaa enää halutulle päivälle). No se hyvä puoli tossa Saksa-Tanska lautassa oli, että viinakset oli halvempia kuin Ruotsinlaivalla, mutta aika tyyriistä silti moinen reissaaminen. Ei voi kuin ihmetellä, miten Tanskasta ja Ruotsista ihmiset viitsivät käydä Saksan puolella ostamassa kaljaa noilla hinnoilla... Laskimme laivamatkalla ajan kuluksi että kaljaa pitäisi oikeasti tuoda EU-maksimi 110 litraa per nuppi, jotta touhussa olisi edes jotain liiketaloudellista kannattavuuspohjaa. Ja harva sitä kaljaa niin paljon kai juo että 330 tölkkiä viitsii ostaa autotalliin pinottavaksi.
Kolme tanskalaissetää näyttää mallia viinarallaamisessa. Peräkärry täynnä Carlsbergiä ja auton perä maassa.
Kävimme vertailun vuoksi ruotsalaisessa ruokakaupassa. Se oli kyllä joku superkauppa, siellä oli vaikka mitä! Harmi kun Edvinillä oli niin kiire pois, itse olisin voinut viettää siellä vähän kauemminkin aikaa, kun muut nähtävyydet olivat jo kiinni. Samaten apteekit, niin tänään emme päässeet tuhoamaan hotellihuonetta jääpussilla. Hyvä sinänsä, että sotkettiin jääpussilla vaan hotellihuone. Aiemmin päivällä hakattiin edeltävää pikajääpussia kaupungilla lounasravintolamme terassilla. Jos se pussi olisi räjähtänyt samalla tavalla ympäriinsä ympärillä olevien ihmisten päälle, ihmisten ruoka-annoksiin jne, niin siinäpä olisi ollut sekasotkua kerrakseen...
Ruotsalainen kauppa oli siis varsin hieno. Saksassa suurin osa kaupoista on Lidlejä, Hohereita ja Aldeja. Nämä kolme on sisustukseltaan ja valikoimaltaan hyvin saman tyyppisiä, vaikka eivät olekaan samaa firmaa. Lidlissä on muutamia paikallisia lisäyksiä lukuun ottamatta tasan samat kamat kuin Suomen Lidleissäkin. Aldissa ja Hoherissa on vähän eri tuotteita, mutta hyvin saman tyyppisiä. Yhteistä noille kaikille on, että kaikki "herkut" myydään erilaisina monipakkauksina.Eli esimerkiksi jäätelöä tai suklaapatukoita ei voi ostaa yhtä kappaletta, vaan pitäisi ottaa joku perhepakkaus. Toinen silmiinpistävä yhtenäisyys on myymälöiden suht väljä sisustus ja matalat hyllyt. Näin ollen valikoima on melko suppea verrattuna "normaaleihin kauppoihin" (esim Spar, PennyMarkt). Hauska kansallinen erikoisuus saksalaisissa kaupoissa on rajaton valikoima hapankaalia eri muodoissa. Ehdoton kuningas oli hapankaalimehu, jota oli myynnissä eräässä kunnollisessa kaupassa. Samaten säilykemakkarat olivat varsin viehättäviä (vaikutti kyllä siltä että ne näyttivät kivemmilta kuin todellisuudessa maistuvat). Mutta saksalainen ruokakulttuurihan on vähän kummallista. Kuten myös huoltoasemaruokien hinnoittelu; jauhelihapihvit 5 e, juoma 3 e, perunat 5 e, kastike 3 e ja kasvikset 5 e, tekee normaalista lautasellisesta äkkiä 15-20 euroa.
Palataan kuitenkin kuluneen päivän ohjelmaan. Aamulla kävimme yöpaikkamme lähistöllä Bad Segebergissa tutustumassa Lepakkokeskukseen. Näimme lepakoita ja lisäksi talossa kerrottiin (enimmäkseen saksaksi) hyvin seikkaperäisesti lepakoiden elämästä. Lähistöllä sijaitsi luola, johon tulee kuulemma talvehtimaan lepakoita 100 km säteeltä ympäri Pohjois-Saksaa. Lepakot ovat siis horroksessa talven yli. Itse lepakot olivat kovin kiireisiä. Niitä oli vaikea katsella kun ne vaan singahtelivat pimeässä ympäriinsä hirmuista vauhtia. Välillä ne pysähtyivät johonkin istumaan ehkä puoleksi sekunniksi ja singahtivat sitten taas matkaan. Ihan mielenkiintoisia ne joka tapauksessa olivat, harmi vaan että materiaalista oli englanniksi alle 10 %, joten suurin osa informaatiosta jäi meiltä valitettavasti ymmärtämättä.
Tanskalais-saksalaiseen viinaralliin tutustuttuamme ajelimme Kööpenhaminaan. Tällä kertaa oltiin tosiaan niin fiksuja, että tultiin Ruotsin puolelle yöksi, kun Tanska on niin tajuttoman kallis paikka. Kävimme Kööpenhaminassa syömässä tanskalaisia voileipiä, joissa voi siis olla mitä tahansa kokonaisesta pihvistä lähtien eli voileipä vastaa periaatteessa ihan ateriaa. Valitsimme perinteisen voileipäravintolan, jonka listalla oli noin 250 voileipää. Ovella tarjoilija ilmoitti, että vauhtia töppösiin, keittiö suljetaan 5 min kuluttua (eli kello 16). Emme siis saaneet edes ruokalistoja, vaan saimme valita ruokamme ravintolan top 20 valikoimasta. Edvin tilasi jotain ihan sokkona ja oli aluksi hyvin huolissaan siitä, saako lopulta jotain mistä ei yhtään tykkää. Molemmat voileivät olivat kyllä ihan maukkaita, mutta kokemus jäi tarjoilijan kiirehtimisen takia vähän orvoksi, sillä olisin halunnut fiilistellä 250 leivän listan kanssa vähän aikaa. Yritimme kiertää ongelmaa etsimällä voileipäkeittokirjaa, mutta emme löytäneet edes kirjakauppaa.
Voileipien jälkeen kävimme kävelyllä Kööpenhaminan keskustassa ja vierailimme myös Tivolissa. Tivolialueen sisäänpääsymaksu oli tanskalaiseen tapaan kallista, reilun kympin per henkilö. Tivolialueella näytti olevan enimmäkseen kahviloita ja ravintoloita eikä niinkään huvipuistolaitteita. Toki huvilaitteitakin oli, mutta ravintoloita taisi olla kappalemääräisesti niitä enemmän. Jostain syystä tivolissa oli kuitenkin todella paljon ihmisiä, joilla ei näyttänyt olevan mitään kiinnostusta huvilaitteisiin, esimerkiksi isoja eläkeläisporukoita. Nurmikot olivat täynnä auringonottajia. Me kävimme vedessä ajavassa "kummitusjunassa". Ensin luulimme, että se on jonkinsortin vuoristorata, mutta lopuksi selvisi, että kummitusjunatalon katolla ajava systeemi onkin erillinen laite, eikä kummitusjuna.
Huomisen päivän ohjelmassa meillä on 640 kilometrin autoilu Tukholmaan, josta laivaamme itsemme kotiin. Katsotaan keritäänkö vielä illalla tutustua pääkaupungin nähtävyyksiin vai meneekö koko päivä matkustamiseen. Seuraava blogaus saattaa tulla vasta kun ollaan kotona.
-Elssi
maanantai 27. kesäkuuta 2011
Hampuri, osa 2
Tämän päivän teemana oli siis katsella lisää Hampurin nähtävyyksiä. Herättyämme hieman epäilyttävällä seudulla sijainneelta hotellilta (ihan päärautatieaseman lähellä) lähdimme siirtämään autoa lähemmäksi päivän nähtäävyksiä. Hampurin paheellinen toimintahan (prostituutio) on tietysti tuolla kuuluisalla Reeperbahnin alueella, mutta sitä aluetta sanotaan myös turvalliseksi sillä siellä on runsaasti poliiseja. Rautatieaseman lähellä pyöri kyllä ihan yhtä lailla näitä vanhimman ammatin harjoittajia, kuten myös huumekauppiaita. Päivällä alue oli ihan ok, mutta illalla tämä toiminta heräsi henkiin. Vaan eipä se nyt pahemmin meitä hotellihuoneessamme haitannut ja tuota toimintaa oli itseasiassa ihan mielenkiintoista tarkkailla ikkunasta.
Noniin, takaisin tähän päivään. Ensimmäisenä mentiin pienoismallikokoelmaa katsomaan, Miniaturenwunderland. Sinne saikin eka jonotella puoli tuntia sisään, mutta jonotus kannatti. Siellä meni rattoisasti melkein pari tuntia pienoismalleja ihmetellen. Pienoismallimaisemia oli Saksasta, Itävallasta, Sveitsistä, Yhdysvalloista, Norjasta, Tanskasta ja Ruotsista (tosin esitteen mukaan Kiirunan kaivos on Suomessa). Siellä oli siis kaupunki- ja maalaismaisemia ja paljon pienoisrautateitä. Maisemissa oli hurjasti pieniä hauskoja yksityiskohtia joten niitä jaksoi katsella pitkään. Lisäksi oli esim festarit, jossa oli 20000 pikku-ukkoa yleisössä. Rahaa tämän kaiken rakentamiseen oli mennyt yli 200t euroa ja se onkin maailman isoin moinen. Erityisen hieno oli lentokenttä josta lähti ja jonne laskeutui tasaisin väliajoin eri koneita.
Tulipaloa sammuttelemassa.
Pikkuisia ruotsalaisia.
Hienoja yksityiskohtia.
Nudisteja alpeilla.
Festariyleisöä.
Pienoismallien jälkeen oli tarkoitus tarkistaa naapurissa ollut "Hamburg Dungeon", eli joku kauhukammari. Sinne oli kuitenkin pitkä jono koko ajan ja liputkin oli aika kalliita, joten se sai jäädä väliin. Tämän jälkeen lähdimme nilkuttelemaan hiljalleen kohti seuraavaa nähtävyyttä (Elssi loukkasi hieman jalkansa eilen, joten eteneminen on ollut vähän hitaampaa mutta huolellista). Ennen kuin pääsimme metroasemalle törmäsimme sataman kiertoajeluun veneellä. Näitä oli runsaasti tarjolla ja ihan laidasta laitaan. Oli perinteistä turistiajeluvenettä, pikakyytiä kumiveneessä isolla moottorilla ja kunnon istuimilla vöineen sekä isoja siipiratasaluksia (ei tosin höyrytoimisia). Tunnin kiertoajelulla kierrettiin kanavia ja Hampurin satamaa katsellen kalliita taloja ja sataman toimintaa (isoja rahtialuksia sekä telakoita joissa niitä tehtiin). Se oli ihan mukava tapa viettää tunti ja satamassa tuuli mukavasti (tänään on ollut aika kuuma päivä, +25c). Veneemme kapteeni selosti jatkuvasti Saksaksi, joten emme ymmärtäneet ihan kaikkea, mutta jotain kumminkin. Lisäksi veneessä oli itsepalvelujääkaappi, joten ei tarvinnut kuivin suin olla.
Tällä Hansa III:lla veneiltiin.
Tällaisia isoja laivoja katseltiin.
Veneilyn jälkeen olikin jo aika nälkä ja ajattelimme mennä Hard Rock Cafeen syömään, mutta se olikin rempassa. Koska aloimme olemaan jo aika lähellä niin päätimme lähteä jalan Reeperbahnille etsimään ruokaa. Sitä ei heti löytynytkään, kaikki raflat keskittyivät lähinnä korjaamaan/siivoamaan viime öisten turistien jälkiä. Löysimme kuitenkin lopulta sivukujalta italialaisen ravintolan ja vedettiin pastat naamariin. Ruoka oli ihan ok. Meillä oli suunnitelmissa ehtiä tänään kolmanteen Sealifeen (kahden edellisen yrityksen kariuduttua) joten lähdimme takaisin kohti auton sijaintia. Tässä vaiheessa olimme tosin jo ehtineet sen verran kauas parkkihallista, että saavuttuamme autolle totesimme, ettemme millään enää ehdi Sealifeen ennen sen sulkeutumista. Eipä siinä auttanut muu kuin ottaa suunta kohti Bad Oldesloeta, pientä kaupunkia hieman Hampurista pohjoiseen, jossa siis tämänöinen hotellimme on.
Naisilta pääsy kielletty (paitsi työntekijöiltä, selvästikin).
Levättyämme hetken täällä käytiin vielä tuolla kylillä syömässä pizzat iltapalaksi. Sattuipa tässä vielä pieni haverikin. Ostimme apteekista tuollaisen pikajääpussin Elssin polvea varten, mutta se oli kai sittenkin joku pilailutarvike. Ohje käski puristamaan pussia, kuten yleensä, mutta puristettaessa se räjähti ja sotki lakanat, seinän ja verhot ikävällä ruskealla mömmöllä. Noh, onneksi tuo näyttäisi irtoavan aika helposti eikä hotellin henkilökuntakaan pahastunut liiemmin haverista. Huomenna huristellaan sitten aamulla ihmettelemään lepakoita, shoppaillaan vähän juomia Puttgardenissa ja ajellaan Köpikseen ihmettelemään. Koska tiedämme ennestään Tanskan olevan vähän ikävä maa, jatkamme huomenna vielä illalla Ruotsin puolelle yöksi.
//Edvin
Noniin, takaisin tähän päivään. Ensimmäisenä mentiin pienoismallikokoelmaa katsomaan, Miniaturenwunderland. Sinne saikin eka jonotella puoli tuntia sisään, mutta jonotus kannatti. Siellä meni rattoisasti melkein pari tuntia pienoismalleja ihmetellen. Pienoismallimaisemia oli Saksasta, Itävallasta, Sveitsistä, Yhdysvalloista, Norjasta, Tanskasta ja Ruotsista (tosin esitteen mukaan Kiirunan kaivos on Suomessa). Siellä oli siis kaupunki- ja maalaismaisemia ja paljon pienoisrautateitä. Maisemissa oli hurjasti pieniä hauskoja yksityiskohtia joten niitä jaksoi katsella pitkään. Lisäksi oli esim festarit, jossa oli 20000 pikku-ukkoa yleisössä. Rahaa tämän kaiken rakentamiseen oli mennyt yli 200t euroa ja se onkin maailman isoin moinen. Erityisen hieno oli lentokenttä josta lähti ja jonne laskeutui tasaisin väliajoin eri koneita.
Tulipaloa sammuttelemassa.
Pikkuisia ruotsalaisia.
Hienoja yksityiskohtia.
Nudisteja alpeilla.
Festariyleisöä.
Pienoismallien jälkeen oli tarkoitus tarkistaa naapurissa ollut "Hamburg Dungeon", eli joku kauhukammari. Sinne oli kuitenkin pitkä jono koko ajan ja liputkin oli aika kalliita, joten se sai jäädä väliin. Tämän jälkeen lähdimme nilkuttelemaan hiljalleen kohti seuraavaa nähtävyyttä (Elssi loukkasi hieman jalkansa eilen, joten eteneminen on ollut vähän hitaampaa mutta huolellista). Ennen kuin pääsimme metroasemalle törmäsimme sataman kiertoajeluun veneellä. Näitä oli runsaasti tarjolla ja ihan laidasta laitaan. Oli perinteistä turistiajeluvenettä, pikakyytiä kumiveneessä isolla moottorilla ja kunnon istuimilla vöineen sekä isoja siipiratasaluksia (ei tosin höyrytoimisia). Tunnin kiertoajelulla kierrettiin kanavia ja Hampurin satamaa katsellen kalliita taloja ja sataman toimintaa (isoja rahtialuksia sekä telakoita joissa niitä tehtiin). Se oli ihan mukava tapa viettää tunti ja satamassa tuuli mukavasti (tänään on ollut aika kuuma päivä, +25c). Veneemme kapteeni selosti jatkuvasti Saksaksi, joten emme ymmärtäneet ihan kaikkea, mutta jotain kumminkin. Lisäksi veneessä oli itsepalvelujääkaappi, joten ei tarvinnut kuivin suin olla.
Tällä Hansa III:lla veneiltiin.
Tällaisia isoja laivoja katseltiin.
Veneilyn jälkeen olikin jo aika nälkä ja ajattelimme mennä Hard Rock Cafeen syömään, mutta se olikin rempassa. Koska aloimme olemaan jo aika lähellä niin päätimme lähteä jalan Reeperbahnille etsimään ruokaa. Sitä ei heti löytynytkään, kaikki raflat keskittyivät lähinnä korjaamaan/siivoamaan viime öisten turistien jälkiä. Löysimme kuitenkin lopulta sivukujalta italialaisen ravintolan ja vedettiin pastat naamariin. Ruoka oli ihan ok. Meillä oli suunnitelmissa ehtiä tänään kolmanteen Sealifeen (kahden edellisen yrityksen kariuduttua) joten lähdimme takaisin kohti auton sijaintia. Tässä vaiheessa olimme tosin jo ehtineet sen verran kauas parkkihallista, että saavuttuamme autolle totesimme, ettemme millään enää ehdi Sealifeen ennen sen sulkeutumista. Eipä siinä auttanut muu kuin ottaa suunta kohti Bad Oldesloeta, pientä kaupunkia hieman Hampurista pohjoiseen, jossa siis tämänöinen hotellimme on.
Naisilta pääsy kielletty (paitsi työntekijöiltä, selvästikin).
Levättyämme hetken täällä käytiin vielä tuolla kylillä syömässä pizzat iltapalaksi. Sattuipa tässä vielä pieni haverikin. Ostimme apteekista tuollaisen pikajääpussin Elssin polvea varten, mutta se oli kai sittenkin joku pilailutarvike. Ohje käski puristamaan pussia, kuten yleensä, mutta puristettaessa se räjähti ja sotki lakanat, seinän ja verhot ikävällä ruskealla mömmöllä. Noh, onneksi tuo näyttäisi irtoavan aika helposti eikä hotellin henkilökuntakaan pahastunut liiemmin haverista. Huomenna huristellaan sitten aamulla ihmettelemään lepakoita, shoppaillaan vähän juomia Puttgardenissa ja ajellaan Köpikseen ihmettelemään. Koska tiedämme ennestään Tanskan olevan vähän ikävä maa, jatkamme huomenna vielä illalla Ruotsin puolelle yöksi.
//Edvin
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
Elssin ruokablogi
Olemme muutenkin tutustuneet loistavasti erityisesti saksalaiseen ja itävaltalaiseen ruokakulttuuriin matkamme aikana. Olemme maistelleet kaikenlaista ahkerasti ja Edvinkin on syönyt reippaasti kaikenlaisia saksalaisia ruokia eikä pelkkiä snitzeleitä (wieninleikkeitä) ranskaisilla. Saksassa tykätään selvästi kovasti keitetystä lihasta. Olemme nähneet runsaasti keitettyjä pihvejä. Yleensä niitä tarjoillaan perunoiden kanssa (vaihtoehtoisesti röstinä, perunasalaattina tai sitten erilaisina kroketteina tai knöledeinä). Lisäksi kävimme pastaravintolassa, jossa pastakastikkeessa oli keitettyä pihviä.
Knödelit sinänsä ovatkin jo oma lukunsa. Sanakirjamme mukaan knödel tarkoittaa suomeksi pyörykkää. Söin Itävallassa Dölsachissa pinaattiknöledeitä, eli niitä voi siis leipoa aivan mistä aineksista tahansa. Yhteistä kaikille knödeleille lienee se, että ne tuppaavat olemaan melko jauhoisia. Esimerkiksi pinaattiknödelit olivat varsin kuivia. Koska niiden kanssa ei yleensä (jostain käsittämättömästä syystä) tarjota kastiketta, niin ihmettelen miten saksalaiset saavat ne alas ilman että jää suu täyteen jauhoja. Minun pinaattiknödelit paranivat huimasti, kun lisäsin niihin Edvinin annoksen mukana tullutta majoneesia. Selvennyksenä vielä mainittakoon, että näihin kasvisknödel-annoksiin ei yleensä kuulu varsinaisesti muuta kuin ne knödelit tai korkeintaan muutama tomaattisiivu tms pienimuotoinen "salaattiosio".
Toinen varsin mielenkiintoinen ilmiö täälläpäin on salaatti. Itävallassa lähes kaikissa annoksissa tuli mukana joku erillinen kulhollinen salaattia. Valitettavasti niissä oli myös vakiovarusteena ainakin desilitra balsamicoa tai jotain vastaavaa. Kastiketta oli siis niin paljon, että sitä jäi kulhon pohjalle noin 1 cm sen jälkeen kun kasvikset nosteli pois. Saksassa taas salaatti on sama asia kuin erilaiset kaalit raastettuina. Eilen söin kebab-ravintolassa salaatin, jossa oli lehtisalaattia, kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Muissa ravintoloissa emme ole nähneet tuommoista suomessa käytettävän tyyppistä salaattia vielä.
Olemme syöneet tällä matkalla todella vähän pikaruokaa, vain kolmesti. Kerran mäkkärissä, sitten eilisen kebabin ja Wienissä noodelikojusta laatikollisen nuudeleita. Näistä oma suosikkini oli ehdottomasti nuudelilaatikko. Sen sijaan olemme perehtyneet hyvin ravintoloiden tarjontaan. Olemme törmänneet mm aamiaiseen, jota tarjoillaan kello 8-18. Eräässä toisessa ravintolassa taas ei suostuttu tarjoamaan meille ruokaa kello 13 iltapäivällä, sillä heidän mielestä oli liian aikaista syödä tai jotain.
Erityisen hyvää ruokaa oli mm italiailaisessa ravintolassa Münchenissä. Siellä söin lohipastaa kermakastikkeella, joka oli kyllä varsin täyttävää, kuten kermapastat yleensäkin. Kermapasta kohtasi voittajansa Kasselissa; tässä pastassa oli kanaa, parsakaalia ja muita vihanneksia, eikä muuten mitään kermakastiketta. Allekirjoittaneelle on edelleen suuri mysteeri, miten ihmeessä noilla aineksilla saatiin aikaan niin rasvainen ruoka, että alkoi oikein tuntea kuinka verisuonet tukkiutuvat.
Mielenkiintoinen kokemus oli myös aito vasikkainen wieninleike. Itävaltalaiset eivät tarjoa kastiketta sen kanssa, koska se kuuluu perinteisesti syödä perunasalaatin kanssa. Perunasalaattiin ei täälläpäin käytetä majoneesia, vaan se muistuttaa enemmän kylmänä tarjottavia kermaperunoita, joissa kerma on korvattu maidon ja veden sekoituksella. Seassa on sipulia ja ruohosipulia.
Maitoa on vähän ikävä. Sitä ei ole tarjolla missään tai sitten sitä kutsutaan kermaksi. Tsekeissä söin hotellin aamupalalla jugurttia, joka muistutti oikeastaan enemmän jotain naminami vanukasta. Jugurtissa oli parisenkymmentä prosenttia rasvaa ja se oli hyvin makeaa. Itävallassa ja Saksassa jugurtti on lähempänä meikäläistä, vaikka siltikin rasvaisempaa. Sitä voi kuitenkin syödä (rasvaa on vain noin 4 %).
-Elssi
Knödelit sinänsä ovatkin jo oma lukunsa. Sanakirjamme mukaan knödel tarkoittaa suomeksi pyörykkää. Söin Itävallassa Dölsachissa pinaattiknöledeitä, eli niitä voi siis leipoa aivan mistä aineksista tahansa. Yhteistä kaikille knödeleille lienee se, että ne tuppaavat olemaan melko jauhoisia. Esimerkiksi pinaattiknödelit olivat varsin kuivia. Koska niiden kanssa ei yleensä (jostain käsittämättömästä syystä) tarjota kastiketta, niin ihmettelen miten saksalaiset saavat ne alas ilman että jää suu täyteen jauhoja. Minun pinaattiknödelit paranivat huimasti, kun lisäsin niihin Edvinin annoksen mukana tullutta majoneesia. Selvennyksenä vielä mainittakoon, että näihin kasvisknödel-annoksiin ei yleensä kuulu varsinaisesti muuta kuin ne knödelit tai korkeintaan muutama tomaattisiivu tms pienimuotoinen "salaattiosio".
Toinen varsin mielenkiintoinen ilmiö täälläpäin on salaatti. Itävallassa lähes kaikissa annoksissa tuli mukana joku erillinen kulhollinen salaattia. Valitettavasti niissä oli myös vakiovarusteena ainakin desilitra balsamicoa tai jotain vastaavaa. Kastiketta oli siis niin paljon, että sitä jäi kulhon pohjalle noin 1 cm sen jälkeen kun kasvikset nosteli pois. Saksassa taas salaatti on sama asia kuin erilaiset kaalit raastettuina. Eilen söin kebab-ravintolassa salaatin, jossa oli lehtisalaattia, kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Muissa ravintoloissa emme ole nähneet tuommoista suomessa käytettävän tyyppistä salaattia vielä.
Olemme syöneet tällä matkalla todella vähän pikaruokaa, vain kolmesti. Kerran mäkkärissä, sitten eilisen kebabin ja Wienissä noodelikojusta laatikollisen nuudeleita. Näistä oma suosikkini oli ehdottomasti nuudelilaatikko. Sen sijaan olemme perehtyneet hyvin ravintoloiden tarjontaan. Olemme törmänneet mm aamiaiseen, jota tarjoillaan kello 8-18. Eräässä toisessa ravintolassa taas ei suostuttu tarjoamaan meille ruokaa kello 13 iltapäivällä, sillä heidän mielestä oli liian aikaista syödä tai jotain.
Erityisen hyvää ruokaa oli mm italiailaisessa ravintolassa Münchenissä. Siellä söin lohipastaa kermakastikkeella, joka oli kyllä varsin täyttävää, kuten kermapastat yleensäkin. Kermapasta kohtasi voittajansa Kasselissa; tässä pastassa oli kanaa, parsakaalia ja muita vihanneksia, eikä muuten mitään kermakastiketta. Allekirjoittaneelle on edelleen suuri mysteeri, miten ihmeessä noilla aineksilla saatiin aikaan niin rasvainen ruoka, että alkoi oikein tuntea kuinka verisuonet tukkiutuvat.
Mielenkiintoinen kokemus oli myös aito vasikkainen wieninleike. Itävaltalaiset eivät tarjoa kastiketta sen kanssa, koska se kuuluu perinteisesti syödä perunasalaatin kanssa. Perunasalaattiin ei täälläpäin käytetä majoneesia, vaan se muistuttaa enemmän kylmänä tarjottavia kermaperunoita, joissa kerma on korvattu maidon ja veden sekoituksella. Seassa on sipulia ja ruohosipulia.
Maitoa on vähän ikävä. Sitä ei ole tarjolla missään tai sitten sitä kutsutaan kermaksi. Tsekeissä söin hotellin aamupalalla jugurttia, joka muistutti oikeastaan enemmän jotain naminami vanukasta. Jugurtissa oli parisenkymmentä prosenttia rasvaa ja se oli hyvin makeaa. Itävallassa ja Saksassa jugurtti on lähempänä meikäläistä, vaikka siltikin rasvaisempaa. Sitä voi kuitenkin syödä (rasvaa on vain noin 4 %).
-Elssi
Hampurilaisella hampurissa - ja vähän muutakin
Tänään olemme tutustuneet Hampurin nähtävyyksiin. Poikkeuksellisesti saavuimme kaupunkiin jo aamutuimaan. Olemme käyneet automuseossa ihastelemassa Porsheja ja Riemukupla Herbietä. Lisäksi vierailimme merenkulkumuseossa ja vielä Museum für Völkerkundessa. Ajelimme myös turistibussilla kierroksen kaupungin ympäri, ja ihailimme siinä yhteydessä mm Reeperbahnia, luksushotelleja (näitä selostajasetä jostain syystä esitteli innoissaan) sekä Saksan pienintä poliisiasemaa, joka oli ulkomitoiltaan Bajamajan ja nakkikioskin välimaastossa.
Automuseo nyt oli automuseo, ei siellä mitään hätkähdyttävän erikoista ollut, mutta Edvin viihtyi hyvin (hän kuulemma suosittelee sitä lämpimästi kaikille autoharrastajille - kyseessä oli siis Hampurin Prototyp-automuseo). Siellä oli lähinnä erilaisia Porscheja ja kerrottiin seikkaperäisesti Kuplavolkkarin syntyhistoriasta. Esillä oli myös erilaisia protyyppejä kehitetyistä automalleista sekä autotehtaiden tärkeiden ihmisten henkilöhistorioita. Ja tietysti se Riemukuplassa näytellyt Herbie. Muistelen kyllä, että Herbie oli esillä myös Wolfsburgissa VW:llä, joten leffassa on joko käytetty runsaasti stunt man -kuplavolkkareita (jotka on nyt siis ripoteltu ympäriinsä eri museoihin) tai sitten kaikki vaan omivat "alkuperäisen" Herbien itselleen :)
Herbie.
Automuseosta mainittakoon vielä, että siellä oli joku vanha kilpa-auto, joka oli kytketty pelikonsoliin siten, että autolla pystyi ajamaan kilpaa ja kilparata näkyi tv-ruudulla. Täällä oli autoilemassa innokkaana joku pikkupoika, oisko ollut 6-7-vuotias. Koska kuljettaja tosiaan istui oikeassa kilpa-autossa, tällä nassikalla oli suunnattomia vaikeuksia keksiä, miten pystyisi ajamaan tätä aikuisten kokoon tehtyä autoa siten, että ylettää kaasupolkimelle, mutta samalla näkee eteensä. Napero kykeni lopulta niin akrobaattisiin suorituksiin että puolet museokävijöistä naureskelivat salaa projektia seuratessaan.
Merenkulkumuseo puolestaan oli yllättävän iso ja mielenkiintoinen. Siellä kerrottiin mm navigoinnista sekä Eurooppalaisten maailmankuvan kehittymisestä. Vanhat kartat ovat kyllä huvittavia, yhdessä (jostain 1700-luvulta) Suomi, Ruotsi ja Norja oli piirretty yhdeksi palloksi, jossa oli klommo Pohjanlahden kohdalla. Tämä maa oli siis nimeltään Norja. Myös Pohjois-Amerikka oli monissa vanhemmissa kartoissa joko muutama noin viinirypäleen kokoinen saari tai sitten sitä ei ollut piirretty ollenkaan. Jenkkien kansallinen itsetunto varmaan murenisi totaalisesti, kun kävisivät katsomassa miten heidän maansa on nähty 1500-luvun Euroopassa. Samaten Australia on ilmeisesti hiffattu melko myöhään, sillä se oli piirretty väärin kaikissa kartoissa.
Queen Mary 2 legoversiona.
Lisäksi kokeilimme, miten sekstantilla määritetään millä leveysasteella ollaan. Se oli suhteellisen pitkä prosessi. Lisäksi ihmettelin, saako samalla apparaatilla jotenkin myös pituusasteet, sillä pelkkä leveys ei välttämättä aina riitä sijaintitiedoksi jossain keskellä Atlanttia. Tämä ei museossa kuitenkaan selvinnyt. Näin ollen on siis todella hyvä, että meillä on autossa navigaattori, vaikka se onkin välillä ihan pihalla tai ilmaisee itseään epäselvästi. Olisi ankeaa määrittää sijaintia ja tulevaa suuntaa sekstantilla...
Turistibussikierroksella meille selvisi myös, miksi Hampurin kaikki hotellit oli täyteen buukattu. Täällä on ollut perjantai-sunnuntai Harley Davidsonien kokoontumisajot, johon on osallistunut 50.000 moottoripyöräilijää! Ja sitten vielä lisäksi Scooterin keikka, niin siinähän on jo tungosta kerrakseen. Harrikat tosiaan näkyvät ja kuuluvat katukuvassa, koko ajan pörisee jossain.
Näkymää Reeperbahnilla, missä yllättäen oli paljon Harrikkaihmisiä.
Ja koska kerran olemme Hampurissa, päätimme mennä syömään hampurilaisia. Varsinaista hampurilaisravintolaa ei löytynyt lähietäisyydeltä, joten marssimme läheiseen pihviravintolaan. Siellä hampurilaiset olivat tosin vähän eri näköisiä kuin odotimme, mutta silti ne olivat tosi hyviä. Ja koska emme olleet syöneet mitään aamiaisen jälkeen, oli sen verran nälkä että pystyimme tilaamaan myös jälkiruokaa. Yleensä pääruuat on aina niin täyttäviä, että jälkiruokaa ei enää jaksa syödä. Pihviravintolan hampurilaisissa oli jauhelihapihvi, tomaattia, salaattia, juustoa ja pohjalla pätkä patongin alapuoliskoa. Eli varsinaista leipää annoksessa oli kyllä tosi vähän. Ei se oikein näyttänytkään hampurilaiselta, vaan jauhelihapihviltä juustolla. Jälkiruuaksi oli sitten tällä kertaa kiva struudeli lämpimänä ja vaniljakastikkeella. Itävallan struudelit olivat joko superkuivia (ei kastiketta) tai sitten se yksi jonka söin, oli täynnä voikreemiä tai jotain vastaavaa. Tässä oli vain taikinaa, omenahilloja, manteleita ja rusinoita. Ja kastiketta :)
Huomenna ihmetellään lisää Hampuria ja siirrytään hieman pohjoisemmaksi yöksi. Nyt on kaikki loppumatkan hotellit ja laivat varattu. Aikataulun mukainen saapumisaika on 30.6 illalla.
-Elssi
Automuseo nyt oli automuseo, ei siellä mitään hätkähdyttävän erikoista ollut, mutta Edvin viihtyi hyvin (hän kuulemma suosittelee sitä lämpimästi kaikille autoharrastajille - kyseessä oli siis Hampurin Prototyp-automuseo). Siellä oli lähinnä erilaisia Porscheja ja kerrottiin seikkaperäisesti Kuplavolkkarin syntyhistoriasta. Esillä oli myös erilaisia protyyppejä kehitetyistä automalleista sekä autotehtaiden tärkeiden ihmisten henkilöhistorioita. Ja tietysti se Riemukuplassa näytellyt Herbie. Muistelen kyllä, että Herbie oli esillä myös Wolfsburgissa VW:llä, joten leffassa on joko käytetty runsaasti stunt man -kuplavolkkareita (jotka on nyt siis ripoteltu ympäriinsä eri museoihin) tai sitten kaikki vaan omivat "alkuperäisen" Herbien itselleen :)
Herbie.
Automuseosta mainittakoon vielä, että siellä oli joku vanha kilpa-auto, joka oli kytketty pelikonsoliin siten, että autolla pystyi ajamaan kilpaa ja kilparata näkyi tv-ruudulla. Täällä oli autoilemassa innokkaana joku pikkupoika, oisko ollut 6-7-vuotias. Koska kuljettaja tosiaan istui oikeassa kilpa-autossa, tällä nassikalla oli suunnattomia vaikeuksia keksiä, miten pystyisi ajamaan tätä aikuisten kokoon tehtyä autoa siten, että ylettää kaasupolkimelle, mutta samalla näkee eteensä. Napero kykeni lopulta niin akrobaattisiin suorituksiin että puolet museokävijöistä naureskelivat salaa projektia seuratessaan.
Merenkulkumuseo puolestaan oli yllättävän iso ja mielenkiintoinen. Siellä kerrottiin mm navigoinnista sekä Eurooppalaisten maailmankuvan kehittymisestä. Vanhat kartat ovat kyllä huvittavia, yhdessä (jostain 1700-luvulta) Suomi, Ruotsi ja Norja oli piirretty yhdeksi palloksi, jossa oli klommo Pohjanlahden kohdalla. Tämä maa oli siis nimeltään Norja. Myös Pohjois-Amerikka oli monissa vanhemmissa kartoissa joko muutama noin viinirypäleen kokoinen saari tai sitten sitä ei ollut piirretty ollenkaan. Jenkkien kansallinen itsetunto varmaan murenisi totaalisesti, kun kävisivät katsomassa miten heidän maansa on nähty 1500-luvun Euroopassa. Samaten Australia on ilmeisesti hiffattu melko myöhään, sillä se oli piirretty väärin kaikissa kartoissa.
Queen Mary 2 legoversiona.
Lisäksi kokeilimme, miten sekstantilla määritetään millä leveysasteella ollaan. Se oli suhteellisen pitkä prosessi. Lisäksi ihmettelin, saako samalla apparaatilla jotenkin myös pituusasteet, sillä pelkkä leveys ei välttämättä aina riitä sijaintitiedoksi jossain keskellä Atlanttia. Tämä ei museossa kuitenkaan selvinnyt. Näin ollen on siis todella hyvä, että meillä on autossa navigaattori, vaikka se onkin välillä ihan pihalla tai ilmaisee itseään epäselvästi. Olisi ankeaa määrittää sijaintia ja tulevaa suuntaa sekstantilla...
Turistibussikierroksella meille selvisi myös, miksi Hampurin kaikki hotellit oli täyteen buukattu. Täällä on ollut perjantai-sunnuntai Harley Davidsonien kokoontumisajot, johon on osallistunut 50.000 moottoripyöräilijää! Ja sitten vielä lisäksi Scooterin keikka, niin siinähän on jo tungosta kerrakseen. Harrikat tosiaan näkyvät ja kuuluvat katukuvassa, koko ajan pörisee jossain.
Näkymää Reeperbahnilla, missä yllättäen oli paljon Harrikkaihmisiä.
Ja koska kerran olemme Hampurissa, päätimme mennä syömään hampurilaisia. Varsinaista hampurilaisravintolaa ei löytynyt lähietäisyydeltä, joten marssimme läheiseen pihviravintolaan. Siellä hampurilaiset olivat tosin vähän eri näköisiä kuin odotimme, mutta silti ne olivat tosi hyviä. Ja koska emme olleet syöneet mitään aamiaisen jälkeen, oli sen verran nälkä että pystyimme tilaamaan myös jälkiruokaa. Yleensä pääruuat on aina niin täyttäviä, että jälkiruokaa ei enää jaksa syödä. Pihviravintolan hampurilaisissa oli jauhelihapihvi, tomaattia, salaattia, juustoa ja pohjalla pätkä patongin alapuoliskoa. Eli varsinaista leipää annoksessa oli kyllä tosi vähän. Ei se oikein näyttänytkään hampurilaiselta, vaan jauhelihapihviltä juustolla. Jälkiruuaksi oli sitten tällä kertaa kiva struudeli lämpimänä ja vaniljakastikkeella. Itävallan struudelit olivat joko superkuivia (ei kastiketta) tai sitten se yksi jonka söin, oli täynnä voikreemiä tai jotain vastaavaa. Tässä oli vain taikinaa, omenahilloja, manteleita ja rusinoita. Ja kastiketta :)
Huomenna ihmetellään lisää Hampuria ja siirrytään hieman pohjoisemmaksi yöksi. Nyt on kaikki loppumatkan hotellit ja laivat varattu. Aikataulun mukainen saapumisaika on 30.6 illalla.
-Elssi
lauantai 25. kesäkuuta 2011
Siirtymäpäivä
Tänään oli alunperin tarkoitus ajaa n. 600km, mutta päivän saldo jäi vain 450 kilometriin, sillä Hampurin hotellit olivat lähestulkoon kaikki täynnä tänä yönä ja nekin joissa oli tilaa, maksoivat useita satoja euroja. Syypäänä ilmeisesti saksalaisten lempiyhtye Scooter, jolla on joku jättikeikka Hampurissa tänä iltana. Tungoksen takia päätimme jäädä Celle nimiseen pieneen kaupunkiin Hannoverin edustalle. Huomenna aamulla on siis vielä reilun sadan kilsan siirtymäajo edessä, ennen huomista Hampurin museokierrosta.
Scooter, joka täytti Hampurin.
Tuohon tämänpäiväseen 450km ajoon emme saaneet koko päivää menemään, joten yritimme parhaamme mukaan keksiä nähtävyyksiä matkan varrelta. Ensitöiksemme kävimme hieman ihastelemassa viime yöpymiskaupunkia Bambergiä, muttemme kovin pitkää sillä suunnitelimme menevämme Kasseliin katsomaan veljekset Grimmin satumuseota. Kun pääsimme Kasseliin Grimmien luo totesimme, että museo on rempassa ja näyttely on hajautettu eri paikkoihin ympäri kaupunkia. Siinä vaiheessa satoi jälleen ja tuuli aika ikävästi joten päätimme skipata Grimmit. Ruokailtuamme Kasselissa jatkoimme matkaa pohjoiseen. Jossain vaiheessa matkalla Elssi muisti, että Hannoverissa on hieno eläintarha ja otimme sen määränpääksi. Perillä ihastelimme ensin hieman marsuja porttien ulkopuolella, kunnes totesimme, että sisäänpääsy olisi kahdelta hengeltä 46€ ja ulkona sataa yhä. Pettyneinä jouduimme jättämään tämänkin siis väliin. Backuppina oli Sealife akvaario, joka sopisi mainiosti koska se on sisätiloissa emmekä päässeet vastaavaan Münchenissä. Sealifen parkkipaikan valvoja ilmoitti kuitenkin meille, että kohde suljetaan kymmenen minuutin päästä (kello oli jo melkein viisi iltapäivällä).
Bambergin pääkatu.
Hannoverin ilmaismarsut.
Uskoimme vihdoinkin, ettemme tule pääsemään mihinkään hauskaan paikkaan tänään ja suunnistimme kohti hotelliamme Celleen. Itse Celle on aika mitäänsanomaton pikkukaupunki. Onhan tälläkin historiaa jostain 900-luvulta asti, mutta tässä on tullut nähtyä jo niin paljon hienoja kaupunkeja, ettei tämmönen 70 tuhannen pikkukaupunki oikein tunnu miltään. Yksi asia pisti tosin silmään. Oikeastaan missään muualla Saksassa emme ole nähneet juuri yhtään mustaihoisia, siis Afrikasta tulleita ihmisiä. Turkkilaisia ja muita ruskeita ihmisiä on kyllä runsaasti joka kaupungissa, mutta sitä tummempia ei. Täällä niitä taas tuntuu olevan hyvin paljon, ainakin hotellimme lähistöllä. Ilmeisesti Saksa on sijoittanut tietynmaalaiset maahanmuuttajat tämmöisiin uneliaisiin pikkukaupunkeihin, missä ei käy kauheasti turisteja. En siis tarkoita, että täällä olisi mitenkään ikävää, vaikka ihmiset ovat tummempia. Ihan turvallisen ja siistin oloista aluetta. Oli vaan erikoinen kontrasti kaupunkien välillä.
Arkistokuva Cellestä, mikäli googleen on uskominen.
Illalliseksi kävimme döner-kiskassa, sillä hirveästi muuta houkuttelevan näköistä ruokaa täällä ei oikein ollut. Täällä päin tuo kebabliha on yleensä kanaa, eikä kebabeläintä kuten Suomessa. Kana tuntuu kyllä vähän hassulta valinnalta, mutta kyllä siihenkin tottuu. Pikaruokaa olemmekin itseasiassa syöneet yllättävän vähän tällä matkalla. Olemme käyneet vain kerran mäkkärissä emmekä kertaakaan Burger Kingissä tms, tosin Hampurissa pitää kuulemma vielä syödä hampurilaista. Tuo mäkkärikokemus oli Itävallassa, ja siellä normiateria maksoi saman kuin Suomessakin.
Kebabeläin, jota Suomessa syödään, täällä ei.
//Edvin
Scooter, joka täytti Hampurin.
Tuohon tämänpäiväseen 450km ajoon emme saaneet koko päivää menemään, joten yritimme parhaamme mukaan keksiä nähtävyyksiä matkan varrelta. Ensitöiksemme kävimme hieman ihastelemassa viime yöpymiskaupunkia Bambergiä, muttemme kovin pitkää sillä suunnitelimme menevämme Kasseliin katsomaan veljekset Grimmin satumuseota. Kun pääsimme Kasseliin Grimmien luo totesimme, että museo on rempassa ja näyttely on hajautettu eri paikkoihin ympäri kaupunkia. Siinä vaiheessa satoi jälleen ja tuuli aika ikävästi joten päätimme skipata Grimmit. Ruokailtuamme Kasselissa jatkoimme matkaa pohjoiseen. Jossain vaiheessa matkalla Elssi muisti, että Hannoverissa on hieno eläintarha ja otimme sen määränpääksi. Perillä ihastelimme ensin hieman marsuja porttien ulkopuolella, kunnes totesimme, että sisäänpääsy olisi kahdelta hengeltä 46€ ja ulkona sataa yhä. Pettyneinä jouduimme jättämään tämänkin siis väliin. Backuppina oli Sealife akvaario, joka sopisi mainiosti koska se on sisätiloissa emmekä päässeet vastaavaan Münchenissä. Sealifen parkkipaikan valvoja ilmoitti kuitenkin meille, että kohde suljetaan kymmenen minuutin päästä (kello oli jo melkein viisi iltapäivällä).
Bambergin pääkatu.
Hannoverin ilmaismarsut.
Uskoimme vihdoinkin, ettemme tule pääsemään mihinkään hauskaan paikkaan tänään ja suunnistimme kohti hotelliamme Celleen. Itse Celle on aika mitäänsanomaton pikkukaupunki. Onhan tälläkin historiaa jostain 900-luvulta asti, mutta tässä on tullut nähtyä jo niin paljon hienoja kaupunkeja, ettei tämmönen 70 tuhannen pikkukaupunki oikein tunnu miltään. Yksi asia pisti tosin silmään. Oikeastaan missään muualla Saksassa emme ole nähneet juuri yhtään mustaihoisia, siis Afrikasta tulleita ihmisiä. Turkkilaisia ja muita ruskeita ihmisiä on kyllä runsaasti joka kaupungissa, mutta sitä tummempia ei. Täällä niitä taas tuntuu olevan hyvin paljon, ainakin hotellimme lähistöllä. Ilmeisesti Saksa on sijoittanut tietynmaalaiset maahanmuuttajat tämmöisiin uneliaisiin pikkukaupunkeihin, missä ei käy kauheasti turisteja. En siis tarkoita, että täällä olisi mitenkään ikävää, vaikka ihmiset ovat tummempia. Ihan turvallisen ja siistin oloista aluetta. Oli vaan erikoinen kontrasti kaupunkien välillä.
Arkistokuva Cellestä, mikäli googleen on uskominen.
Illalliseksi kävimme döner-kiskassa, sillä hirveästi muuta houkuttelevan näköistä ruokaa täällä ei oikein ollut. Täällä päin tuo kebabliha on yleensä kanaa, eikä kebabeläintä kuten Suomessa. Kana tuntuu kyllä vähän hassulta valinnalta, mutta kyllä siihenkin tottuu. Pikaruokaa olemmekin itseasiassa syöneet yllättävän vähän tällä matkalla. Olemme käyneet vain kerran mäkkärissä emmekä kertaakaan Burger Kingissä tms, tosin Hampurissa pitää kuulemma vielä syödä hampurilaista. Tuo mäkkärikokemus oli Itävallassa, ja siellä normiateria maksoi saman kuin Suomessakin.
Kebabeläin, jota Suomessa syödään, täällä ei.
//Edvin
perjantai 24. kesäkuuta 2011
Automuseoita
Juhannusterveiset Bambergistä. Olemme melko pienessä kaupungissa n. 250km Münchenistä pohjoiseen. Heräsimme siis aamulla Münchenistä ja suuntasimme läheiseen ostoskeskukseen täydentämään ehtyvää puhtaiden vaatteiden varastoa. Emme ole törmänneet vielä itsepalvelupesuloihin (emme tosin ole kovinkaan aktiivisesti etsinytkään) ja kun uusia vaatteita tarvitaan muutenkin, niin on kätevintä käyttää alennusmyynnit hyödyksi. Shoppailun jälkeen kurvasimme kohti kaupungin pohjoispuolella olevaa BMW-aluetta (jossa kävimme myös 2009). Kohteenamme oli Sealife-akvaario ja mahdollinen BMW:n museon uusintakäynti (jos olisi vaikka tullut jotain uutta esille) mikäli aikaa jää. Jono Sealifeen olikin melkoinen, joten päätimme skipata sen. Kolusimme pikaisesti bemarit, sillä uutta katsottavaa ei juurikaan ollut, mutta olisi tuntunut hölmöltä skipata ne kun kerran samassa kylässä oltiin. Bemarimuseon pihalla oli kyllä 02-mallien kokoontumisajot, eli paljon 60- & 70-lukulaisia autovanhuksia esillä.
Bemareiden jälkeen suuntasimme n. 90km pohjoiseen Ingolstadtiin, joka on Audin kotipaikka. Audi Forumin pihalla oli puolestaan joku Itävaltalainen urheiluautokerho esillä. Siinä oli samassa rivissä useita Porscheja, pari Ferraria, pari Corvettea, KTM X-Bow ja yksi Astonikin. Sen jälkeen mentiin sisään Audin museoon, joka oli suorastaan halpa (aikuisten lippu 2€) BMW:n museoon (normaalihinta 12€/hlö, me saatiin puoleen hintaan koska olen BMW-kerhon jäsen) verrattuna. Audin museo oli kyllä ihan hieno, muttei mitenkään kamalan iso. Puitteet oli komeat ja autotkin ihan hienoja ja mielenkiintoisia. Museon alimmassa kerroksessa oli tilapäisnäyttelynä Lamborghinin konseptimalleja, ihan mielenkiintoisia nekin. Viime reissulla näkemämme Mersun ja Porschen museot olivat silti paaaljon kattavampia kuin mikään tämänkertaisista (VW, BMW ja Audi). Audimuseon jälkeen käytiin vielä nopeasti vilkaisemassa uusien Audien luovutusta asiakkaille (tuntuu olevan aika yleistä Saksassa hakea auto suoraan tehtaalta). Onhan se varmasti omanlaisensa kokemus ja varmaan sen auton saa nopeamminkin niin.
Audien jälkeen ei oikeastaan ollut enää muuta päivän suunnitelmissa kuin siirtyä pohjoisemmaksi jottei huomisesta ajopäivästä Hampuriin tule niin pitkä. Ensin ajattelimme mennä 100km päähän Nürnbergiin, mutta kello oli vielä niin vähän, että jatkoimme autobaanaa vielä tänne Bambergin pikkukaupunkiin asti. Kaupunki vaikutti ihan hienolta mitä me sitä näimme tuossa tullessamme ja majapaikkaa etsiessämme. Elssin mielestä talot ovat söpöjä. Täytyy huomenna ihmetellä aamupäivällä kaupunkia vielä vähän lisää ja lähteä sitten kohti Hampuria.
//Edvin
Bemareiden jälkeen suuntasimme n. 90km pohjoiseen Ingolstadtiin, joka on Audin kotipaikka. Audi Forumin pihalla oli puolestaan joku Itävaltalainen urheiluautokerho esillä. Siinä oli samassa rivissä useita Porscheja, pari Ferraria, pari Corvettea, KTM X-Bow ja yksi Astonikin. Sen jälkeen mentiin sisään Audin museoon, joka oli suorastaan halpa (aikuisten lippu 2€) BMW:n museoon (normaalihinta 12€/hlö, me saatiin puoleen hintaan koska olen BMW-kerhon jäsen) verrattuna. Audin museo oli kyllä ihan hieno, muttei mitenkään kamalan iso. Puitteet oli komeat ja autotkin ihan hienoja ja mielenkiintoisia. Museon alimmassa kerroksessa oli tilapäisnäyttelynä Lamborghinin konseptimalleja, ihan mielenkiintoisia nekin. Viime reissulla näkemämme Mersun ja Porschen museot olivat silti paaaljon kattavampia kuin mikään tämänkertaisista (VW, BMW ja Audi). Audimuseon jälkeen käytiin vielä nopeasti vilkaisemassa uusien Audien luovutusta asiakkaille (tuntuu olevan aika yleistä Saksassa hakea auto suoraan tehtaalta). Onhan se varmasti omanlaisensa kokemus ja varmaan sen auton saa nopeamminkin niin.
Audien jälkeen ei oikeastaan ollut enää muuta päivän suunnitelmissa kuin siirtyä pohjoisemmaksi jottei huomisesta ajopäivästä Hampuriin tule niin pitkä. Ensin ajattelimme mennä 100km päähän Nürnbergiin, mutta kello oli vielä niin vähän, että jatkoimme autobaanaa vielä tänne Bambergin pikkukaupunkiin asti. Kaupunki vaikutti ihan hienolta mitä me sitä näimme tuossa tullessamme ja majapaikkaa etsiessämme. Elssin mielestä talot ovat söpöjä. Täytyy huomenna ihmetellä aamupäivällä kaupunkia vielä vähän lisää ja lähteä sitten kohti Hampuria.
//Edvin
torstai 23. kesäkuuta 2011
Takaisin Saksaan
Näyttää siltä, että Alpeilla sään ennustaminen on aivan toivotonta. Jo eilen huomasimme, että toisella puolella vuorta satoi ja toisella lappeella olikin sitten jo lähes aurinkoista. Vastaavasti tietä pitkin 2 km päässä huipusta oli vain pientä sadetta, mutta sitten itse huipulla satoikin jo aivan kaatamalla. Tämän päivän sääennusteen mukaan kaatosadetta piti olla koko päivän ja eilen piti sataa vain pari pientä kuuroa. Lopputulos oli, että sekä tänään että päivä on ollut aamusta alkaen aurinkoinen, pilvistynyt aamupäivällä ja sade on alkanut puoli kolmelta ja jatkunut iltaan asti muutamaa taukoa lukuun ottamatta.
Suurimmat vuoret olivat valitettavasti pilvessä.
Koska sääennusteen mukaan tänään piti sataa, yritimme siirtää itsemme asutuille seuduille, jotta sadepäivä saataisiin kulumaan rattoisasti. Näytti siltä, että "suurkaupunki" Salzburg ei pysty tarjoamaan meille aktiviteetteja koko päiväksi, joten päätimme siirtyä Müncheniin katselemaan museoita ja juoksemaan ympäri kesäalennusmyyntejä. Hieno suunnitelmamme menikin uusiksi heti aamusta, kun tajusimme, että ulkona ei sadakaan. Päätimme hoitaa Salzburgissa vain pakolliset huoltotoimet (eli käydä ostamassa Mozart-kuulia ja postittaa kertyneet Itävallan merkeillä olevat postikortit). Yritimme mennä hakemaan kuulia paikallisesta ruokakaupasta, mutta näimme vain kaksi ja kumpikin oli kiinni, koska kello oli puoli kymmenen, oletimme että kaupat avataan vasta kymmeneltä kun Itävallan aukiolot on niin naftit aina. Turistipuodit olivat onneksi auki ja asia kuitenkin hoitui, joten emme kiinnittäneet asiaan sen enempää huomiota.
Kävelykatu Salzburgissa.
Suuntasimme kohti Mûncheniä ja nautimme vielä Alpeista, kun sääkin kerran sen salli. Korkeimpien vuorten huiput olivat pilvien peitossa, mutta suurin osa vuorista näkyi ihan hyvin täällä Saksan puolella. Itävallan puolella olikin pilvisempää. Kiersimme Chiemsee-järven ja alkumatkasta sää oli peräti niin aurinkoinen, että pysähdyimme syömään jäätelöä rannalla. Järven loppupuolella aurinko meni pilveen, mutta emme antaneet sen häiritä. Koska sade antoi edelleen odottaa itseään, ajoimme vielä Deutsche Alpenstrassea vuorien välistä (ja välillä rinteitä ylös alas) aivan lähelle Saksan ja Itävallan pohjois/etelärajaa. Sade alkoikin sitten juuri sopivasti, kun olimme saaneet valitsemamme ulkoilmanähtävyydet katsottua.
Chiemsee ja vuoret pilvessä taustalla.
Jätskitauko.
Alppitien loppupäästä bongasimme jostain pikkukylästä Mammuttimuseon, jossa pistäydyimme iltapäivän ratoksi. Tästä kylästä tosiaan huomasi, että mammutit ovat heillä todellinen sisäänvetotuote. Museota mainostettiin todella innokkaasti jo kaukana ja koko kylä oli maalattu täyteen jalanjälkiä, jotka johtivat museoon. Lopputuloksena oli, että museossa oli koottu mammutin luuranko. Muuta mammutteihin liittyvää heillä ei oikeastaan ollutkaan, ellei oheiskrääsää (pehmolelut, postikortit, avaimenperät jne) lasketa. Lisäksi museossa oli muita luonnonhistoriallisia asioita, kuten fossiileja, maakerrostumia, malleja mannerlaattojen liikkeistä ja muuta vastaavaa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että ehkä tämä mammutti oli vähän ylimainostettu. Mutta toisaalta ymmärrettävää, sillä se kylä oli pieni ja sen verran sivussa, että ilman mammutteja kukaan ei kyllä poikkeaisi sinne.
Mammuttien jälkeen alkoi sataa ja päätimme siirtyä Müncheniin sisätiloihin. Kaatosateesta huolimatta pääsimme perille kohtuullisessa ajassa. Sopivan museon valittuamme lähdimme suunnistamaan Münchenin keskustaan. Vähän ihmettelimme, kun kävelimme kauppakatua pitkin, että miksi kaikki kaupat ovat kiinni. Museolle päästyämme huomasimme, että sekin on kiinni. Hotellin respa oli niin tympääntynyt aasialaisturistien esittämiin kysymyksiin, että päätimme turvautua Wikipediaan selvittääksemme, miksi tänään on kaikki paikat kiinni ja koska ne taas avataan. Ensin epäilimme, että sakemannit ovat ottaneet varaslähdön juhannuksen viettoon (meidän kannalta siis varsin huono vaihtoehto, jos kaikki paikat avataan vasta yli 3 päivän kuluttua). Wikipedia kuitenkin kertoi meille, että Saksassa, Itävallassa ja Kroatiassa vietetään tänään Pyhän Ruumiin Juhlaa (joka meidän onneksemme kestää vain päivän, eli huomenna juhannusaattona on täällä Saksassa jälleen normaali arkipäivä). Tämä tietohan aiheutti allekirjoittaneelle lähestulkoon vakavan shokkitilan, sillä suuri jumalani Lonely Planet on unohtanut mainita sekä saksalaisen helluntaimaanantain että tämän ruumisjuhlan kansallisten merkkipäivien luettelossaan. Ikinä ennen Lonely Planet ei ole ollut väärässä, sehän tietää aina kaiken (tai ainakin tärkeät asiat, riippuu vähän myös opuksen peittoalueesta). Täytyy varmaan valittaa sinne ja lisätä ainakin omaan laitokseeni tämä tieto tärkeistä juhlapäivistä.
Museo oli kiinni.
Loppupäivän saimme kulutettua Münchenissä suunnittelemalla huomisen päivän ohjelmaa. Lisäksi kävimme syömässä italialaisessa ravintolassa ja lisäksi joimme olutta kansallisen Juhlapäivän kunniaksi. Ravintolan tarjoilijasetä puhui vuorotellen italiaa, englantia ja saksaa. Edvin oli harmissaan, kun ei osannutkaan pyytää laskua italiaksi, vaikka kuulemma katseli ahkerasti Kummisetä-elokuvia kotona ennen matkaamme. Lasku saapui kuitenkin paikalle myös saksaksi.
-Elssi
Suurimmat vuoret olivat valitettavasti pilvessä.
Koska sääennusteen mukaan tänään piti sataa, yritimme siirtää itsemme asutuille seuduille, jotta sadepäivä saataisiin kulumaan rattoisasti. Näytti siltä, että "suurkaupunki" Salzburg ei pysty tarjoamaan meille aktiviteetteja koko päiväksi, joten päätimme siirtyä Müncheniin katselemaan museoita ja juoksemaan ympäri kesäalennusmyyntejä. Hieno suunnitelmamme menikin uusiksi heti aamusta, kun tajusimme, että ulkona ei sadakaan. Päätimme hoitaa Salzburgissa vain pakolliset huoltotoimet (eli käydä ostamassa Mozart-kuulia ja postittaa kertyneet Itävallan merkeillä olevat postikortit). Yritimme mennä hakemaan kuulia paikallisesta ruokakaupasta, mutta näimme vain kaksi ja kumpikin oli kiinni, koska kello oli puoli kymmenen, oletimme että kaupat avataan vasta kymmeneltä kun Itävallan aukiolot on niin naftit aina. Turistipuodit olivat onneksi auki ja asia kuitenkin hoitui, joten emme kiinnittäneet asiaan sen enempää huomiota.
Kävelykatu Salzburgissa.
Suuntasimme kohti Mûncheniä ja nautimme vielä Alpeista, kun sääkin kerran sen salli. Korkeimpien vuorten huiput olivat pilvien peitossa, mutta suurin osa vuorista näkyi ihan hyvin täällä Saksan puolella. Itävallan puolella olikin pilvisempää. Kiersimme Chiemsee-järven ja alkumatkasta sää oli peräti niin aurinkoinen, että pysähdyimme syömään jäätelöä rannalla. Järven loppupuolella aurinko meni pilveen, mutta emme antaneet sen häiritä. Koska sade antoi edelleen odottaa itseään, ajoimme vielä Deutsche Alpenstrassea vuorien välistä (ja välillä rinteitä ylös alas) aivan lähelle Saksan ja Itävallan pohjois/etelärajaa. Sade alkoikin sitten juuri sopivasti, kun olimme saaneet valitsemamme ulkoilmanähtävyydet katsottua.
Chiemsee ja vuoret pilvessä taustalla.
Jätskitauko.
Alppitien loppupäästä bongasimme jostain pikkukylästä Mammuttimuseon, jossa pistäydyimme iltapäivän ratoksi. Tästä kylästä tosiaan huomasi, että mammutit ovat heillä todellinen sisäänvetotuote. Museota mainostettiin todella innokkaasti jo kaukana ja koko kylä oli maalattu täyteen jalanjälkiä, jotka johtivat museoon. Lopputuloksena oli, että museossa oli koottu mammutin luuranko. Muuta mammutteihin liittyvää heillä ei oikeastaan ollutkaan, ellei oheiskrääsää (pehmolelut, postikortit, avaimenperät jne) lasketa. Lisäksi museossa oli muita luonnonhistoriallisia asioita, kuten fossiileja, maakerrostumia, malleja mannerlaattojen liikkeistä ja muuta vastaavaa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että ehkä tämä mammutti oli vähän ylimainostettu. Mutta toisaalta ymmärrettävää, sillä se kylä oli pieni ja sen verran sivussa, että ilman mammutteja kukaan ei kyllä poikkeaisi sinne.
Mammuttien jälkeen alkoi sataa ja päätimme siirtyä Müncheniin sisätiloihin. Kaatosateesta huolimatta pääsimme perille kohtuullisessa ajassa. Sopivan museon valittuamme lähdimme suunnistamaan Münchenin keskustaan. Vähän ihmettelimme, kun kävelimme kauppakatua pitkin, että miksi kaikki kaupat ovat kiinni. Museolle päästyämme huomasimme, että sekin on kiinni. Hotellin respa oli niin tympääntynyt aasialaisturistien esittämiin kysymyksiin, että päätimme turvautua Wikipediaan selvittääksemme, miksi tänään on kaikki paikat kiinni ja koska ne taas avataan. Ensin epäilimme, että sakemannit ovat ottaneet varaslähdön juhannuksen viettoon (meidän kannalta siis varsin huono vaihtoehto, jos kaikki paikat avataan vasta yli 3 päivän kuluttua). Wikipedia kuitenkin kertoi meille, että Saksassa, Itävallassa ja Kroatiassa vietetään tänään Pyhän Ruumiin Juhlaa (joka meidän onneksemme kestää vain päivän, eli huomenna juhannusaattona on täällä Saksassa jälleen normaali arkipäivä). Tämä tietohan aiheutti allekirjoittaneelle lähestulkoon vakavan shokkitilan, sillä suuri jumalani Lonely Planet on unohtanut mainita sekä saksalaisen helluntaimaanantain että tämän ruumisjuhlan kansallisten merkkipäivien luettelossaan. Ikinä ennen Lonely Planet ei ole ollut väärässä, sehän tietää aina kaiken (tai ainakin tärkeät asiat, riippuu vähän myös opuksen peittoalueesta). Täytyy varmaan valittaa sinne ja lisätä ainakin omaan laitokseeni tämä tieto tärkeistä juhlapäivistä.
Museo oli kiinni.
Loppupäivän saimme kulutettua Münchenissä suunnittelemalla huomisen päivän ohjelmaa. Lisäksi kävimme syömässä italialaisessa ravintolassa ja lisäksi joimme olutta kansallisen Juhlapäivän kunniaksi. Ravintolan tarjoilijasetä puhui vuorotellen italiaa, englantia ja saksaa. Edvin oli harmissaan, kun ei osannutkaan pyytää laskua italiaksi, vaikka kuulemma katseli ahkerasti Kummisetä-elokuvia kotona ennen matkaamme. Lasku saapui kuitenkin paikalle myös saksaksi.
-Elssi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)