Tanskan läpiajo

Hohhoijaa, tänään olemme ensimmäistä kertaa hotellissa, jossa osataan kirjoittaa nimi oikein. Saksankieliset eivät jostain syystä tajua että suomen kielen ö on ihan sama kuin heidän oma ö. Jostain syystä kirjoitus ei aina onnistu, vaikka lykkäisi passin malliksi nenän alle :D Nyt nököttelemme siis Skånessa (Malmössä). Toistaiseksi ollaan saatu ihan hyvin selvää ihmisten puheesta.

Tämän päivän matkustelu on hoidettu aika pitkälti vuoden 2009 reittiä pitkin; tulimme taas Lübeckin ohi Puttgardeniin ja siitä laivalla Tanskaan sille saarelle, jolla Kööpenhamina on. Ensi kerralla kun tulee asiaa tälle suunnalle (jos tulee), niin me kyllä ajetaan kaikki Tanskan saaret. Lauttamatka Saksasta Tanskaan kesti siis noin 45 minuuttia ja se maksoi 86 euroa!!!! Ihan vaan vertailun vuoksi kaikille tiedoksi, että paluulippumme Tukholmasta Turkuun maksoi auton kanssa 53 euroa (hinta ei sisällä ruokailuja) ja Helsinkiinkin olisi päässyt noin 75 eurolla (ei ollut tilaa enää halutulle päivälle). No se hyvä puoli tossa Saksa-Tanska lautassa oli, että viinakset oli halvempia kuin Ruotsinlaivalla, mutta aika tyyriistä silti moinen reissaaminen. Ei voi kuin ihmetellä, miten Tanskasta ja Ruotsista ihmiset viitsivät käydä Saksan puolella ostamassa kaljaa noilla hinnoilla... Laskimme laivamatkalla ajan kuluksi että kaljaa pitäisi oikeasti tuoda EU-maksimi 110 litraa per nuppi, jotta touhussa olisi edes jotain liiketaloudellista kannattavuuspohjaa. Ja harva sitä kaljaa niin paljon kai juo että 330 tölkkiä viitsii ostaa autotalliin pinottavaksi.


Kolme tanskalaissetää näyttää mallia viinarallaamisessa. Peräkärry täynnä Carlsbergiä ja auton perä maassa.

Kävimme vertailun vuoksi ruotsalaisessa ruokakaupassa. Se oli kyllä joku superkauppa, siellä oli vaikka mitä! Harmi kun Edvinillä oli niin kiire pois, itse olisin voinut viettää siellä vähän kauemminkin aikaa, kun muut nähtävyydet olivat jo kiinni. Samaten apteekit, niin tänään emme päässeet tuhoamaan hotellihuonetta jääpussilla. Hyvä sinänsä, että sotkettiin jääpussilla vaan hotellihuone. Aiemmin päivällä hakattiin edeltävää pikajääpussia kaupungilla lounasravintolamme terassilla. Jos se pussi olisi räjähtänyt samalla tavalla ympäriinsä ympärillä olevien ihmisten päälle, ihmisten ruoka-annoksiin jne, niin siinäpä olisi ollut sekasotkua kerrakseen...

Ruotsalainen kauppa oli siis varsin hieno. Saksassa suurin osa kaupoista on Lidlejä, Hohereita ja Aldeja. Nämä kolme on sisustukseltaan ja valikoimaltaan hyvin saman tyyppisiä, vaikka eivät olekaan samaa firmaa. Lidlissä on muutamia paikallisia lisäyksiä lukuun ottamatta tasan samat kamat kuin Suomen Lidleissäkin. Aldissa ja Hoherissa on vähän eri tuotteita, mutta hyvin saman tyyppisiä. Yhteistä noille kaikille on, että kaikki "herkut" myydään erilaisina monipakkauksina.Eli esimerkiksi jäätelöä tai suklaapatukoita ei voi ostaa yhtä kappaletta, vaan pitäisi ottaa joku perhepakkaus. Toinen silmiinpistävä yhtenäisyys on myymälöiden suht väljä sisustus ja matalat hyllyt. Näin ollen valikoima on melko suppea verrattuna "normaaleihin kauppoihin" (esim Spar, PennyMarkt). Hauska kansallinen erikoisuus saksalaisissa kaupoissa on rajaton valikoima hapankaalia eri muodoissa. Ehdoton kuningas oli hapankaalimehu, jota oli myynnissä eräässä kunnollisessa kaupassa. Samaten säilykemakkarat olivat varsin viehättäviä (vaikutti kyllä siltä että ne näyttivät kivemmilta kuin todellisuudessa maistuvat). Mutta saksalainen ruokakulttuurihan on vähän kummallista. Kuten myös huoltoasemaruokien hinnoittelu; jauhelihapihvit 5 e, juoma 3 e, perunat 5 e, kastike 3 e ja kasvikset 5 e, tekee normaalista lautasellisesta äkkiä 15-20 euroa.

Palataan kuitenkin kuluneen päivän ohjelmaan. Aamulla kävimme yöpaikkamme lähistöllä Bad Segebergissa tutustumassa Lepakkokeskukseen. Näimme lepakoita ja lisäksi talossa kerrottiin (enimmäkseen saksaksi) hyvin seikkaperäisesti lepakoiden elämästä. Lähistöllä sijaitsi luola, johon tulee kuulemma talvehtimaan lepakoita 100 km säteeltä ympäri Pohjois-Saksaa. Lepakot ovat siis horroksessa talven yli. Itse lepakot olivat kovin kiireisiä. Niitä oli vaikea katsella kun ne vaan singahtelivat pimeässä ympäriinsä hirmuista vauhtia. Välillä ne pysähtyivät johonkin istumaan ehkä puoleksi sekunniksi ja singahtivat sitten taas matkaan. Ihan mielenkiintoisia ne joka tapauksessa olivat, harmi vaan että materiaalista oli englanniksi alle 10 %, joten suurin osa informaatiosta jäi meiltä valitettavasti ymmärtämättä.

Tanskalais-saksalaiseen viinaralliin tutustuttuamme ajelimme Kööpenhaminaan. Tällä kertaa oltiin tosiaan niin fiksuja, että tultiin Ruotsin puolelle yöksi, kun Tanska on niin tajuttoman kallis paikka. Kävimme Kööpenhaminassa syömässä tanskalaisia voileipiä, joissa voi siis olla mitä tahansa kokonaisesta pihvistä lähtien eli voileipä vastaa periaatteessa ihan ateriaa. Valitsimme perinteisen voileipäravintolan, jonka listalla oli noin 250 voileipää. Ovella tarjoilija ilmoitti, että vauhtia töppösiin, keittiö suljetaan 5 min kuluttua (eli kello 16). Emme siis saaneet edes ruokalistoja, vaan saimme valita ruokamme ravintolan top 20 valikoimasta. Edvin tilasi jotain ihan sokkona ja oli aluksi hyvin huolissaan siitä, saako lopulta jotain mistä ei yhtään tykkää. Molemmat voileivät olivat kyllä ihan maukkaita, mutta kokemus jäi tarjoilijan kiirehtimisen takia vähän orvoksi, sillä olisin halunnut fiilistellä 250 leivän listan kanssa vähän aikaa. Yritimme kiertää ongelmaa etsimällä voileipäkeittokirjaa, mutta emme löytäneet edes kirjakauppaa.

Voileipien jälkeen kävimme kävelyllä Kööpenhaminan keskustassa ja vierailimme myös Tivolissa. Tivolialueen sisäänpääsymaksu oli tanskalaiseen tapaan kallista, reilun kympin per henkilö. Tivolialueella näytti olevan enimmäkseen kahviloita ja ravintoloita eikä niinkään huvipuistolaitteita. Toki huvilaitteitakin oli, mutta ravintoloita taisi olla kappalemääräisesti niitä enemmän. Jostain syystä tivolissa oli kuitenkin todella paljon ihmisiä, joilla ei näyttänyt olevan mitään kiinnostusta huvilaitteisiin, esimerkiksi isoja eläkeläisporukoita. Nurmikot olivat täynnä auringonottajia. Me kävimme vedessä ajavassa "kummitusjunassa". Ensin luulimme, että se on jonkinsortin vuoristorata, mutta lopuksi selvisi, että kummitusjunatalon katolla ajava systeemi onkin erillinen laite, eikä kummitusjuna.

Huomisen päivän ohjelmassa meillä on 640 kilometrin autoilu Tukholmaan, josta laivaamme itsemme kotiin. Katsotaan keritäänkö vielä illalla tutustua pääkaupungin nähtävyyksiin vai meneekö koko päivä matkustamiseen. Seuraava blogaus saattaa tulla vasta kun ollaan kotona.

-Elssi

Hampuri, osa 2

Tämän päivän teemana oli siis katsella lisää Hampurin nähtävyyksiä. Herättyämme hieman epäilyttävällä seudulla sijainneelta hotellilta (ihan päärautatieaseman lähellä) lähdimme siirtämään autoa lähemmäksi päivän nähtäävyksiä. Hampurin paheellinen toimintahan (prostituutio) on tietysti tuolla kuuluisalla Reeperbahnin alueella, mutta sitä aluetta sanotaan myös turvalliseksi sillä siellä on runsaasti poliiseja. Rautatieaseman lähellä pyöri kyllä ihan yhtä lailla näitä vanhimman ammatin harjoittajia, kuten myös huumekauppiaita. Päivällä alue oli ihan ok, mutta illalla tämä toiminta heräsi henkiin. Vaan eipä se nyt pahemmin meitä hotellihuoneessamme haitannut ja tuota toimintaa oli itseasiassa ihan mielenkiintoista tarkkailla ikkunasta.

Noniin, takaisin tähän päivään. Ensimmäisenä mentiin pienoismallikokoelmaa katsomaan, Miniaturenwunderland. Sinne saikin eka jonotella puoli tuntia sisään, mutta jonotus kannatti. Siellä meni rattoisasti melkein pari tuntia pienoismalleja ihmetellen. Pienoismallimaisemia oli Saksasta, Itävallasta, Sveitsistä, Yhdysvalloista, Norjasta, Tanskasta ja Ruotsista (tosin esitteen mukaan Kiirunan kaivos on Suomessa). Siellä oli siis kaupunki- ja maalaismaisemia ja paljon pienoisrautateitä. Maisemissa oli hurjasti pieniä hauskoja yksityiskohtia joten niitä jaksoi katsella pitkään. Lisäksi oli esim festarit, jossa oli 20000 pikku-ukkoa yleisössä. Rahaa tämän kaiken rakentamiseen oli mennyt yli 200t euroa ja se onkin maailman isoin moinen. Erityisen hieno oli lentokenttä josta lähti ja jonne laskeutui tasaisin väliajoin eri koneita.


Tulipaloa sammuttelemassa.


Pikkuisia ruotsalaisia.


Hienoja yksityiskohtia.


Nudisteja alpeilla.


Festariyleisöä.

Pienoismallien jälkeen oli tarkoitus tarkistaa naapurissa ollut "Hamburg Dungeon", eli joku kauhukammari. Sinne oli kuitenkin pitkä jono koko ajan ja liputkin oli aika kalliita, joten se sai jäädä väliin. Tämän jälkeen lähdimme nilkuttelemaan hiljalleen kohti seuraavaa nähtävyyttä (Elssi loukkasi hieman jalkansa eilen, joten eteneminen on ollut vähän hitaampaa mutta huolellista). Ennen kuin pääsimme metroasemalle törmäsimme sataman kiertoajeluun veneellä. Näitä oli runsaasti tarjolla ja ihan laidasta laitaan. Oli perinteistä turistiajeluvenettä, pikakyytiä kumiveneessä isolla moottorilla ja kunnon istuimilla vöineen sekä isoja siipiratasaluksia (ei tosin höyrytoimisia). Tunnin kiertoajelulla kierrettiin kanavia ja Hampurin satamaa katsellen kalliita taloja ja sataman toimintaa (isoja rahtialuksia sekä telakoita joissa niitä tehtiin). Se oli ihan mukava tapa viettää tunti ja satamassa tuuli mukavasti (tänään on ollut aika kuuma päivä, +25c). Veneemme kapteeni selosti jatkuvasti Saksaksi, joten emme ymmärtäneet ihan kaikkea, mutta jotain kumminkin. Lisäksi veneessä oli itsepalvelujääkaappi, joten ei tarvinnut kuivin suin olla.


Tällä Hansa III:lla veneiltiin.


Tällaisia isoja laivoja katseltiin.

Veneilyn jälkeen olikin jo aika nälkä ja ajattelimme mennä Hard Rock Cafeen syömään, mutta se olikin rempassa. Koska aloimme olemaan jo aika lähellä niin päätimme lähteä jalan Reeperbahnille etsimään ruokaa. Sitä ei heti löytynytkään, kaikki raflat keskittyivät lähinnä korjaamaan/siivoamaan viime öisten turistien jälkiä. Löysimme kuitenkin lopulta sivukujalta italialaisen ravintolan ja vedettiin pastat naamariin. Ruoka oli ihan ok. Meillä oli suunnitelmissa ehtiä tänään kolmanteen Sealifeen (kahden edellisen yrityksen kariuduttua) joten lähdimme takaisin kohti auton sijaintia. Tässä vaiheessa olimme tosin jo ehtineet sen verran kauas parkkihallista, että saavuttuamme autolle totesimme, ettemme millään enää ehdi Sealifeen ennen sen sulkeutumista. Eipä siinä auttanut muu kuin ottaa suunta kohti Bad Oldesloeta, pientä kaupunkia hieman Hampurista pohjoiseen, jossa siis tämänöinen hotellimme on.


Naisilta pääsy kielletty (paitsi työntekijöiltä, selvästikin).

Levättyämme hetken täällä käytiin vielä tuolla kylillä syömässä pizzat iltapalaksi. Sattuipa tässä vielä pieni haverikin. Ostimme apteekista tuollaisen pikajääpussin Elssin polvea varten, mutta se oli kai sittenkin joku pilailutarvike. Ohje käski puristamaan pussia, kuten yleensä, mutta puristettaessa se räjähti ja sotki lakanat, seinän ja verhot ikävällä ruskealla mömmöllä. Noh, onneksi tuo näyttäisi irtoavan aika helposti eikä hotellin henkilökuntakaan pahastunut liiemmin haverista. Huomenna huristellaan sitten aamulla ihmettelemään lepakoita, shoppaillaan vähän juomia Puttgardenissa ja ajellaan Köpikseen ihmettelemään. Koska tiedämme ennestään Tanskan olevan vähän ikävä maa, jatkamme huomenna vielä illalla Ruotsin puolelle yöksi.

//Edvin

Elssin ruokablogi

Olemme muutenkin tutustuneet loistavasti erityisesti saksalaiseen ja itävaltalaiseen ruokakulttuuriin matkamme aikana. Olemme maistelleet kaikenlaista ahkerasti ja Edvinkin on syönyt reippaasti kaikenlaisia saksalaisia ruokia eikä pelkkiä snitzeleitä (wieninleikkeitä) ranskaisilla. Saksassa tykätään selvästi kovasti keitetystä lihasta. Olemme nähneet runsaasti keitettyjä pihvejä. Yleensä niitä tarjoillaan perunoiden kanssa (vaihtoehtoisesti röstinä, perunasalaattina tai sitten erilaisina kroketteina tai knöledeinä). Lisäksi kävimme pastaravintolassa, jossa pastakastikkeessa oli keitettyä pihviä.

Knödelit sinänsä ovatkin jo oma lukunsa. Sanakirjamme mukaan knödel tarkoittaa suomeksi pyörykkää. Söin Itävallassa Dölsachissa pinaattiknöledeitä, eli niitä voi siis leipoa aivan mistä aineksista tahansa. Yhteistä kaikille knödeleille lienee se, että ne tuppaavat olemaan melko jauhoisia. Esimerkiksi pinaattiknödelit olivat varsin kuivia. Koska niiden kanssa ei yleensä (jostain käsittämättömästä syystä) tarjota kastiketta, niin ihmettelen miten saksalaiset saavat ne alas ilman että jää suu täyteen jauhoja. Minun pinaattiknödelit paranivat huimasti, kun lisäsin niihin Edvinin annoksen mukana tullutta majoneesia. Selvennyksenä vielä mainittakoon, että näihin kasvisknödel-annoksiin ei yleensä kuulu varsinaisesti muuta kuin ne knödelit tai korkeintaan muutama tomaattisiivu tms pienimuotoinen "salaattiosio".

Toinen varsin mielenkiintoinen ilmiö täälläpäin on salaatti. Itävallassa lähes kaikissa annoksissa tuli mukana joku erillinen kulhollinen salaattia. Valitettavasti niissä oli myös vakiovarusteena ainakin desilitra balsamicoa tai jotain vastaavaa. Kastiketta oli siis niin paljon, että sitä jäi kulhon pohjalle noin 1 cm sen jälkeen kun kasvikset nosteli pois. Saksassa taas salaatti on sama asia kuin erilaiset kaalit raastettuina. Eilen söin kebab-ravintolassa salaatin, jossa oli lehtisalaattia, kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Muissa ravintoloissa emme ole nähneet tuommoista suomessa käytettävän tyyppistä salaattia vielä.

Olemme syöneet tällä matkalla todella vähän pikaruokaa, vain kolmesti. Kerran mäkkärissä, sitten eilisen kebabin ja Wienissä noodelikojusta laatikollisen nuudeleita. Näistä oma suosikkini oli ehdottomasti nuudelilaatikko. Sen sijaan olemme perehtyneet hyvin ravintoloiden tarjontaan. Olemme törmänneet mm aamiaiseen, jota tarjoillaan kello 8-18. Eräässä toisessa ravintolassa taas ei suostuttu tarjoamaan meille ruokaa kello 13 iltapäivällä, sillä heidän mielestä oli liian aikaista syödä tai jotain.

Erityisen hyvää ruokaa oli mm italiailaisessa ravintolassa Münchenissä. Siellä söin lohipastaa kermakastikkeella, joka oli kyllä varsin täyttävää, kuten kermapastat yleensäkin. Kermapasta kohtasi voittajansa Kasselissa; tässä pastassa oli kanaa, parsakaalia ja muita vihanneksia, eikä muuten mitään kermakastiketta. Allekirjoittaneelle on edelleen suuri mysteeri, miten ihmeessä noilla aineksilla saatiin aikaan niin rasvainen ruoka, että alkoi oikein tuntea kuinka verisuonet tukkiutuvat.

Mielenkiintoinen kokemus oli myös aito vasikkainen wieninleike. Itävaltalaiset eivät tarjoa kastiketta sen kanssa, koska se kuuluu perinteisesti syödä perunasalaatin kanssa. Perunasalaattiin ei täälläpäin käytetä majoneesia, vaan se muistuttaa enemmän kylmänä tarjottavia kermaperunoita, joissa kerma on korvattu maidon ja veden sekoituksella. Seassa on sipulia ja ruohosipulia.

Maitoa on vähän ikävä. Sitä ei ole tarjolla missään tai sitten sitä kutsutaan kermaksi. Tsekeissä söin hotellin aamupalalla jugurttia, joka muistutti oikeastaan enemmän jotain naminami vanukasta. Jugurtissa oli parisenkymmentä prosenttia rasvaa ja se oli hyvin makeaa. Itävallassa ja Saksassa jugurtti on lähempänä meikäläistä, vaikka siltikin rasvaisempaa. Sitä voi kuitenkin syödä (rasvaa on vain noin 4 %).

-Elssi

Hampurilaisella hampurissa - ja vähän muutakin

Tänään olemme tutustuneet Hampurin nähtävyyksiin. Poikkeuksellisesti saavuimme kaupunkiin jo aamutuimaan. Olemme käyneet automuseossa ihastelemassa Porsheja ja Riemukupla Herbietä. Lisäksi vierailimme merenkulkumuseossa ja vielä Museum für Völkerkundessa. Ajelimme myös turistibussilla kierroksen kaupungin ympäri, ja ihailimme siinä yhteydessä mm Reeperbahnia, luksushotelleja (näitä selostajasetä jostain syystä esitteli innoissaan) sekä Saksan pienintä poliisiasemaa, joka oli ulkomitoiltaan Bajamajan ja nakkikioskin välimaastossa.

Automuseo nyt oli automuseo, ei siellä mitään hätkähdyttävän erikoista ollut, mutta Edvin viihtyi hyvin (hän kuulemma suosittelee sitä lämpimästi kaikille autoharrastajille - kyseessä oli siis Hampurin Prototyp-automuseo). Siellä oli lähinnä erilaisia Porscheja ja kerrottiin seikkaperäisesti Kuplavolkkarin syntyhistoriasta. Esillä oli myös erilaisia protyyppejä kehitetyistä automalleista sekä autotehtaiden tärkeiden ihmisten henkilöhistorioita. Ja tietysti se Riemukuplassa näytellyt Herbie. Muistelen kyllä, että Herbie oli esillä myös Wolfsburgissa VW:llä, joten leffassa on joko käytetty runsaasti stunt man -kuplavolkkareita (jotka on nyt siis ripoteltu ympäriinsä eri museoihin) tai sitten kaikki vaan omivat "alkuperäisen" Herbien itselleen :)


Herbie.

Automuseosta mainittakoon vielä, että siellä oli joku vanha kilpa-auto, joka oli kytketty pelikonsoliin siten, että autolla pystyi ajamaan kilpaa ja kilparata näkyi tv-ruudulla. Täällä oli autoilemassa innokkaana joku pikkupoika, oisko ollut 6-7-vuotias. Koska kuljettaja tosiaan istui oikeassa kilpa-autossa, tällä nassikalla oli suunnattomia vaikeuksia keksiä, miten pystyisi ajamaan tätä aikuisten kokoon tehtyä autoa siten, että ylettää kaasupolkimelle, mutta samalla näkee eteensä. Napero kykeni lopulta niin akrobaattisiin suorituksiin että puolet museokävijöistä naureskelivat salaa projektia seuratessaan.

Merenkulkumuseo puolestaan oli yllättävän iso ja mielenkiintoinen. Siellä kerrottiin mm navigoinnista sekä Eurooppalaisten maailmankuvan kehittymisestä. Vanhat kartat ovat kyllä huvittavia, yhdessä (jostain 1700-luvulta) Suomi, Ruotsi ja Norja oli piirretty yhdeksi palloksi, jossa oli klommo Pohjanlahden kohdalla. Tämä maa oli siis nimeltään Norja. Myös Pohjois-Amerikka oli monissa vanhemmissa kartoissa joko muutama noin viinirypäleen kokoinen saari tai sitten sitä ei ollut piirretty ollenkaan. Jenkkien kansallinen itsetunto varmaan murenisi totaalisesti, kun kävisivät katsomassa miten heidän maansa on nähty 1500-luvun Euroopassa. Samaten Australia on ilmeisesti hiffattu melko myöhään, sillä se oli piirretty väärin kaikissa kartoissa.


Queen Mary 2 legoversiona.

Lisäksi kokeilimme, miten sekstantilla määritetään millä leveysasteella ollaan. Se oli suhteellisen pitkä prosessi. Lisäksi ihmettelin, saako samalla apparaatilla jotenkin myös pituusasteet, sillä pelkkä leveys ei välttämättä aina riitä sijaintitiedoksi jossain keskellä Atlanttia. Tämä ei museossa kuitenkaan selvinnyt. Näin ollen on siis todella hyvä, että meillä on autossa navigaattori, vaikka se onkin välillä ihan pihalla tai ilmaisee itseään epäselvästi. Olisi ankeaa määrittää sijaintia ja tulevaa suuntaa sekstantilla...

Turistibussikierroksella meille selvisi myös, miksi Hampurin kaikki hotellit oli täyteen buukattu. Täällä on ollut perjantai-sunnuntai Harley Davidsonien kokoontumisajot, johon on osallistunut 50.000 moottoripyöräilijää! Ja sitten vielä lisäksi Scooterin keikka, niin siinähän on jo tungosta kerrakseen. Harrikat tosiaan näkyvät ja kuuluvat katukuvassa, koko ajan pörisee jossain.


Näkymää Reeperbahnilla, missä yllättäen oli paljon Harrikkaihmisiä.

Ja koska kerran olemme Hampurissa, päätimme mennä syömään hampurilaisia. Varsinaista hampurilaisravintolaa ei löytynyt lähietäisyydeltä, joten marssimme läheiseen pihviravintolaan. Siellä hampurilaiset olivat tosin vähän eri näköisiä kuin odotimme, mutta silti ne olivat tosi hyviä. Ja koska emme olleet syöneet mitään aamiaisen jälkeen, oli sen verran nälkä että pystyimme tilaamaan myös jälkiruokaa. Yleensä pääruuat on aina niin täyttäviä, että jälkiruokaa ei enää jaksa syödä. Pihviravintolan hampurilaisissa oli jauhelihapihvi, tomaattia, salaattia, juustoa ja pohjalla pätkä patongin alapuoliskoa. Eli varsinaista leipää annoksessa oli kyllä tosi vähän. Ei se oikein näyttänytkään hampurilaiselta, vaan jauhelihapihviltä juustolla. Jälkiruuaksi oli sitten tällä kertaa kiva struudeli lämpimänä ja vaniljakastikkeella. Itävallan struudelit olivat joko superkuivia (ei kastiketta) tai sitten se yksi jonka söin, oli täynnä voikreemiä tai jotain vastaavaa. Tässä oli vain taikinaa, omenahilloja, manteleita ja rusinoita. Ja kastiketta :)

Huomenna ihmetellään lisää Hampuria ja siirrytään hieman pohjoisemmaksi yöksi. Nyt on kaikki loppumatkan hotellit ja laivat varattu. Aikataulun mukainen saapumisaika on 30.6 illalla.

-Elssi

Siirtymäpäivä

Tänään oli alunperin tarkoitus ajaa n. 600km, mutta päivän saldo jäi vain 450 kilometriin, sillä Hampurin hotellit olivat lähestulkoon kaikki täynnä tänä yönä ja nekin joissa oli tilaa, maksoivat useita satoja euroja. Syypäänä ilmeisesti saksalaisten lempiyhtye Scooter, jolla on joku jättikeikka Hampurissa tänä iltana. Tungoksen takia päätimme jäädä Celle nimiseen pieneen kaupunkiin Hannoverin edustalle. Huomenna aamulla on siis vielä reilun sadan kilsan siirtymäajo edessä, ennen huomista Hampurin museokierrosta.


Scooter, joka täytti Hampurin.

Tuohon tämänpäiväseen 450km ajoon emme saaneet koko päivää menemään, joten yritimme parhaamme mukaan keksiä nähtävyyksiä matkan varrelta. Ensitöiksemme kävimme hieman ihastelemassa viime yöpymiskaupunkia Bambergiä, muttemme kovin pitkää sillä suunnitelimme menevämme Kasseliin katsomaan veljekset Grimmin satumuseota. Kun pääsimme Kasseliin Grimmien luo totesimme, että museo on rempassa ja näyttely on hajautettu eri paikkoihin ympäri kaupunkia. Siinä vaiheessa satoi jälleen ja tuuli aika ikävästi joten päätimme skipata Grimmit. Ruokailtuamme Kasselissa jatkoimme matkaa pohjoiseen. Jossain vaiheessa matkalla Elssi muisti, että Hannoverissa on hieno eläintarha ja otimme sen määränpääksi. Perillä ihastelimme ensin hieman marsuja porttien ulkopuolella, kunnes totesimme, että sisäänpääsy olisi kahdelta hengeltä 46€ ja ulkona sataa yhä. Pettyneinä jouduimme jättämään tämänkin siis väliin. Backuppina oli Sealife akvaario, joka sopisi mainiosti koska se on sisätiloissa emmekä päässeet vastaavaan Münchenissä. Sealifen parkkipaikan valvoja ilmoitti kuitenkin meille, että kohde suljetaan kymmenen minuutin päästä (kello oli jo melkein viisi iltapäivällä).


Bambergin pääkatu.


Hannoverin ilmaismarsut.

Uskoimme vihdoinkin, ettemme tule pääsemään mihinkään hauskaan paikkaan tänään ja suunnistimme kohti hotelliamme Celleen. Itse Celle on aika mitäänsanomaton pikkukaupunki. Onhan tälläkin historiaa jostain 900-luvulta asti, mutta tässä on tullut nähtyä jo niin paljon hienoja kaupunkeja, ettei tämmönen 70 tuhannen pikkukaupunki oikein tunnu miltään. Yksi asia pisti tosin silmään. Oikeastaan missään muualla Saksassa emme ole nähneet juuri yhtään mustaihoisia, siis Afrikasta tulleita ihmisiä. Turkkilaisia ja muita ruskeita ihmisiä on kyllä runsaasti joka kaupungissa, mutta sitä tummempia ei. Täällä niitä taas tuntuu olevan hyvin paljon, ainakin hotellimme lähistöllä. Ilmeisesti Saksa on sijoittanut tietynmaalaiset maahanmuuttajat tämmöisiin uneliaisiin pikkukaupunkeihin, missä ei käy kauheasti turisteja. En siis tarkoita, että täällä olisi mitenkään ikävää, vaikka ihmiset ovat tummempia. Ihan turvallisen ja siistin oloista aluetta. Oli vaan erikoinen kontrasti kaupunkien välillä.


Arkistokuva Cellestä, mikäli googleen on uskominen.

Illalliseksi kävimme döner-kiskassa, sillä hirveästi muuta houkuttelevan näköistä ruokaa täällä ei oikein ollut. Täällä päin tuo kebabliha on yleensä kanaa, eikä kebabeläintä kuten Suomessa. Kana tuntuu kyllä vähän hassulta valinnalta, mutta kyllä siihenkin tottuu. Pikaruokaa olemmekin itseasiassa syöneet yllättävän vähän tällä matkalla. Olemme käyneet vain kerran mäkkärissä emmekä kertaakaan Burger Kingissä tms, tosin Hampurissa pitää kuulemma vielä syödä hampurilaista. Tuo mäkkärikokemus oli Itävallassa, ja siellä normiateria maksoi saman kuin Suomessakin.


Kebabeläin, jota Suomessa syödään, täällä ei.

//Edvin

Automuseoita

Juhannusterveiset Bambergistä. Olemme melko pienessä kaupungissa n. 250km Münchenistä pohjoiseen. Heräsimme siis aamulla Münchenistä ja suuntasimme läheiseen ostoskeskukseen täydentämään ehtyvää puhtaiden vaatteiden varastoa. Emme ole törmänneet vielä itsepalvelupesuloihin (emme tosin ole kovinkaan aktiivisesti etsinytkään) ja kun uusia vaatteita tarvitaan muutenkin, niin on kätevintä käyttää alennusmyynnit hyödyksi. Shoppailun jälkeen kurvasimme kohti kaupungin pohjoispuolella olevaa BMW-aluetta (jossa kävimme myös 2009). Kohteenamme oli Sealife-akvaario ja mahdollinen BMW:n museon uusintakäynti (jos olisi vaikka tullut jotain uutta esille) mikäli aikaa jää. Jono Sealifeen olikin melkoinen, joten päätimme skipata sen. Kolusimme pikaisesti bemarit, sillä uutta katsottavaa ei juurikaan ollut, mutta olisi tuntunut hölmöltä skipata ne kun kerran samassa kylässä oltiin. Bemarimuseon pihalla oli kyllä 02-mallien kokoontumisajot, eli paljon 60- & 70-lukulaisia autovanhuksia esillä.





Bemareiden jälkeen suuntasimme n. 90km pohjoiseen Ingolstadtiin, joka on Audin kotipaikka. Audi Forumin pihalla oli puolestaan joku Itävaltalainen urheiluautokerho esillä. Siinä oli samassa rivissä useita Porscheja, pari Ferraria, pari Corvettea, KTM X-Bow ja yksi Astonikin. Sen jälkeen mentiin sisään Audin museoon, joka oli suorastaan halpa (aikuisten lippu 2€) BMW:n museoon (normaalihinta 12€/hlö, me saatiin puoleen hintaan koska olen BMW-kerhon jäsen) verrattuna. Audin museo oli kyllä ihan hieno, muttei mitenkään kamalan iso. Puitteet oli komeat ja autotkin ihan hienoja ja mielenkiintoisia. Museon alimmassa kerroksessa oli tilapäisnäyttelynä Lamborghinin konseptimalleja, ihan mielenkiintoisia nekin. Viime reissulla näkemämme Mersun ja Porschen museot olivat silti paaaljon kattavampia kuin mikään tämänkertaisista (VW, BMW ja Audi). Audimuseon jälkeen käytiin vielä nopeasti vilkaisemassa uusien Audien luovutusta asiakkaille (tuntuu olevan aika yleistä Saksassa hakea auto suoraan tehtaalta). Onhan se varmasti omanlaisensa kokemus ja varmaan sen auton saa nopeamminkin niin.









Audien jälkeen ei oikeastaan ollut enää muuta päivän suunnitelmissa kuin siirtyä pohjoisemmaksi jottei huomisesta ajopäivästä Hampuriin tule niin pitkä. Ensin ajattelimme mennä 100km päähän Nürnbergiin, mutta kello oli vielä niin vähän, että jatkoimme autobaanaa vielä tänne Bambergin pikkukaupunkiin asti. Kaupunki vaikutti ihan hienolta mitä me sitä näimme tuossa tullessamme ja majapaikkaa etsiessämme. Elssin mielestä talot ovat söpöjä. Täytyy huomenna ihmetellä aamupäivällä kaupunkia vielä vähän lisää ja lähteä sitten kohti Hampuria.

//Edvin

Takaisin Saksaan

Näyttää siltä, että Alpeilla sään ennustaminen on aivan toivotonta. Jo eilen huomasimme, että toisella puolella vuorta satoi ja toisella lappeella olikin sitten jo lähes aurinkoista. Vastaavasti tietä pitkin 2 km päässä huipusta oli vain pientä sadetta, mutta sitten itse huipulla satoikin jo aivan kaatamalla. Tämän päivän sääennusteen mukaan kaatosadetta piti olla koko päivän ja eilen piti sataa vain pari pientä kuuroa. Lopputulos oli, että sekä tänään että päivä on ollut aamusta alkaen aurinkoinen, pilvistynyt aamupäivällä ja sade on alkanut puoli kolmelta ja jatkunut iltaan asti muutamaa taukoa lukuun ottamatta.


Suurimmat vuoret olivat valitettavasti pilvessä.

Koska sääennusteen mukaan tänään piti sataa, yritimme siirtää itsemme asutuille seuduille, jotta sadepäivä saataisiin kulumaan rattoisasti. Näytti siltä, että "suurkaupunki" Salzburg ei pysty tarjoamaan meille aktiviteetteja koko päiväksi, joten päätimme siirtyä Müncheniin katselemaan museoita ja juoksemaan ympäri kesäalennusmyyntejä. Hieno suunnitelmamme menikin uusiksi heti aamusta, kun tajusimme, että ulkona ei sadakaan. Päätimme hoitaa Salzburgissa vain pakolliset huoltotoimet (eli käydä ostamassa Mozart-kuulia ja postittaa kertyneet Itävallan merkeillä olevat postikortit). Yritimme mennä hakemaan kuulia paikallisesta ruokakaupasta, mutta näimme vain kaksi ja kumpikin oli kiinni, koska kello oli puoli kymmenen, oletimme että kaupat avataan vasta kymmeneltä kun Itävallan aukiolot on niin naftit aina. Turistipuodit olivat onneksi auki ja asia kuitenkin hoitui, joten emme kiinnittäneet asiaan sen enempää huomiota.


Kävelykatu Salzburgissa.

Suuntasimme kohti Mûncheniä ja nautimme vielä Alpeista, kun sääkin kerran sen salli. Korkeimpien vuorten huiput olivat pilvien peitossa, mutta suurin osa vuorista näkyi ihan hyvin täällä Saksan puolella. Itävallan puolella olikin pilvisempää. Kiersimme Chiemsee-järven ja alkumatkasta sää oli peräti niin aurinkoinen, että pysähdyimme syömään jäätelöä rannalla. Järven loppupuolella aurinko meni pilveen, mutta emme antaneet sen häiritä. Koska sade antoi edelleen odottaa itseään, ajoimme vielä Deutsche Alpenstrassea vuorien välistä (ja välillä rinteitä ylös alas) aivan lähelle Saksan ja Itävallan pohjois/etelärajaa. Sade alkoikin sitten juuri sopivasti, kun olimme saaneet valitsemamme ulkoilmanähtävyydet katsottua.


Chiemsee ja vuoret pilvessä taustalla.


Jätskitauko.

Alppitien loppupäästä bongasimme jostain pikkukylästä Mammuttimuseon, jossa pistäydyimme iltapäivän ratoksi. Tästä kylästä tosiaan huomasi, että mammutit ovat heillä todellinen sisäänvetotuote. Museota mainostettiin todella innokkaasti jo kaukana ja koko kylä oli maalattu täyteen jalanjälkiä, jotka johtivat museoon. Lopputuloksena oli, että museossa oli koottu mammutin luuranko. Muuta mammutteihin liittyvää heillä ei oikeastaan ollutkaan, ellei oheiskrääsää (pehmolelut, postikortit, avaimenperät jne) lasketa. Lisäksi museossa oli muita luonnonhistoriallisia asioita, kuten fossiileja, maakerrostumia, malleja mannerlaattojen liikkeistä ja muuta vastaavaa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että ehkä tämä mammutti oli vähän ylimainostettu. Mutta toisaalta ymmärrettävää, sillä se kylä oli pieni ja sen verran sivussa, että ilman mammutteja kukaan ei kyllä poikkeaisi sinne.



Mammuttien jälkeen alkoi sataa ja päätimme siirtyä Müncheniin sisätiloihin. Kaatosateesta huolimatta pääsimme perille kohtuullisessa ajassa. Sopivan museon valittuamme lähdimme suunnistamaan Münchenin keskustaan. Vähän ihmettelimme, kun kävelimme kauppakatua pitkin, että miksi kaikki kaupat ovat kiinni. Museolle päästyämme huomasimme, että sekin on kiinni. Hotellin respa oli niin tympääntynyt aasialaisturistien esittämiin kysymyksiin, että päätimme turvautua Wikipediaan selvittääksemme, miksi tänään on kaikki paikat kiinni ja koska ne taas avataan. Ensin epäilimme, että sakemannit ovat ottaneet varaslähdön juhannuksen viettoon (meidän kannalta siis varsin huono vaihtoehto, jos kaikki paikat avataan vasta yli 3 päivän kuluttua). Wikipedia kuitenkin kertoi meille, että Saksassa, Itävallassa ja Kroatiassa vietetään tänään Pyhän Ruumiin Juhlaa (joka meidän onneksemme kestää vain päivän, eli huomenna juhannusaattona on täällä Saksassa jälleen normaali arkipäivä). Tämä tietohan aiheutti allekirjoittaneelle lähestulkoon vakavan shokkitilan, sillä suuri jumalani Lonely Planet on unohtanut mainita sekä saksalaisen helluntaimaanantain että tämän ruumisjuhlan kansallisten merkkipäivien luettelossaan. Ikinä ennen Lonely Planet ei ole ollut väärässä, sehän tietää aina kaiken (tai ainakin tärkeät asiat, riippuu vähän myös opuksen peittoalueesta). Täytyy varmaan valittaa sinne ja lisätä ainakin omaan laitokseeni tämä tieto tärkeistä juhlapäivistä.


Museo oli kiinni.

Loppupäivän saimme kulutettua Münchenissä suunnittelemalla huomisen päivän ohjelmaa. Lisäksi kävimme syömässä italialaisessa ravintolassa ja lisäksi joimme olutta kansallisen Juhlapäivän kunniaksi. Ravintolan tarjoilijasetä puhui vuorotellen italiaa, englantia ja saksaa. Edvin oli harmissaan, kun ei osannutkaan pyytää laskua italiaksi, vaikka kuulemma katseli ahkerasti Kummisetä-elokuvia kotona ennen matkaamme. Lasku saapui kuitenkin paikalle myös saksaksi.

-Elssi

Alppimatkailua!

Tänään vuorossa oli yksi pääkohteistamme, Hohe Tauern -kansallispuisto Itävallassa. Vähän jännitti etukäteen sään puolesta, koska ennusteen mukaan piti olla pientä sadetta. Viime reissullammehan tämä kohde jouduttiin skippaamaan lähes täysin, sillä noin 1,5 km korkeudella roikkuvat pilvet häiritsivät vuorikiipeilyä ihan liikaa. Tällä kertaa kuitenkin sattui vähän parempi tuuri ja aamu valkeni aurinkoisena.

Lähdimme Lienzin liepeiltä siis Grossglockner Hochalpenstrassea (107) pitkin kohti pohjoista. Kyseinen tie kulkee kansallispuiston läpi ja sen varrella on ensinnäkin UPEITA maisemia ja myös muuta kiinnostavaa. Maisemista ei voi sanoa kuin että ne olivat upeita, kuvat saavat puhua puolestaan. Ihailimme vuoria ja laaksoja korkeimmillaan vähän vajaan 2600 metrin korkeudesta. Valitettavasti iltapäivällä alkoi sataa, mutta pilvet onneksi pysyivät niin korkealla, että sade ei kokonaan estänyt matkustamista. Matkan varrelle osui mm Itävallan korkein vuori Grossglockner (3798 m), tämä huippu näkyi vain alkumatkasta, loppumatkasta sadepilvet peittivät sen.


Alppitie.







Ihastelimme myös alppipuroja sekä alppijärviä. Muistelen kotona ihmetelleeni, miksi emme viime reissulla käyneet kertaakaan uimassa. Asia kuitenkin selvisi, kun tänään käytiin kokeilemassa vettä eräässä alppijärvessä jäätikölle johtavan tien mutkan nro 3 kohdalla. Vesi oli nimittäin aivan älyttömän kylmää. (Kuten taisimmekin jo viime reissulla mainita, näiden vuoristoteiden mutkat on numeroitu. Syynä on ilmeisesti se, että mutkia on ainakin joillain reiteillä aivan uskomattoman paljon. Ja kun joku soittaa hätäkeskukseen ajaneensa ulos vuoristotien mutkassa numero 52, alppihätään joutunut pystytään paikallistamaan ilman laajamittaista etsintäpartiota.)



Päivän ensimmäinen matkakohde (maisemien katselu poislukien) oli Pasterzen jäätikkö. Tänne mennessä ajettiin ensin lähes vuoren huipulle, jonka jälkeen laskeuduttiin alas vuorien välissä sijaitsevalle jäätikölle. Me luulimme, että jäätikkö olisi ollut vuoren huipulla tai ainakin ylhäällä, mutta ei se ollutkaan niin. Lisäksi pukeuduimme jäätikköä varten lämpimästi, mikä oli myös turhaa. Jäätikkölaakso oli melkoinen pätsi kun aurinko paistoi ja vuorien välisessä kuopassa tuuli oli varsin heikkoa verrattuna siihen, millainen puhuri ylhäällä kävi.


Jäätikkö ylhäältä Franz-Josef-höheltä katsottuna.


Tällaisella vaunulla mentiin puolet matkasta alas jäätikölle.

Jäätikkö sinänsä oli varsin mielenkiintoinen kokemus, tosin melko erilainen kuin oletin. Jäätiköllä vaeltaminen oli hyvin vaarallista erilaisten railojen yms vuoksi, joten kävimme ihailemassa jäätikköä vain reunalta. Ulkoiselta habitukseltaan tämä reuna-alue muistutti lähinnä viime huhti-toukokuista lumenkaatopaikkaa hiekotussepeleineen, sillä jää oli hyvin kuraista. Kyllä sieltä sitten itse jäätäkin näkyi, kun vähän rapsutti. Ja muutenkin kun sopiva kohta löytyi.


Tässä ollaan jäätikön pohjalla, turva-alueen reunalla.


Jäätikön rippeet kuvattuna jäätikön pohjalta. Huimaa ajatella, että tässä on ollut 100m jääkerros päällä vain joitakin kymmeniä vuosia sitten.

Eräs varsin huomionarvoinen asia jäätikköön liittyen oli sen koko. Laaksoon oli vedetty "kilometritolpat" viiden vuoden välein siihen kohtaan, jossa jään reuna on kulloinkin ollut. Vuorijuna, jolla jäätikölle laskeuduttiin vuoren huipulta, oli tehty joskus 1960-luvulla siten, että junasta saattoi astua liki suoraan jäätikölle. Näin ei enää ollut... Nyt junasta poistuessamme jäätiköllä kävelevät ihmiset näkyivät alhaalla suunnilleen pieninä pisteinä. Kävelymatka alas kesti ainakin puoli tuntia. Jäätikön nykyinen pinta oli ainakin 100 m alempana kuin tuo vuoden 1960 tilanne. Jopa vuoden 2010 pylvääseen oli useita kymmeniä metrejä jäätikön nykyiseltä reunalta. Ja koko ajan se suli lisää, vettä vain valui. (No kesällähän se tietysti kuuluukin asiaan, kun laaksossa oli lämpöasteitakin vaikka kuinka paljon, mutta se sulaa silti nopeammin kuin ehtii talvella jäätyä takaisin.)


Tässä kohtaa jäätikkö on ollut vuonna 1995. Korkeusero ei ihan välity kuvasta, mutta kuvassa näkyvät ihmiset seisovat jäätiköllä.

Toinen päivän merkittävä nähtävyys oli alppieläintarha Ferleitenissä, juuri kansallispuistotien maksullisen osan pohjoislaidalla. Täällä ihastelimme erityisesti kaneja sekä murmeleita (Edvin oli hyvin innoissaan molemmista). Näiden lisäksi näimme myös mm. vuoripukkeja (Steinbock), villisikoja, aaseja sekä biisoneita (emme oikein ymmärtäneet mitä kaksi viimeisenä mainittua oikein siellä tekivät). Saimme bongattua murmelin myös kansallispuistosta, niitä on kuulemma siellä runsaasti, mutta jostain syystä me näimme vain yhden. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että murmelit ovat turkasen vikkeliä otuksia, eläintarhassakin ne menivät kolosta koloon tai sisään ja ulos sellaisella vauhdilla, että ei siinä perässä pysy kyllä millään ilveellä.







Sateen yltyessä päätimme siirtyä Salzburgiin viettämään iltaa ja vertailemaan eri reittivaihtoehtojen sääennusteita. Olemme tutustuneet myös Mozart-kuuliin, joista vastoin kaikkia odotuksiamme pidimme kovasti. Mutta jos jollekin jäi epäselväksi, meillä on siis ollut varsin mukava retkipäivä sateisista hetkistä huolimatta.

-Elssi

Graz ja saapuminen alpeille

Heräsimme tänään siis Grazista. Hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme kohti kaupungissa sijaitsevaa linnaa. Linna on vuoren päällä, joten sinne oli rakennettu hissi vuoren sisään. Vuoressa piti myös Lonely Planetin mukaan olla hieno luolarautatie, missä on satumaiset näkymät. Käytännössä tämä tarkoitti pikkulapsille rakennettua pienoisrautatietä jonka varrelle oli ripoteltu erinäisiä satuhahmoja. Skippasimme siis rautatien, mutta menimme hissillä ylös vuorelle näköaloja ihmettelemään hetkeksi. Auto saatiin ihan vuoren lähelle parkkiin maanalaiseen pysäköintihalliin. Parkkis oli sinänsä aika hieno ja tosi sliipatun näköinen (hyvin valaistu, kaikkialla kiilteli) ja sitä olikin muutama aasialaisturisti kuvaamassa melkoisella laitteistolla (yhden videokamera näytti joltain mitä käytetään tv:n kuvaamisessa).


Näkymät Schlossbergiltä Grazissa.

Tämän jälkeen suunnistimme ulos kaupungista kohti Itävallan suurinta tippukiviluolaa. Saavuimme sopivasti ennen seuraavan opastetun kierroksen alkamista ja luulimme pääsevämme samaan ryhmään leikkitarhaikäisten kanssa, mutta ne olivatkin juuri lähdössä. Saimme sitten yksityiskierroksen luolaan, kun muita turisteja ei ilmaantunut. Se oli tavallaan ihan hyvä, koska sen naperolauman kanssa kyseinen tunnin kierros oli varmaan kestänyt vähintään kaksi, mutta toisaalta oli hieman vaivaantunut tunnelma, kun omat saksan taitoni ovat hieman ruosteessa eikä opaskaan osannut englantia. Onneksi niillä oli sentään yhden A4:n verran tietoa luolasta Suomeksikin (tosin aika hassusti käännetty) joten saatiin siitä kuitenkin jotain irti. Opaskaan ei vaivautunut puhumaan liikoja kun huomasi kielimuurin, lähinnä käveli perässä ja osoitteli taskulampulla erilaisia nähtävyyksiä. Luola oli kyllä ihan hieno ja aika iso, mutta valitettavasti sielläkään ei saanut kuvata, joten kuva on vain sisäänkäynnistä. Päänähtävyytenä oli iso stalaktiitti (sellainen pylväs mikä kasvaa katosta alaspäin, stalagmiitti kasvaa lattiasta ylöspäin) nimeltään Prinssi, jonka iäksi sanottiin n. miljoona vuotta. Semmoinen puolen metrin korkuinen pylväs muodostuu n. 30000 vuodessa. Prinssin kohdalla saimme myös nähdä lyhyen elokuvan retkikunnasta syvemmälle luolan uumeniin (se oli siis vain kilometrin pituudelta auki yleisölle, mutta jatkui kyllä vielä pitkän matkaa toiselle puolelle vuorta). Jännänä yksityiskohtana luolassa ei tuntunut kasvavan mitään missään muualla kuin luolaan asennettujen sähkövalaisimien vieressä. Vettä siellä oli tosi runsaasti, alapuolellamme virtasi lähes koko ajan pieni puro ja katostakin tippui sitä monessa kohtaa.


Lurgrottenin sisäänkäynti.

Luolan jälkeen lähdimme kohti lähellä sijaitsevaa Itävallan ulkoilmamuseota. Tämä oli valitettavasti vähän odotettua tylsempi, siellä oli lähinnä erilaisia perinteisiä alppimajoja eri puolilta Itävaltaa uudelleen rakennettuina vanhan näköisiksi. Odotimme enemmän elikoita ja jotain pientä aktiviteetin tynkästä, kuten viime reissulla vastaavassa museossa Sveitsissä. Täällä oli lisäksi erittäin kuuma ja portilta ostamamme puolen litran juoma loppui erittäin nopeasti koska kävelimme koko ajan ylämäkeen, joten oli pakko kääntyä ympäri puolivälin jälkeen. Tämän hikoilusession jälkeen päätimme ruveta etenemään kohti Lienziä pienempiä alppimaanteitä pitkin, vältellen motareita. Siinähän loppupäivä sitten vierähtikin.


Tyypillinen muinainen alppitönö.


Taustalla tolpan nokassa olevan härvelin päätimme olevan joko lintukerrostalo tai sitten joku ruoan ilmakuivaustila.

Joskus seitsemän pintaan päädyimme tänne Dölsachiin, n. 10km ennen Lienziä majataloon nimeltä Tirolerhof. Majatalo paljastui vähän normaalia kallimmaksi (90€ sisältäen aamupalan ja pysäköinnin, eli normihotellin hintainen), mutta on tää aika hiton makeekin. Tää on ihan hieno kaksio mutta mikä tärkeintä, tässä on iso parveke missä on todella komea vuorinäköala. Kyl tällaista katselis vaikka joka päivä kyllästymättä, mitähän maksais jos muuttais tänne asumaan? Ruokakin oli ihan hyvää, tosin sama reipas hinnoittelu jatkui ruokalistallakin, mutta onneksi Wieninleike oli kohtuuhintainen (kolmas tällä reissulla, tää sijoittui kakkoseksi vertailussa). Elssi tilasi jotain hassuja pinaattipalleroita, mutta näytti nekin maistuvan. Puolen litran oluttuoppi maksoi kolme euroa, ei älyttömän kallis. Ois pitäny roudata kaupasta kasa kaljaa ja istahtaa hyvissä ajoin tohon partsille vuoria katselemaan. Ennen ruokaa saatiin kokkiohjelmista tuttu tyylitelty hienosteluannos. Eli neljä viis pientä erimakuista palasta ja joku heinä vinosti siinä keskellä ja tippa jotain soossia. Se oli selvästi vähän liian hienoa meikäläisille, mutta kyllä sekin oli lähestulkoon kokonaan hyvää.


Välillä satoi hiukan.


Vuoria autosta kuvattuna.


Näkymät huoneemme partsilta.


Tarkempi kuva äskeisestä vuoresta.

//Edvin