Alppimatkailua!

Tänään vuorossa oli yksi pääkohteistamme, Hohe Tauern -kansallispuisto Itävallassa. Vähän jännitti etukäteen sään puolesta, koska ennusteen mukaan piti olla pientä sadetta. Viime reissullammehan tämä kohde jouduttiin skippaamaan lähes täysin, sillä noin 1,5 km korkeudella roikkuvat pilvet häiritsivät vuorikiipeilyä ihan liikaa. Tällä kertaa kuitenkin sattui vähän parempi tuuri ja aamu valkeni aurinkoisena.

Lähdimme Lienzin liepeiltä siis Grossglockner Hochalpenstrassea (107) pitkin kohti pohjoista. Kyseinen tie kulkee kansallispuiston läpi ja sen varrella on ensinnäkin UPEITA maisemia ja myös muuta kiinnostavaa. Maisemista ei voi sanoa kuin että ne olivat upeita, kuvat saavat puhua puolestaan. Ihailimme vuoria ja laaksoja korkeimmillaan vähän vajaan 2600 metrin korkeudesta. Valitettavasti iltapäivällä alkoi sataa, mutta pilvet onneksi pysyivät niin korkealla, että sade ei kokonaan estänyt matkustamista. Matkan varrelle osui mm Itävallan korkein vuori Grossglockner (3798 m), tämä huippu näkyi vain alkumatkasta, loppumatkasta sadepilvet peittivät sen.


Alppitie.







Ihastelimme myös alppipuroja sekä alppijärviä. Muistelen kotona ihmetelleeni, miksi emme viime reissulla käyneet kertaakaan uimassa. Asia kuitenkin selvisi, kun tänään käytiin kokeilemassa vettä eräässä alppijärvessä jäätikölle johtavan tien mutkan nro 3 kohdalla. Vesi oli nimittäin aivan älyttömän kylmää. (Kuten taisimmekin jo viime reissulla mainita, näiden vuoristoteiden mutkat on numeroitu. Syynä on ilmeisesti se, että mutkia on ainakin joillain reiteillä aivan uskomattoman paljon. Ja kun joku soittaa hätäkeskukseen ajaneensa ulos vuoristotien mutkassa numero 52, alppihätään joutunut pystytään paikallistamaan ilman laajamittaista etsintäpartiota.)



Päivän ensimmäinen matkakohde (maisemien katselu poislukien) oli Pasterzen jäätikkö. Tänne mennessä ajettiin ensin lähes vuoren huipulle, jonka jälkeen laskeuduttiin alas vuorien välissä sijaitsevalle jäätikölle. Me luulimme, että jäätikkö olisi ollut vuoren huipulla tai ainakin ylhäällä, mutta ei se ollutkaan niin. Lisäksi pukeuduimme jäätikköä varten lämpimästi, mikä oli myös turhaa. Jäätikkölaakso oli melkoinen pätsi kun aurinko paistoi ja vuorien välisessä kuopassa tuuli oli varsin heikkoa verrattuna siihen, millainen puhuri ylhäällä kävi.


Jäätikkö ylhäältä Franz-Josef-höheltä katsottuna.


Tällaisella vaunulla mentiin puolet matkasta alas jäätikölle.

Jäätikkö sinänsä oli varsin mielenkiintoinen kokemus, tosin melko erilainen kuin oletin. Jäätiköllä vaeltaminen oli hyvin vaarallista erilaisten railojen yms vuoksi, joten kävimme ihailemassa jäätikköä vain reunalta. Ulkoiselta habitukseltaan tämä reuna-alue muistutti lähinnä viime huhti-toukokuista lumenkaatopaikkaa hiekotussepeleineen, sillä jää oli hyvin kuraista. Kyllä sieltä sitten itse jäätäkin näkyi, kun vähän rapsutti. Ja muutenkin kun sopiva kohta löytyi.


Tässä ollaan jäätikön pohjalla, turva-alueen reunalla.


Jäätikön rippeet kuvattuna jäätikön pohjalta. Huimaa ajatella, että tässä on ollut 100m jääkerros päällä vain joitakin kymmeniä vuosia sitten.

Eräs varsin huomionarvoinen asia jäätikköön liittyen oli sen koko. Laaksoon oli vedetty "kilometritolpat" viiden vuoden välein siihen kohtaan, jossa jään reuna on kulloinkin ollut. Vuorijuna, jolla jäätikölle laskeuduttiin vuoren huipulta, oli tehty joskus 1960-luvulla siten, että junasta saattoi astua liki suoraan jäätikölle. Näin ei enää ollut... Nyt junasta poistuessamme jäätiköllä kävelevät ihmiset näkyivät alhaalla suunnilleen pieninä pisteinä. Kävelymatka alas kesti ainakin puoli tuntia. Jäätikön nykyinen pinta oli ainakin 100 m alempana kuin tuo vuoden 1960 tilanne. Jopa vuoden 2010 pylvääseen oli useita kymmeniä metrejä jäätikön nykyiseltä reunalta. Ja koko ajan se suli lisää, vettä vain valui. (No kesällähän se tietysti kuuluukin asiaan, kun laaksossa oli lämpöasteitakin vaikka kuinka paljon, mutta se sulaa silti nopeammin kuin ehtii talvella jäätyä takaisin.)


Tässä kohtaa jäätikkö on ollut vuonna 1995. Korkeusero ei ihan välity kuvasta, mutta kuvassa näkyvät ihmiset seisovat jäätiköllä.

Toinen päivän merkittävä nähtävyys oli alppieläintarha Ferleitenissä, juuri kansallispuistotien maksullisen osan pohjoislaidalla. Täällä ihastelimme erityisesti kaneja sekä murmeleita (Edvin oli hyvin innoissaan molemmista). Näiden lisäksi näimme myös mm. vuoripukkeja (Steinbock), villisikoja, aaseja sekä biisoneita (emme oikein ymmärtäneet mitä kaksi viimeisenä mainittua oikein siellä tekivät). Saimme bongattua murmelin myös kansallispuistosta, niitä on kuulemma siellä runsaasti, mutta jostain syystä me näimme vain yhden. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että murmelit ovat turkasen vikkeliä otuksia, eläintarhassakin ne menivät kolosta koloon tai sisään ja ulos sellaisella vauhdilla, että ei siinä perässä pysy kyllä millään ilveellä.







Sateen yltyessä päätimme siirtyä Salzburgiin viettämään iltaa ja vertailemaan eri reittivaihtoehtojen sääennusteita. Olemme tutustuneet myös Mozart-kuuliin, joista vastoin kaikkia odotuksiamme pidimme kovasti. Mutta jos jollekin jäi epäselväksi, meillä on siis ollut varsin mukava retkipäivä sateisista hetkistä huolimatta.

-Elssi