Porschen jälkeen sade oli jo lakannut, joten lähdimme Stuttgartin keskustaan syömään ja katsastamaan vanha kauppahalli. Stuttgartissa pysäköintipaikat tuntuvat olevan hyvin harvassa, joten kaikki pysäköivät maanalaisiin palkintohalleihin, joiden löytäminen on välillä haasteellista. Kyltti saattaa osoittaa hallin olevan jossain suunnassa, mutta ei sieltä sitten mitään löydykään. Onneksi parkkihallit ovat melko halpoja. Löydettyämme parkkihallin suunnistimme jonkin aikaa keskustassa ilman karttaa ja löysimme lopulta kauppahallin. Kauppahalli oli kyllä kiva, se oli täynnä kaikenlaista eksoottista, eikä pelkkää kalaa ja lihaa kuten Suomessa. Söimme maukasta italialaista täytettyä leipää ja menimme leivoksille johonkin vanhaan kahvilaan, jota kuulemma suositeltiin Lonely Planetissa.
Tämän jälkeen suuntasimme toiselle puolelle kaupunkia Mercedes-museoon. Jokainen käymämme autotehdas on muuten käytännössä oma kaupunginosansa. Tämäkin museo sijaitsi Mercedes strassella. Kyseisellä kadulla oli myös muuta mersuaiheista, kuten iso Mercedes Arena (joku stadion) ja vieressä myös vähän pienempi Porsche Arena. Näillä tehtailla on yleensä myös omat junapysäkkinsä.
Mersumuseo olikin sitten astetta kattavampi ja Elssikin viihtyi täällä paljon paremmin. Mersumuseossa oli esitelty paitsi autot, niin myös muuta tietoa niiden aikakausista. Mukaan lykätyt audio-oppaat esittelivät myös kohteet eri näkökulmista: teknisesti, yhteiskunnallisesti, näiden yhdistelmä ja lasten versio. Museo oli myös reilusti Porschen museota isompikin, tosin oli niillä enemmän kerrottavaakin. Karl Benz ja Gottlieb Daimlerhan rakensivat ensimmäisen auton ja johtivat alaa pitkään. Mukana oli myös kuuluisuuksin autoja: paavimobiili, Ringo Starrin mersu, Prinsessa Dianan avomersu (jonka se joutui antamaan takaisin Mersulle, koska britit halusivat sen ajavan brittiautolla). Alakerrassa oli sitten mersukauppa, jossa myytiin myös "Young Classics" nimellä "uusia" käytettyjä autoja, esim. parikyt tuhatta ajettu W126 S-mersu hintaan 27500.
Mersujen jälkeen jalkauduimme jälleen kaupungille ja kävimme hieman shoppailemassa, sekä syömässä kiinalaisessa seisovassa pöydässä. Tuli taas melkoinen ähky, kun emme muistaneet miten rasvaista kiinalainen ruoka on. Ruokailun jälkeen huristeltiin n. 200km tänne Frankfurttiin. Tämäniltainen hotelli on melko vaatimaton eiliseen verrattuna, mutta on se halvempikin. Wlan pitäisi kuulemma löytyä, mutta eihän se totuttuun tapaan toimi lainkaan. Lähetämme tämän mokkulalla (maksaa paljon ulkomailla), joten kuvat tulevat perästä päivän parin päästä, jos taas löytyisi toimiva nettiyhteys.
//Edvin
Sijainti: Frankfurt-am-Main, Saksa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti