Italia, osa 2, Sveitsi

Huh. Eilen oli varsinainen työpäivä, ajoimme 600km Italiasta Sveitsiin. Puolet matkasta oli tavallista maantietä (80-90 rajoitus) ja puolet vuoristotietä, joten siinä meni koko päivä.

Vuoristotiet näyttävät tältä. Ovat pahimmassa tapauksessa puolentoista auton levyisiä, eikä kaiteita ole juurikaan. Ihan mukavia kuitenkin jos on hyvä keli eikä kauheasti muuta liikennettä.


Kävimme ajamassa myös kuvassa näkyvän tien, Stelvio Passin, joka on ollut maailman vaarallisimpien teiden listoilla. Ei se nyt niin paha ole, vaikkakin jotkut mutkat ovat niin tiukkoja, että keula menee meidän takavetoisella autollakin jo puoliksi vastaantulijoiden kaistalle. Näkyi siellä myös muutama Volvo V70, jotka tarvitsivat suunnilleen yhtä paljon tilaa käännöksiin kuin bussit.

Kyseisen tien jälkeen aloitimme siirtymisen Sveitsiin. Navigaattorin ja kartan mukaan nopein tie olisi kahden autojunan avulla vuorien läpi, mutta valitsimme kiertotien, sillä sunnuntaina junat tuskin kulkisivat kovinkaan usein. Valinta oli sinänsä oikea, että junia ei tosiaan liiemmin näyttänyt kulkevan, mutta kiertotie olikin sitten vähän turhan jännittävä.

Kiertotie vei useamman vuoren kautta (kolme nousua ja laskua yli kahteen kilsaan/sta). Ei niissä muuten olisi ollut mitään kummempaa, mutta sää oli pilvinen ja vettä satoi pikkuisen. Kun päästiin lähemmäksi huippua, niin pilvet paljastuivat sumuksi, jossa oli näkyvyyttä 10m eteenpäin. Kaikenlisäksi näillä vuorilla ei näyttänyt olevan kaiteita. Noh, ajeltiin hiljaa. Sitten lämpötila alkoikin jo tippumaan ja sade muuttui loskaksi. Onneksi se suli heti tiehen osuessaan. Sitten tien vierusta alkoikin jo näyttämään jäätiköltä, sen verran mitä sitä nyt sumulta näki. Kaikkialla oli käytännössä ihan valkoista. Nyt ei enää ollut hauskaa, varsinkin kun tie nousi koko ajan korkeammalle. Kyllä se sitten lopulta lähti laskemaan ja päästiin hengissä alas. Paikallisia autoja tuli kyllä silloin tällöin vastaan, joten kai tämä oli ihan normimeininkiä, vaikka vähän pisti jännittämään.

Ensimmäisen vuoren jälkeen olo oli "huh, vielä elossa! ei enää koskaan uudestaan!". Noh, mitäpä paljastuu sumun hävittyä, seuraava vuori. Tässä vaiheessa katseltiin karttaa ja todettiin, ettei ole mitään järkeä enää kääntyä takaisin, joten uudestaan vaan kipuamaan. Tämä vuori nousikin sitten vielä korkeammalle ja oli vielä jännittävämpi. Siitäkin selvittiin ajamalla erityisen hitaasti ja varovaisesti. Sumun hälvettyä paljastui jälleen uusi vuori. Tässä vaiheessa tuli kiroiltua pikkaisen ja harkittua yöpymistä laakson pohjalla, vaikka Interlakenista oli varattu jo hotellikin. Lähdimme kuitenkin ylittämään ja pysäytimme vuorelta laskevan paikallisasukin kysyäksemme onko tie ok. Kyllä se oli ja tästäkin selvittiin hengissä. Se olikin sitten viimeinen vuori ja loput matkasta oli ihan ok, vaikkakin sateista.

Nyt ollaan sitten nukuttu jo yksi yö Interlakenin budgethotellissamme, joka onkin oma lukunsa. Kyseessä on ikivanha puumurju, jossa lattioita myöten kaikki narisee. Ikkunat ovat mallia 1800-luku ja ovat tiivistyksen osalta olemattomat. Täällä sisällä on n. 10 astetta, joten hikoilemaan ei ainakaan pääse. Onneksi peitot ovat paksut joten yö nukuttiin kyllä ihan hyvin. Omaa vessaa ei ole ja mainostettu ilmainen langaton nettiyhteys toimii vain tietyissä huoneen nurkissa ja lattianrajassa. Tämä oli kyllä kaupungin halvin (kuitenkin aika kallis esim saksan ja itävallan hintoihin verrattuna), joten jotain tällaista osattiin aavistaa. Ei tosin ihan näin radikaalia. Täällä ollaan siis vielä kaksi yötä, joista viimeisenä Krisse ja Pasikin tulevat seuraksemme tullessaan Monacosta. Heillä on ainakin vähän kontrastia majoituksissa Monacon ökyhotellin jälkeen.

Tämä päivä vaikuttaa aika sateiselta ja lähdemmekin tästä pikkuhiljaa katselemaan mitä kivaa sadepäivän tekemistä Interlakenista löytyy. Junailu 4km korkean vuoren huipulle oli suunnitelmissa, mutta se maksaakin 200€/nuppi joten se saa jäädä väliin, onhan niitä vuoria jo nähtykin.

//Edvin

Sijainti: Interlaken, Sveitsi