Kirjoitan tätä nyt Bad Gasteinin (Itävallassa) liepeillä autojunajonossa. Eteen tuli iso vuori, jonka voi kiertää vain ajamalla kansallispuiston läpi, joka maksaa n. 30 euroa eikä pilvisen sään takia tule kyseeseen, tai sitten ajamalla auton junan kyytiin ja menemällä sillä vuoren läpi. Eipä tällaistakaan tilannetta ole Suomessa tullut vastaan.
Eilen ei tullut päivitettyä blogia, sillä myöhästyimme eilisen majapaikan internetin aukioloajasta.
Eilinen päivä alkoi siten, että mentiin aivan hotellimme vieressä olevan vuorelle köysiratakopilla. Se oli aika mielenkiintoinen kokemus ja muistutti jotain huvipuistoajelua, kun koppi huojui välillä kivasti. Pääsimme sillä vähän yli kahden kilometrin korkeuteen. Vuoren huipullekin olisi päässyt patikoimalla, mutta se kestää opastekyltin mukaan kolme tuntia, joten se sai jäädä väliin.
Jatkan kirjoittamista junan sisällä. Takaisin eiliseen, vuoriretken jälkeen lähdimme tutustumaan Innsbruckin alppieläintarhaan. Siellä näimme lumivuohia, jotain pukkeja, villisikoja, hirviä, karhuja yms. Korkeasaareen verrattuna eläintarha oli melko pieni.
Eläintarhan jälkeen jalkauduimme Innsbruckin keskustaan, jossa kävimme syömässä ja etsimässä paremmin auringolta suojaavia vaatteita. Itse söin matkani toisen Wieninleikkeen, joka oli todella maukas. Elssi söi jotain paprikakanaa itävaltalaisella nuudelilla ja piti siitä. Täällä kävi nolo etikettivirhe, kun kommunikaatio-ongelman takia tippi jäi antamatta tarjoilijalle ja se tuhahti närkästyneenä. Anteeksi jos luet tätä, tosin tuskinpa vaan...
Saatuamme tarpeeksi Innsbruckista, päätimme lähteä ajelemaan kohti Euroopan suurinta vesiputousta Krimmler Wasserfallia. Tie sinne oli varsin komea ja mutkainen. Tie kulki parissa kilometrissä, sieltä tuli otettua hieman kuviakin. Jalkauduimme vesiputouksen juurelle, jossa oli yllättäen kosteaa ja kylmää. Hieno oli sekin, ylemmäskin olisi voinut kiivetä, ellei kello olisi ollut niin paljon ja jalat jo valmiiksi kipeät kävelemisestä.
Vesiputouksen jälkeen rupesimme etsimään auki olevaa kauppaa (kello oli hieman yli 18) ja se osoittautuikin haasteelliseksi. Paikalliset eivät ilmeisesti katso nähtävyyksiä, syö tai edes kuse kello 18 jälkeen, sillä ihan kaikki menee silloin kiinni, vessoja myöten. Ainoastaan suuremmissa kaupungeissa etniset kebab- yms ravintolat ovat auki iltamyöhään.
Löydettyämme vihdoinkin kaupan aloimme etsimään majapaikkaa. Mukava gasthof löytyikin St. Veit im Pongau -nimisestä pikkukylästä. Henkilökunta oli hyvin lämminhenkistä ja olimme ainoat vieraat, joten oli käytännössä pakko mennä vielä ulos terassille syömään ja juomaan. Yritin taas opettaa itseäni juomaan kaljaa, mutta huonolla menestyksellä. Jatkossa pitää muistaa, että aiheutamme vähemmän kummastusta jos minä tilaan kokiksen ja Elssi kaljan, kuin jos minä tilaan pienen kaljan, enkä juo sitä loppuun ja Elssi tilaa ison. Majatalo oli mukava ja näkymät partsilta totuttuun tapaan mahtavat. Luulimme ensin, että maaseudulla on reilusti halvempaa, kun hinnaksi ilmoitettiin 35€/yö, mutta se olikin hengeltä. Silti ihan kohtuuhintainen.
Tästä päivästä saakin sitten Elssi kertoa seuraavaksi.
Näköala vuorelta, jonne menimme köysiradalla.
Ein steinbock.
Vesiputouksen juurelta.
//Edvin
Sijainti: Thal-Aue, ihan Italian rajan lähellä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti